Uutiset
24.7.2024
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Jatkuva oppiminen on avainasemassa yksilöiden osaamisessa ja urakehityksessä, mutta myös organisaatioiden uudistumisessa, innovaatioissa ja osaavan työvoiman sitouttamisessa.
Ikääntyneet tarvitsevat tukea hankaliin elämäntilanteisiin ja eettisiin jännitteisiin, mutta pääsy palveluiden pariin voi olla vaikeaa.
Itä-Suomen yliopisto ja bioteknologiayritys FinVector ovat solmineet aiesopimuksen, jolla ne sitoutuvat pitkäjänteiseen strategiseen kumppanuuteen ja yhteistyön kehittämiseen.
Kunnan kannalta tuulivoimaprojekti ei ole vain kaavoitusta. Tätä mieltä ovat Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkijat Matti Muukkonen ja Kimmo Malin.
Andrew Agbaje sai Euroopan lihavuustutkimusyhdistyksen EASOn ja Novo Nordisk -säätiön palkinnon tunnustuksena lasten lihavuutta käsittelevästä tutkimuksestaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat pilotit uudistavat yliopistojen tohtorikoulutusta ja kiinnittyvät vahvemmin työelämäyhteyteen.
Tuore teos kuvaa, miten koulujen eriytyminen ja eriarvoisuus näkyvät ja tuntuvat koulun arjessa huono-osaisten alueiden kouluissa.
Väitöskirjatutkijan kolmivuotisen työsuhteen jatkoksi on mahdollisuus hakea kaksivuotista siirtymävaiheen post doc -rahoitusta.
Tutkijat testasivat lupaavin tuloksin uudenlaista yhdistelmähoitoa antibiooteille vastustuskykyisen Salmonella enterica -bakteerin aiheuttamaan tulehdukseen.
Vyötärö-pituussuhde kertoo painoindeksiä luotettavammin liiallisesta rasvamassasta, sillä painoindeksin lukemaan voi vaikuttaa myös lihasmassan määrä.