Uutiset
26.9.2024
25.9.2024
Tapahtumat
26
Syys
2024
27
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopistossa tehtävässä tutkimuksessa arvioidaan, onko kynnysarvolla sijaa suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä.
Tutkimus tuo esiin elettyjen tilojen piirteitä, jotka ovat ominaisia juuri rajaseuduille.
Poliittiset ja lainsäädännölliset tekijät, erityisesti alkoholiin ja verotukseen liittyvä keskustelu, ovat ravintola-alan isoja haasteita, havaittiin Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa.
Yli 50 kansainvälistä osallistujaa ja opettajaa lähes 20 eri maasta pohtiii Joensuussa yhteistyöpohjaista ympäristöhallinta ja ympäristökonfliktien sovittelua.
Tuore tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa maailmassa, että terveyttä edistävä ruokavalio ja säännöllinen liikunta vähentävät riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen myös niillä henkilöillä, joilla on perinnöllisesti suuri alttius sairastua tyypin 2 diabetekseen.
Kansallisen Neurokeskuksen koordinoima Itä-Suomen yliopiston ja Oulun yliopiston suurhanke selvitti muistisairauksien yleisyyttä työikäisillä.
Liikenneperäiset ultrapienet hiukkaset heikensivät mitokondrioiden toimintaa ihmisperäisessä hajuepiteelin solumallissa.
Ympäristöaltisteiden ja epäterveellisten elintapojen yhdistelmä voi vaikuttaa lasten aineenvaihdunta- ja valtimoterveyteen ylittäen niiden yksittäiset vaikutukset, osoittaa tuore Itä-Suomen yliopiston tutkimus.
Kolmen entuudestaan käytössä olevan lääkeaineen yhdistelmä hidasti verkkokalvorappeuman etenemistä.
Vastikään julkaistu kirja Reducing Emissions of Short-Lived Climate Pollutants: Perspectives from Law and Governance tarjoaa osuvia oivalluksia ilmastopolitiikan tulevaisuudesta.