Uutiset
30.9.2024
26.9.2024
25.9.2024
Tapahtumat
3
Loka
2024
4
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopiston tutkijat kehittivät menetelmän ratsastusterapian vaikutusten mittaamiseen alaselkäkipupotilaiden kuntoutuksessa.
FM Nicola A. Kokkonen osoittaa, että ilmastonmuutoksen aiheuttama soiden vedenpinnan lasku uhkaa erikoistuneita suokasvilajeja ja tekee niistä entistä herkempiä kuivuuskausille.
Sekä myönteisempi motivaatio koulun alussa että vähäisempi motivaation heikkeneminen seurannan aikana ennustivat parempaa matematiikan osaamista kolmannella luokalla.
EU-rahoitteisessa yhteishankkeessa kehitetään sydän- ja verisuonitautien (CVD) ja diabeteksen ehkäisyä ja hoitoa.
Sote-palveluita runsaasti käyttävän asiakasryhmän palveluiden vaikuttavuuden arviointiin ja kustannusvaikuttavuuden parantamiseen saatiin 1,5 miljoonan valtionavustus.
Opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa yliopistoille yhteensä 255 miljoonaa euroa tohtorikoulutuspilotteihin. Itä-Suomen yliopisto on mukana 11 rahoitetussa pilotissa.
Helmi Karppinen on erityisen kiinnostunut metsien monimuotoisuudesta ja maaperään liittyvistä asioista. Helmi kulki kohti metsätieteen opintoja hieman kiemuraista polkua, mutta nyt tulevaisuuden haaveet metsän parissa ovat selkeät. Lue Helmin tarina.
Juuri käynnistyneessä tutkimuksessa selvitetään kansalaisten ja sairaanhoitajien näkemyksiä eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta.
Elämäntapainterventioiden lisäksi tehokkaat masennuksen ehkäisystrategiat väestötasolla voisivat vaikuttaa merkittävästi stressiin liittyvän kuormituksen alenemiseen.