Uutiset
26.9.2024
25.9.2024
Tapahtumat
26
Syys
2024
27
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Politiikkasuosituksessa esitetään useita toimia, joilla toimeentulotukea voidaan kehittää.
Tutkimuksessa havaittiin, että yksinäisyys ei heikentänyt työssä viihtymistä niin paljon kuin pelkkä ostrakismi.
Itä-Suomen yliopiston EXMEN-hanke ja Suomen miestutkimuksen seura järjestävät miesten viikon tutkimusseminaarin Helsingissä 10. marraskuuta.
Kelan reseptitiedostosta poimittu rekisteriaineisto sisälsi tietoja kaikista 75 vuotta täyttäneistä suomalaisista, jotka ovat saaneet korvausta lääkeostoistaan vuosina 2009–2020.
Tuore tutkimus havainnollistaa, että uuden lääketieteellisen identiteetin rakentuminen vanhojen rinnalle on mahdollista.
Hankkeessa tutkitaan Nevalinnan, Käkisalmen, Sortavalan, Brahean sekä Kajaanin kaupunkeja ja niiden verkostoja 1600-luvun loppupuolella.
Vuosittaisen tiedetapahtuman teemana on veden kiertokulku ympäristössä ja yhteiskunnassa.
Juuri julkaistu, kansainvälisessä yhteistyössä toteutettu tutkimus planetaarisen sosiaalipedagogiikan teoriasta avaa näkymän oppivaan yhteiskuntaan perustuvaan muutosprosessiin.
Ympäristöoikeuden professori Seita Romppasen mukaan kestävyysmurros haastaa oikeuden ja sitä tutkivan oikeustieteen.
Nelivuotisessa PharGTrans-hankkeessa tutkitaan, miten Euroopan unionin kemikaalipolitiikan ja -lainsäädännön muutokset mahdollisesti vaikuttavat lääkealan vihertymiseen Euroopan unionissa.