Uutiset
4.10.2024
Tapahtumat
8
Loka
2024
10
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Pусский
Evankelis-luterilaisessa kirkossa kiistellään parhaillaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä. Edellinen, suurempi kiista koski eronneiden vihkimistä, josta väiteltiin kiihkeästi yli sata vuotta.
Vaajasalon säätiö on lahjoittanut yliopiston vastinrahakampanjaan yhteensä 100000 euroa. Uusin lahjoitus kohdentuu lääketieteiden ja farmasian koulutusalalle.
9
Kesä
2022
Kiinnostaako avoimen väylä? Tule mukaan Avoimet korkeakouluopinnot väylänä tutkintoon -webinaariin 9.6.2022 klo 17-18.15.
Itä-Suomen yliopiston ja KYSin uudessa hankkeessa tutkitaan vaihtovirtaan perustuvan sähköhoidon mahdollisuuksia aivoja rappeuttavien sairauksien hoidossa. Lisäksi selvitetään tautimekanismeja potilaiden soluista valmistetuissa hermosoluissa ja testataan uudenlaista diagnostiikkaa.
Varhaista Alzheimerin tautia sairastavien potilaiden aivoihin johdettiin pieniä määriä sähköä. Kokeen aikana potilaiden muisti parani huomattavasti verrattuna lumehoitoon. Tutkimus tehtiin Brescian yliopistosssa ja tutkimusryhmään kuului myös dosentti Eino Solje Itä-Suomen yliopistosta.
Kansallisen neurokeskuksen uudeksi palvelupäälliköksi on valittu dosentti Kaisa Unkila, joka aloitti tehtävässä toukokuun alussa.
Lähes kolmasosa iäkkäistä kotihoidon asiakkaista raportoi ruokahaluttomuutta, viidesosa puremisongelmia, joka seitsemännellä oli vaikeuksia nielaista ja lähes viidesosa raportoi hampaisiin tai hammasproteeseihin liittyviä syömisvaikeuksia.
Kuopiossa järjestetään kuun vaihteessa jo 19. kansainvälinen magneettikuvauksen työpaja, johon osallistuu yli sata alan huippututkijaa ja opiskelijaa.
8-10