Uutiset
4.10.2024
Tapahtumat
8
Loka
2024
10
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Alhoniityn päiväkodin apulaisjohtaja Johanna Peurala päivitti johtamisosaamistaan ja jakoi oppia tiiminsä arkeen.
Suurten kappaleiden 3D-tulostusta tuodaan valmistavan teollisuuden käyttöön valtakunnallisella kolmen miljoonan euron 3D-tulostuksen yhteishankkeella (3DTY).
Biolääketiede ei ehkä ollut se aivan ensimmäinen alahaave, mutta kiinnostus ihmisen biologiaan ja sairauksien syntymekanismeihin muutti suunnitelmat. Lue tällä kaudella UEF-lähettiläänäkin toimivan Aino Mäkisen opiskelijatarina.
Kolme yliopiston henkilökunnan jäsentä ja 10 Tulliportin normaalikoulun 6. luokkalaista esiintyi Joensuun oopperayhdistyksen Saapasjalkakissa-oopperassa.
Arianna on aina ollut hyvä englannissa. Matka onkin kulkenut IB-tutkinnon kautta englannin kielen ja kulttuurin opiskelijaksi Joensuuhun ja tulevaisuuden toiveena ovat työtehtävät maailmalla. Lue Ariannan opiskelijatarina.
Symposumissa tarkastellaan muun muassa Euroopan unionin ulkorajoille rakennettujen rajaesteiden erilaisia vaikutuksia.
Teos perustuu Pohjois-Caucan alueella Kolumbiassa vuosina 2016–2019 tehtyyn tutkimukseen.
Parantuneesta ennusteesta huolimatta lymfooma on merkittävä kuolinsyy follikulaarista lymfoomaa sairastavien potilaiden keskuudessa vielä 2000-luvulla.
Juuri julkaistu tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa mahdollisen syyn siihen, miksi naisilla on lisääntynyt riski rasvamaksatautiin erityisesti vaihdevuosien jälkeen.
Perheenä elämisen tavat ovat moninaistuneet, eikä muutokseen Suomessa ole aina ymmärretty kiinnittää huomiota.