Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Leila Karhunen ja Amma Antikainen.

Etualalla yliopistonlehtori Leila Karhunen ja ravitsemusterapeutti Amma Antikainen.

40 vuotta ravitsemustiedettä Kuopiossa – osaaminen näkyy ja vaikuttaa

– Ravitsemustiede on vetovoimainen ja tunteita herättävä ala. Alan asiantuntijoita kuunnellaan ja tutkimustulokset saavat näkyvyyttä, totesi dekaani Jussi Pihlajamäki ravitsemustieteen opetuksen 40-vuotisjuhlassa Kuopiossa.

Pihlajamäen mukaan ravitsemustieteilijöillä on tärkeä, toisinaan haasteellinenkin rooli tutkitun tiedon jalkauttamisessa yhteiskuntaan ja ihmisten arkeen. 

– Ravitsemustiede on ollut todellinen edelläkävijä myös koulutuksen työelämärelevanssissa. Ravitsemusterapeuttikoulutus on matkan varrella täydentynyt elintarviketieteillä, ja nykyisillä koulutusmoduuleilla vastataan työelämän erilaisiin tarpeisiin.

Kuopiosta maailmankartalle

Ensimmäiset 20 ravitsemustieteen opiskelijaa aloittivat Kuopiossa syksyllä 1984. – Tutkintoa pidettiin kansainvälisestikin korkeatasoisena, kertoi emeritusprofessori Matti Uusitupa.

Hän oli itse mukana viemässä myös kuopiolaista ravitsemustieteen tutkimusta maailmankartalle. Esimerkiksi uraauurtava DPS-tutkimus osoitti elintapojen tehon tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä, ja SYSDIET-huippuyksikkö valotti terveellisen pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia sydänterveyteen. 

Uusitupa mainitsi vuosien varrelta keskeisinä tutkimusalueina muun muassa nutrigenetiikan ja -genomiikan, ravitsemusepidemiologian, metabolomiikan, elintarvikebiotekniikan sekä elintarvikkeiden terveysvaikutusten, lihavuuden ja syömiskäyttäytymisen tutkimuksen.

Matti Uusitupa, Roosa Kärki ja Sara Koskinen.
Emeritusprofessori Matti Uusitupa sekä opiskelijayhdistys Retikan edustajat Roosa Kärki ja Sara Koskinen.
Jyrki Virtanen, Raisa Valve, Soile Käkönen ja Ursula Schwab.
Jyrki Virtanen, Raisa Valve, Soile Käkönen ja Ursula Schwab.
Anu Ruusunen ja Anne Pohju.
Anu Ruusunen ja Anne Pohju.

Avainsanat