Uutiset
30.9.2024
26.9.2024
25.9.2024
Tapahtumat
3
Loka
2024
4
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suomen Akatemia myönsi rahoitukset professorien Leena Latosen, Antti Poson, Tommi Hakalan, Ville Kolehmaisen ja Mikko Vastarannan hankkeille.
Laaja suomalainen tutkimuslaitosten, julkishallinnon, yritysten ja säätiöiden muodostama verkosto menestyi EU LIFE -ohjelman ilmastohankkeiden rahoitushaussa.
Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että tekoälyjärjestelmien integrointi palvelutiimeihin tekee keskijohdon työstä vaativampaa rahoituspalvelualalla.
NEMESIS-tutkimushanke sai 8 miljoonan euron rahoituksen EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelmasta. Hankkeessa selvitetään ympäristökemikaalien roolia ihmisen normaalin aineenvaihdunnan häiritsijänä.
Itä-Suomen yliopisto koordinoi jatkorahoitettuja GeneCellNano- ja UNITE-lippulaivoja sekä toimii partnerina ACCC-lippulaivassa.
Psykologian oppiaine on kasvanut vuosikymmenten aikana melko suureksi yksiköksi, mutta tunnelma on yhä intiimi ja lämmin.
Lapsuudesta lähtien lisääntyvä paikallaanolo lisäsi kehon rasvamassaa ja vyötärörasvaa. Nämä paikallaanolon haitat voi kuitenkin jopa kokonaan estää kevyellä liikunnalla.
Yliopiston tulot vuonna 2024 ovat 278,7 miljoonaa euroa, josta opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoitus on 170,6 miljoonaa euroa.
FM Teemu Sahlströmin väitöstutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää fotoakustisten kuvien estimoinnissa useilla erityyppisillä mittauslaitteistoilla.
Suomalainen Tiedeakatemia on jakanut yli 1,6 miljoonaa euroa apurahoina matemaattis-luonnontieteellisille aloille.