Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF-liput.

Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opintojaksojen maksuihin maltilliset korotukset

Avoimen yliopiston opintopisteen hinta pysyy ennallaan osaamiskokonaisuuksissa sekä perus- ja aineopintojen kokonaisuuksissa.

Avoimen yliopisto-opetuksen enimmäismaksu nousee valtioneuvoston asetusmuutosten myötä nykyisestä 15 eurosta 45 euroon opintopisteeltä. Asetusmuutoksilla hallitus pyrkii lisäämään yliopistojen mahdollisuuksia periä nykyistä korkeampia maksuja, jotka vastaavat paremmin koulutuksen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Korkeakouluilla on kuitenkin jatkossakin mahdollisuus tarjota opintoja enimmäishintaa edullisemmin tai maksutta.

Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa hintojen korotukset ovat maltillisia lukuvuodelle 2024 –2025. Avoimen yliopiston yksittäisten opintojaksojen hinta nousee 15 eurosta 20 euroon opintopisteeltä. Sen sijaan osaamiskokonaisuuksille sekä perus- ja aineopintojen opintokokonaisuuksille hinta on edelleen 15 euroa opintopisteeltä.

– Haluamme tukea pitkäjänteistä ja suunnitelmallista opiskelua avoimessa yliopistossa, ja sen vuoksi säilytämme 15 euron opintopistehinnan opintokokonaisuuksiin kuten perusopintoihin ja työelämärelevantteihin osaamiskokonaisuuksiin, muistuttaa jatkuvan oppimisen keskuksen johtaja Tero Karjalainen Itä-Suomen yliopistosta.
 
Itä-Suomen yliopisto kannustaa myös avoimen yliopiston väyläopintoihin, sillä avoimen yliopiston väylät ovat muuttuneet ensikertalaisille hakijoille maksuttomiksi tästä vuodesta alkaen. Opintomaksut hyvitetään niille avoimen yliopiston opiskelijoille, jotka hakevat ensimmäistä korkeakouluopiskelupaikkaa avoimen väylän kautta erillishaussa. Samalla yliopisto laajentaa ja kehittää avoimen yliopiston väylää tutkinto-opiskelijaksi. 

Lisätietoja