Uutiset
7.10.2024
4.10.2024
Tapahtumat
8
Loka
2024
10
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahastosta myönnettiin tänä keväänä yli 580 000 euroa apurahoja Itä-Suomen yliopiston tutkijoille.
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi akatemiatutkijan rahoituksen Mirella Miettiselle ja Armi Mustosmäelle.
Pohjoisen havumetsävyöhykkeen kosteikot ovat merkittävä isopreenin ja terpeenien lähde, osoittaa tuore Itä-Suomen yliopiston johtama Atmospheric Chemistry and Physics -tiedelehdessä julkaistu tutkimus.
Itä-Suomen yliopiston kansainvälinen toksikologian maisteriohjelma on ainoa tutkintoon johtava alan koulutus Suomessa. Toksikologian osaamista hyödynnetään kemikaaleihin liittyvässä riskinarvioinnissa.
Kansainvälinen artikkelikokoelma taustoittaa neljän vuosisadan ajalta nykypäivän venäläisyyden rakentumista ja sen ilmentymiä.
Itä-Suomen yliopiston tutkimusinfrastruktuurit on lisätty kansalliseen tiedejatutkimus.fi -portaaliin. Myös yliopiston omilla sivuilla tutkimusinfrastruktuurit ovat entistä paremmin esillä.
FM Sini Talvinen selvitti väitöstutkimuksessaan ilmakehän aerosolihiukkasten ja pilvien välisiä vuorovaikutuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä.
Vuosia ylirajaisia perheitä ja työperäistä maahanmuuttoa tutkinut professori Laura Assmuth piti jäähyväisluentonsa Joensuussa 14. huhtikuuta,
Lääketieteellisen fysiologian professori Timo Lakka Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksiköstä on valittu uudeksi jäseneksi Suomalaiseen Tiedeakatemiaan.
LL Raimo Jauhiaisen väitöskirjan mukaan mm. seerumin alaniini on sepelvaltimotaudin riskitekijä ja isoleusiini, fenyylialaniini ja tyrosiini ovat sepelvaltimotaudin, iskeemisen aivohalvauksen ja sydän- ja verisuonitapahtumien biomerkkiaineita.