Uutiset
26.9.2024
25.9.2024
Tapahtumat
3
Loka
2024
4
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Muuttuvan työelämän takia uraohjaus on ajassamme jatkuvasti pinnalla, ja sille on koko ajan suurempi tarve.
Erikoistutkija Anne Ojala Luonnonvarakeskuksesta ja professori Jukka Pumpanen Itä-Suomen yliopistosta olivat mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa arvioitiin virtavesistä ilmakehään siirtyvien hiilidioksidivirtojen määrää.
Itä-Suomen yliopiston kemian laitoksen vieraileva tutkija Filipp Temerov on saanut 45000 euron apurahan säätiöiden post doc -poolin kevään hakukierroksella.
Itä-Suomen yliopisto tukee monin tavoin Suomen Akatemian akatemiatutkijaksi syksyllä 2021 hakevia henkilöitä.
Itä-Suomen yliopiston kirjaston uudeksi johtajaksi on valittu tekniikan lisensiaatti Ari Muhonen, 58. Muhonen toimii tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskuksen johtajana.
Laadukkaalla ja suunnitelmallisella ruokakasvatuksella voidaan lisätä lasten hyvinvointia sekä edistää hyviä ruokailutottumuksia.
Itä-Suomen yliopisto paransi sijoitustaan ilmastotekojen osalta maailman yliopistojen kansainvälisessä THE Impact Rankings -vaikuttavuusarvioinnissa.
Tietyille hormonitoimintaa häiritseville kemikaaleille altistuminen saattaa lisätä rintasyöpäriskiä, osoittaa tuore systemaattinen katsaus, johon koottiin kattavasti aiheesta julkaistut epidemiologiset tutkimukset.