Tämä on Akateeminen vartti -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
Kansallispuistoissa on kuluneen kesän aikana riittänyt vilskettä enemmän kuin koskaan. Mikä saa kaupunkilaiset luonnon armoille, sääskien syötäväksi?
Tutkija Esko Sorakunnas kertoo, mikä kansallispuistoissa kiehtoo ja millaisista tekijöistä syntyvät vaikuttavimmat kansallispuistoelämykset.
Haastattelija: Kansallispuistoissa kävijöitä on ollut tämän kuluneen kesän aikana ruuhkaksi asti, ja osa kansallispuistoista selvittää jo laajentumismahdollisuuksia, jotta kaikki luonnossa liikkumisesta kiinnostuneet mahtuisivat metsiin samoilemaan. Akateemisessa vartissa kysytään, mikä kansallispuistoissa kiehtoo. Minä olen Anne Heikkinen.
Haastattelija: Esko Sorakunnas, sinä tutkit kansallispuistojen merkitystä luontomatkailulle. Yllättikö tämä tämän kesän kansallispuistojen yleisöryntäys?
Puhuja: No ei se oikeastaan yllättänyt. Se on seurausta jo pidempään jatkuneesta kehityksestä. Jos katsotaan 20 vuotta taaksepäin, niin meidän kansallispuistoissa kävi noin 800 000 ihmistä ja viime vuonna kävi yli 3 000 000. Käyntimäärä on nelinkertaistunut jo muutenkin. Siihen päälle tuli tällainen poikkeustila, josta on loogisena seurauksena se, että entistä enemmän ihmiset kansallispuistoihin hakeutuvat. Syynähän siinä on tietysti se, että luonto on meitä muutenkin lähellä ja sitten, jos muut aktiviteetit viedään pois, niin valitaan niistä, mitä jää jäljelle. Silloin loogisesti se kansallispuisto valikoituu sieltä.
Haastattelija: Voiko olla näin, että tänä kesänä kansallispuistoissa on käynyt väkeä, joka aikaisemmin oikein ole sinne löytänyt? Eli onko kävijämäärä laajentunut niistä todellisista tosi luonto- ja eräihmisistä?
Puhuja: Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Toivon, että Metsähallitus tekee siitä jonkinlaisen selvityksen, koska ollaan nähty jo aiemmin, että kansallispuistojen kävijämäärä on laajentunut. Sinne on tullut lapsiperheitä, ja päiväkäyntejä on huomattavasti enemmän kuin ennen. Itse kuvittelen, että tästä siinä on suurelta osin kyse, että ihmiset, jotka ei ole ennen käyneet tai ovat käyneet vähemmän, niin ovat nyt sitten löytäneet tiensä kansallispuistoihin. Varsinkin lapsiperheitä on käsittääkseni ollut tosi paljon liikkeellä.
Haastattelija: Tosiaan tutkit itse kansallispuistoja ja sitä, mikä niissä ihmisiä kiehtoo, mitkä ovat suurimmat elämykset ja miksi kansallispuistoihin mennään. Mikä sai juuri tämän aiheen pariin?
Puhuja: Oikeastaan henkilökohtainen tausta. Olen pitkän linjan ulkoilmaeläjä ollut itsekin ja Metsähallituksella tehnyt pitkään töitä luontomatkailun kehittämisen parissa. Pitkälti se tieto, mikä meillä on kansallispuistoista ja kävijöistä, niin se on hyvin deskriptiivistä. Tiedetään, minkä ikäisiä ihmisiä siellä käy, mihin vuodenaikaan he käyvät, kenen kanssa he käyvät ja mitä siellä tekevät. Se on tietysti ihan hyvää tietoa, mutta minun mielestä näin markkinoinnin näkökulmasta olisi paljon tärkeämpää tietää näiden lisäksi se, miksi he siellä käyvät ja mitä he siitä henkilökohtaisesti saavat, koska sillä tavalla me voimme jatkossa kehittää kansallispuistoja vastaamaan kävijöiden tarpeita.
Haastattelija: Toteat tuoreessa artikkelissa, että kansallispuistoissa koetut elämykset ovat pysyneet samankaltaisina vuosikymmenestä toiseen. Tämä ei ole ehkä mikään ihme?
Puhuja: No ei se ole ihme, kun ajattelee, että se, mitä kansallispuisto tarjoaa, niin sehän on sama asia nyt kuin oli 50 vuotta sittenkin. Toisaalta sitä voi miettiä myös sitä taustaa vasten, että tämä meidän yhteiskuntamme ja maailma, missä elämme, niin se on muuttunut todella paljon 50 vuodessa. Ajatellaan yhteiskunnallisia asioita, vuosiloman pituutta, elintasoa, materiaalisuutta, teknologiaa, niin sitä taustaa vasten on aika jännä, että ne samat asiat edelleen houkuttelevat ihmisiä kansallispuistoihin ja vielä moninkertaisesti siihen verrattuna, mitä aiempina vuosikymmeninä.
Haastattelija: Mitkä ovat ne asiat, jotka houkuttelevat ihmisiä kansallispuistoihin?
Puhuja: Jos elämystasolla katsotaan, mistä ihmisten elämykset kansallispuistoissa muodostuvat, niin ei ole mikään yllätys, että merkittävin tekijä on luonto eri muodoissaan. On se eläinten näkeminen, revontulet ja tämän tyyppiset asiat. Toisena on ihmisten omat fyysiset suoritukset, että käveltiinpä me pitkään, olinpa minä väsynyt, mutta silti jaksoin. Kolmantena on ihmisten henkilökohtaiset elämykset eli heistä itsestään lähtevät elämykset. Selkeästi siellä on taustalla luonnon ympäristö, siitä tulevat ärsykkeet sekä se, miten yksilö reagoi niihin. Niistä syntyvät pääelämykset.
Haastattelija: Mitä ihmiset hakevat? Onko heillä tietoisia tavoitteita kansallispuistoretkelle vai lähdetäänkö enemmän avoimin mielin ja katsotaan, mitä tapahtuu? Kuinka päämäärätietoista retkeily on?
Puhuja: Varmasti yksilö ajattelee sitä, että se on päämäärätietoista. Minä menin siksi sinne, että minä halusin tehdä tämän jutun, mutta kyllä näen sen sillä tavalla, kun noita Autiotupa-vieraskirjoja luin 50 vuoden ajalta, että ei niillä ihmisillä ole mielessä, että minä menen Pallas-Ylläksen kansallispuistoon, jotta näen maakotkan lentävän tunturin laella ilta-auringossa, vaan he menevät sinne sen takia, että pääsevät luontoon. Ja yleisellä tasolla tietävät odottaa silloin jotain luontoelämyksiä. Eihän tämä ole sellainen, että voisit tilata sen. Minä haluan nähdä tuon kukan ja minä haluan nähdä revontulet, vaan sinne mennään ja sen jälkeen katsotaan, mitä tapahtuu.
Haastattelija: Toteat tosiaan Esko Sorakunnas, että tällainen elämyksellisyys on se, mikä ihmistä kiehtoo. Olet kehitellyt tällaista elämysmallia, jota voisi soveltaa kansallispuistojen kehittämisessä ja ylipäätään luontomatkailuyritysten palvelumuotoilussa ja varmaankin markkinoinnissa. Millä tavalla ihmisten yllätyshakuisuuden, elämyshakuisuuden voi kääntää markkinointiin nimenomaan luontomatkailun yhteydessä?
Puhuja: No minua on pitkään mietityttänyt se, kun luontomatkailua tyypillisesti markkinoidaan sillä, että tule tänne, niin tarjoamme sinulle tämän ja tämän elämyksen. Sehän ei tarkasti ottaen pidä paikkaansa lainkaan. Ei mikään yritys voi taata asiakkaalleen tiettyä elämystä, koska elämykset ovat täysin subjektiivisia ilmiöitä, jotka tapahtuvat sen yksilön pään sisällä riippuen hänen omista arvoistaan, motivaatiostaan, mielentilastaan ja toisaalta ympäristötekijöistä. Kääntäisin sen lauseen niin, että ainakin yritysten pitäisi ymmärtää, että tarjoamme mahdollisuuksia elämyksiin. Ei ne elämykset ole sellaisia, että niitä voitaisiin ottaa hyllyltä ja paketoida valmiiksi asiakkaille.
Haastattelija: Karhukaan ei siellä odota kuvattavaksi tulemista. Sinulla on tässä erilaisia kansallispuistoja tutkimuskohteena, sekä isoja että pieniä. Etelä-Suomesta, Pohjois-Suomesta. Osa on sellaisia, joihin voi piipahtaa lasten kanssa autolla muutamaksi tunniksi, osa sellaisia, joihin vaelletaan päiväkausiksi tiettömien teiden taakse. Eroavatko elämykset tai kansallispuistokokemukset eri ympäristöissä kovin paljon toisistaan?
Puhuja: Tämä jo julkaistu tutkimus käsitteli ainoastaan yhden kansallispuiston elämyksiä. Siinä on pääosassa Hetta-Pallas reitin kulkeneet ihmiset, jotka ovat olleet useita vuorokausia siellä maastossa. Se aineisto käsittelee pidemmän vaelluksen elämyksiä, mutta olen seuraavassa tutkimuksessa verrannut kahta erityyppistä kansallispuistoa eli pohjoisen isoa erämaista ja Etelä-Suomen pientä kaupunkimaista. Siellä on pääosaksi samat elämyskomponentit, joista ihmiset rakentaa elämyksensä. Totta kai, kun mennään viikoksi pohjoiseen, niin elämykset ovat ehkä vaikuttavampia, syvällisempiä, mutta ihan samoja asioita koetaan myöskin parin tunnin piipahduksella lähikansallispuistossa. On se sitten kaunis auringonlasku tai rankkasade tai hillojen poiminta suolta, niin ihan samoja asioita ne ovat, mutta ehkä astetta kevyempiä.
Haastattelija: Aineistonasi tosiaan on kansallispuistojen autiotupien vieraskirjamerkinnät vuodesta 1970 vuoteen 2016 eli puoli vuosisataa kattavia merkintöjä. Millaista näitä päiväkirjoja on ollut lukea?
Puhuja: Se on ollut minun mielestäni äärettömän kiehtovaa. Olen itse ollut vaippaikäinen silloin, kun vanhimmat tarinat on kirjoitettu. Sillä tavalla reflektoin omaa elämääni, että silloin, kun olen mennyt kouluun, niin nämä kaverit on ollut siellä tunturissa. Toisaalta ne, jotka on kirjottaneet tämän, niin ne on varmaan jo kuollutkin. Aineistona se on äärimmäisen rikas. Metodologisesti se tarjoaa sellaisen täysin neutraalin lähtökohdan. Ihmiset ovat kirjoittaneet sinne ajatuksiaan ilman, että niiltä on kukaan ollut kysymässä, että mitä sinä ajattelet. Sillä tavalla se on minusta lähtökohtaisesti äärimmäisen hieno aineisto ja sieltä saisi paljon muutakin tutkittua kuin näitä elämyksiä.
Haastattelija: Toistuvatko siellä tietyt tapaukset? Lumessa kahlaaminen, veden saamisen vaikeus, pakkanen, pimeys?
Puhuja: Toistuu, mutta sitten se riippuu taas siitä ihmisestä, joka on sen kokenut, että miten hän sen sinne kirjoittaa. Minulle tuli sellainen olo, kun minä kolmen eri autiotuvan vieraskirjoja luin 50 vuoden ajalta eri vuodenaikoina, niin se on tällainen kollektiivinen päiväkirja. Sen kyseisen autiotuvan päiväkirja, mitä ihmiset ovat toinen toisensa perään jatkaneet. Siitä hyvin näkee sen, kuinka eri tavalla ihan perättäisinäkin päivinä ihmiset ovat saattaneet saman lumituiskun kokea. Toiselle se on ollut aivan järkyttävä kokemus. En tule ikinä tänne takaisin, meinasin kuolla, ja toiset ovat ihan haltioissaan, että ihan älyttömän hienoa, että saimme tämän kokemuksen ja se vahvisti ja voimisti meitä, paransi ryhmähenkeä. Ties mitä kaikkea. Jopa näkee sen, että sama asia voidaan kokea hyvin eri tavoin.
Haastattelija: Kuinka henkilökohtaisiakin vieraskirjamerkintöjä sieltä löytyy?
Puhuja: Ei sieltä löydy. En tiedä, onko se suomalainen ilmiö, mutta ne ovat hyvin pragmaattisia. Jopa tunneperäiset asiat ovat hyvin vähäisiä. Siellä on, että kiipesin tunturin laelle. Olipa hieno auringonlasku. Suosittelen muillekin. Joku amerikkalainen kirjoittaisi sen kymmenellä huutomerkillä ja hymiöillä, mutta suomalaiset ovat hyvin käytännönläheisiä ja ehkä vaatimattomia. Jonkun verran siellä on, että olen niin onnellinen, että en saanut edes unta illalla. Kyllä siinä on tunteiden kuvausta, mutta hyvin vähän. Henkilökohtaisuuksia siellä ei ole oikeastaan yhtään. Ja se, mikä tässä on tutkimusnäkökulmasta hienoa, niin tämähän on täysin anonyymi aineisto, että allekirjoituksetkin on metsien mies -nimimerkillä tai JS plus koira eli eihän niistä tiedä, ketä ne ovat olleet. Ei siis tarvitse kenenkään pelätä, että nyt se tutkija löysi minun henkilökohtaisen viestini sieltä.
Haastattelija: No, mutta Esko Sorakunnas, päämääränäsi on siis etsiä niitä tekijöitä, jotka tuottavat niitä vaikuttavia elämyksiä ja toisaalta niitä asioita, joita ihmiset arvostavat siellä kansallispuistossa, niin millä tavalla tästä aineistosta nimenomaan tätä tietoa olet lähtenyt perkaamaan? Minkälaisilla menetelmillä?
Puhuja: Tässä on tehty niin, tässä aineistossa, että olen lukenut ne vieraskirjakertomukset ja lähtenyt ryhmittelemään sisällönanalyysin menetelmän keinoin niitä. Päädyin ensin 25 erityyppiseen elämykseen, jotka olen ryhmitellyt edelleen viiteen pääluokkaan. Tämähän on kvalitatiivinen tutkimus, jossa ei tehdä mitään numeerista analyysia, vaan tutkitaan sanoja ja kirjoitetaan sanoja sen jälkeen.
Haastattelija: Ja ne luontokokemukset olivat fyysiset suoritukset, sosiaalinen vuorovaikutus ja monitasoinen virkistyminen, jotka siellä tulevat esille. Entä sitten ne potentiaalit eli ihmiset, jotka eivät vielä käy kansallispuistoissa? Voiko tästä aineistosta löytää jotain sellaista, jolla houkutellaan myös sitä kävijäkuntaa?
Puhuja: No se on mahdollista tietysti katsoa, jos tällä hetkellä kansallispuistoissa käyvät ihmiset saavat tällaisia elämyksiä, niin lähtökohtaisesti nämä elämykset voisivat myös olla arvokkaita sellaisille, jotka ei vielä kansallispuistoissa käy. Voi olla, että esimerkiksi joku tällainen ei-kävijä hakee sosiaalista vuorovaikutusta menemällä kaverinsa kanssa kahville tai etelänmatkalle. He voisivat saada sen saman sosiaalisen vuorovaikutuksen, joka oli yksi merkittävä elämystyyppi tässä tutkimuksessa, niin sen vuorovaikutuksen voisi saada myös menemällä kansallispuistoon. Sillä tavalla tämä avaa meidän silmiämme näkemään, mitä kaikkea ihmiset sieltä saavat. Sitten voi miettii, onhan tehty näitä segmentointitutkimuksia erikseen, että olisiko meillä joku väestöryhmä, jolle pitäisi ruveta suuntaamaan kansallispuistojen markkinointia.
Haastattelija: Olet myös vähän hahmotellut sitä kansallispuistojen kehittämistä ja palvelumuotoilua? Mihin suuntaan pitäisi mennä?
Puhuja: Jos katsoo pelkästään minun tuloksia tässä, niin elämykset on pysyneet hyvin muuttumattomina, jolloin voidaan ajatella, että kansallispuisto vastaa niiden ihmisten tarpeisiin. Se pätee vaan siihen asti, että se vastaa niiden ihmisten tarpeeseen, jotka siellä käyvät. Jos puhutaan niistä, jotka siellä eivät käy, niin onkohan siellä jotain sellaista, mitä pitäisi muuttaa, että me saataisiin sellaisetkin ihmiset sinne kansallispuistoihin. Itseasiassa minun mielestä kehitys menee jo siihen suuntaan, että Metsähallitus on jo vuosia ottanut huomioon muun muassa päiväretkeilijät, lapsiperheet, tehdään esteettömiä reittejä. Kyllä näen, että siellä ollaan laajentamassa tarjontaa. Toisaalta sitten meillä on edelleen jäljellä nämä takametsät, suuret erämaat, minne ne rinkkaselkäiset voi lähtee halutessaan vaeltelemaan. Kyllä minun mielestä palvellaan jo laajempaa kävijäjoukkoa.
Haastattelija: Varmasti tulee myös sitä vastareaktiota, että tosiretkeilijät eivät mene enää kansallispuistoon, kun puistot täyttyvät normaaliretkeilijöistä ja he tosiaan etsivät muunlaista kohdetta?
Puhuja: Tätähän on jo. Ihan lähtee siitä, että kun jonnekin pohjoisen kansallispuistoon on rakennettu pitkospuut jonkun vetelän suon yli, niin tosikävijät ovat kiukkuisia, että pitikö ne tehdä, että nyt tänne tulee muitakin. Sain olla tähän asti yksin, koska tämä oli niin hankalakulkuinen. Meillä on paikoitellen tätä ruuhkautumisongelmaa ollut, esimerkiksi kuluneena kesänä Nuuksion kansallispuistossa Helsingin kupeessa on pitkät jonot nuotiopaikalle. Se on tietysti ongelma. Näkisin edelleen, että meillä on niin valtavat alueet tuolla pohjoisessa, että erämaita säilyy, mutta kaupunkien lähellä olevissa pienemmissä kohteissa se kävijäpaine voi tietysti johtaa ruuhkautumiseenkin.
Haastattelija: Täällä Itä-Suomessa Kolille ei tahtonut saada autoa kovinkaan lähelle, lähtien jo siitä ongelmasta. Esko Sorakunnas loppuun, millainen luontomatkailija, kansallispuistojen käyttäjä, itse olet?
Puhuja: Olen aktiivinen. Käytän enemmän kansallispuistoja kuin keskiverto ihminen. Asun Turussa ja harrastan merimelontaa, niin Saaristomeren kansallispuistoon menen huomenna, ja viime viikolla olin Tammisaaren kansallispuistossa melontaretkellä. Etelä-Suomessa tulee melottua saaristossa ja rannikolla ja tehtyä pieniä yöretkiä lähellä olevaan pieneen kansallispuistoon. Sitten, kun haluaa oikeasti tuntea sen vapauden ja erämaisuuden ja mielellään talvisuuden, niin kyllä se on lähdettävä napapiirin pohjoispuolelle.