Uutiset
1.10.2024
30.9.2024
26.9.2024
Tapahtumat
3
Loka
2024
4
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
YUFE on yksi 17 eurooppalaisesta yliopistoliittoumasta, joille Euroopan komissio on ensimmäisten joukossa myöntänyt rahoitusta Euroopan laajuisesti toimivien yliopistomallien kehittämiseen.
UI GreenMetric -ranking vertailee yliopistoja sen perusteella, miten ne huomioivat toiminnassaan ympäristövastuun ja kestävän kehityksen.
Useilla tulehdusmerkkiaineilla ja solujen energia-aineenvaihduntatuotteilla havaittiin tutkimuksessa yhteys kohonneeseen sydämen vajaatoiminnan riskiin.
MMM Tomi Karjalainen osoitti, että kuviotason tukkitilavuus voidaan ennustaa noin 20–30 prosentin keskivirheellä. Mäntyvaltaisissa metsissä kasvupaikkatyypin huomioiminen lisäsi mallien tarkkuutta entisestään.
Kasvuyritykset käyttävät sosiaalista mediaa, kun ne pyrkivät mukaan erilaisiin niiden toiminnalle tärkeisiin strategisiin ja nouseviin kansainvälisiin verkostoihin.
Öljyalalla olisi tehokkaampaa, jos kotimaisuusastetta koskevat vaatimukset yhdistettäisiin periaatteisiin perustuvaan sääntelyyn.
Suomen mestaruuksia ja menestystä maailmancupissa saatiin kuluneena vuonna useissa lajeissa, kuten soudussa, yhdistetyssä, pesäpallossa, hiihdossa, hiihtosuunnistuksessa, kolmiloikassa ja uinnissa.
FM Anna Toljamo tutki väitöskirjatyössään mansikoiden ja tyvimätäpatogeenin vuorovaikutusta kartoittamalla patogeenin ja kasvin geenien ilmentymistä.