Uutiset
4.10.2024
Tapahtumat
8
Loka
2024
10
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Pусский
Broman Group osallistuu vastinrahakampanjaan jo toisella lahjoituksella, ja yhtiön lahjoitussumma kokonaisuudessaan kampanjaan on jo 80000 euroa.
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi akatemiahankerahoitusta kahdelle Itä-Suomen yliopiston hankkeelle yhteensä yli 700 000 euroa.
27
Touko
2022
23
Kesä
3
Tutkimusta, innovaatioita ja avointa tiedettä edistävän hankkeen kokoukseen osallistui runsaat 30 hanketoimijaa kymmenestä YUFE-yliopistosta.
Väitöstutkimus tarkasteli autologisen kantasolusiirteen solukoostumuksen merkitystä kantasolujensiirron jälkeiseen toipumiseen ja ennusteeseen.
Väitöstutkimuksen tulokset auttavat tunnistamaan komplikaatioille alttiita potilasryhmiä ja valitsemaan hoitomenetelmiä, joihin liittyy mahdollisimman vähän komplikaatioita.
Mitä useammin painoa on yrittänyt pudottaa, sitä suurempi on painoindeksi, osoitti MSc Faranak Halalin väitöstutkimus.