Uutiset
7.10.2024
Tapahtumat
8
Loka
2024
10
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Pусский
Pohjoismaissa yritysaktivismia on tutkittu toistaiseksi vähän. Ilona Karhunen tarkasteli opinnäytetyössään pohjoismaista yritysaktivismia ja sen roolia yritysten kansainvälistymisessä.
Itä-Suomen yliopiston varainhankintakampanjassa kerättiin lahjoituksia noin 3,8 miljoonaa euroa
Joensuun yliopiston tukisäätiö on myöntänyt ensimmäistä kertaa avustuksia väitöskirjatutkijoiden siirtymävaiheen rahoitukseen. Rahoitus on tarkoitettu pian väittelevien tai juuri väitelleiden tutkijoiden tieteellisen tutkimuksen jatkoedellytysten tukemiseen.
SEMACRET-hankkeessa selvitetään, kuinka kansalaisten tietoisuus kriittisistä metalleista vaikuttaa heidän asenteisiinsa ja kaivostoiminnan hyväksyntään.
Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että digitaalinen kansainvälinen yrittäjyys vaatii oikeanlaista verkostoitumista.
Nature Protocols -tiedelehdessä vastikään julkaistu tutkimus esittelee kokonaisvaltaisen ja kattavan menetelmän, jolla voidaan arvioida pienten, teollisesti valmistettujen nanomateriaalien turvallisuutta ihmisille ja eliöille.
10-11
Mar
2022
Itä-Suomen yliopiston teologian osasto kutsuu esitelmiä ja osallistujia kuudenteen Ortodoksisuuden tutkijana -symposiumiin, joka järjestetään Joensuussa 10.–11.11.2022 Itä-Suomen yliopistolla (Agora, AG100 ja AG101). Symposiumi on osa teologian osaston East meets West -tapahtumien sarjaa. Esitelmät ovat avoimesti kuultavissa paikan päällä sekä verkossa (Zoom).
Kesän jälkeen avautuva Photonics Center tukee kasvussa tuomalla Joensuun seudun fotoniikan toimijoita yhteen.
31
Elo
26