Uutiset
24.7.2024
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Yhteiskunnalliset poikkeustilat haastavat organisaatioiden viestinnän monin tavoin. Erityisesti viestintäammattilaisille suunnatussa teoksessa tutkijat avaavat poikkeuksellista viestintää tutkimusalojensa näkökulmista.
OP Ryhmä lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä 1,8 miljoonaa euroa kesäkuussa 2022 päättyvällä varainhankintakaudella.
Taimien varastointimenetelmillä ja kestoilla eri istutusajankohtina on suuri vaikutus niiden maastomenestymiseen istutuksen jälkeen, toteaa MMM Laura Pikkarainen väitöksessään.
Suomessa on maailman kattavin työterveyshuolto, mutta onko meillä sittenkään maailman paras työelämä? Työterveyteen liittyy vielä myös hankalia ratkaisemattomia ongelmia, joista keskusteltiin työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallisessa seminaarissa Kuopiossa.
Nanomateriaalien ja ympäristöön päätyvien lääkeaineiden tunnistamisessa ja niitä koskevan tiedon keräämisessä olevat hankaluudet vaikeuttavat riskienhallintaan liittyvää päätöksentekoa.
SOMA-hankkeessa arvioitiin, miten maaseutualueilla on sopeuduttu väestön vähenemiseen ja ikääntymiseen, ja onko sopeutuminen tuottanut uutta elinvoimaa.
Savon Apteekkariyhdistys lahjoittaa Itä-Suomen yliopistolle 20 000 euroa valtion vastinrahaan oikeuttavaan varainhankintakampanjaan. Lahjoitus kohdennetaan lääketieteen ja farmasian koulutusalalle.
Kampusten kehittämisessä tunnistetaan, arvioidaan ja linjataan yliopiston työskentely- ja oppimistapoja sekä teknologia- ja tilaratkaisuja vuoteen 2035 saakka.
Rajakarjalaismurteiden suomalaistumisesta tiedetään toistaiseksi vain vähän, joten Massisen väitöstutkimus tuo aivan uutta tietoa kahden läheisen sukukielen kontaktista.
Siun soten projektisuunnittelija Sirpa Turunen oivalsi asiakaskokemuksen johtamisen koulutuksessa, miten organisaatio voi siirtyä asiakaskeskeisyyteen askel kerrallaan.