Uutiset
26.9.2024
25.9.2024
Tapahtumat
3
Loka
2024
4
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Palkittu julkaisu oli uraauurtava osoitus uuden tulehdukseen liittyvän signalointireitin osallisuudesta silmänpohjan ikärappeuman kannalta oleellisissa verkkokalvon pigmenttiepiteelisoluissa.
Useat käyttäytymiseen ja mielialaan liittyvät oireet yleistyvät Alzheimerin taudin edetessä. Näistä oireista erityisesti harhaluulot, aggressiivisuus ja univaikeudet ovat yhteydessä myös omaishoitajan kokemaan rasittuneisuuteen.
Professori Arja Kullaan mukaan hammaslääkärin tarkastuksessa pitäisi aina olla aikaa tarkastaa hampaiden ja ienten lisäksi myös suun limakalvot.
Raskauden jälkeistä masennusoireilua havaittiin 16 prosentilla äideistä, joilla oli todettu raskausdiabetes. Muista äideistä masennusoireilua esiintyi noin yhdeksällä prosentilla.
Mikrokirurgiakeskukseen toteutetaan EU-rahoituksen turvin vaativan terveysteknologian tuotekehitys- ja koulutusympäristö.