Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pelastustyöntekijä

Agneta Kallström, väitös 20.9.2024: Myös terveydenhuollon ammattilaiset joutuivat väkivallan kohteeksi Syyrian sodassa

Väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella.

Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia? 

Väitöskirja tarkastelee terveydenhuoltoalan ammattilaisten kokemuksia väkivallasta keskellä Syyrian sotaa vuosina 2011–2017. Tutkimuksessa selvitetään ammattilaisten kokemuksia väkivallan tekijöistä sekä syitä, joiden vuoksi hoitohenkilökunta on jättänyt työtehtävänsä. Toisaalta selvitetään, mitä motiiveja ammattilaisilla on palata takaisin työskentelemään konfliktialueelle.

Terveydenhuoltoon kohdistuva väkivalta aiheuttaa terveyspalveluiden heikkenemisen tai jopa loppumisen. Tämä johtaa inhimillisen kärsimyksen lisäksi todellisiin terveysriskeihin, kuten erilaisten tartuntatautien leviämiseen. Terveydenhuoltoon kohdistuvaa väkivaltaa tulee tutkia, jotta on mahdollista löytää ratkaisuja sen suojelemiseen. 

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?

Hoitohenkilökunta joutui väkivallan kohteeksi heti hallituksen vastaisten mielenosoitusten alettua Syyriassa vuonna 2011 huolimatta siitä, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tulisi suojella terveydenhuoltoa konfliktitilanteissa. Erityisesti Syyrian hallinto ja äärijärjestö ISIS nousivat tuloksissa esiin vakavimpien iskujen tekijöinä. Tulokset osoittavat, että konflikti on ollut niin intensiivinen, että myös ammattilaiset ovat joutuneet jättämään työtehtävänsä sekä pakenemaan taisteluita muiden siviilien tavoin. Huolimatta hengenvaarasta moni ammattilainen kuitenkin palasi takaisin Syyriaan auttamaan siviileitä. Heidän pääasiallinen motiivinsa oli tahto noudattaa humanitaarisia periaatteita sekä lääkärien velvollisuutta auttaa. Hoitohenkilöstö ei ollut ainoastaan passiivisessa uhrin roolissa, vaan he olivat myös aktiivisia toimijoita. He muodostivat vastarinnan, jonka tarkoituksena oli antaa apua sitä tarvitseville, vaikka tämä saattoi heidät jopa hengenvaaraan. 

Terveydenhuoltoalan ammattilaisten työtä ja väkivallan kokemuksia keskellä konfliktia on tutkittu niukasti, vaikka heihin kohdistuva väkivalta on vastoin sodan sääntöjä. Nämä toimet aiheuttavat merkittävää inhimillistä kärsimystä, kun lääketieteellistä apua tarvitsevat siviilit jäävät ilman hoitoa. Aihe on erittäin ajankohtainen muun muassa Gazan ja Ukrainan sotien johdosta, joissa terveydenhuolto on joutunut myös iskujen kohteeksi. 

Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?

Tutkimuksella luodaan pohjaa tuleville jatkotutkimuksille. Terveydenhuoltoon kohdistuvan väkivallan ymmärtämistä ilmiönä tulee laajentaa ja tarkastella myös muissa konflikteissa. On välttämätöntä kiireellisesti pyrkiä löytämään konkreettisia ratkaisuja, joilla terveydenhuoltoon kohdistuvien iskujen vaikutusta voidaan lieventää tai mahdollisesti jopa estää salaamis- tai suojaamistoimilla. 

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?

Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla Syyriassa vuosina 2011–2017 työskennelleitä terveydenhuoltoalan ammattilaisia. Puolistrukturoidut haastattelut tehtiin pääsääntöisesti Turkissa, lähellä Syyrian rajaa sijaitsevassa Gaziantepin maakunnassa vuonna 2016. Tällöin Syyrian konflikti oli hyvin aktiivisessa vaiheessa ja tämä heijastui myös kenttätyön turvallisuustilanteeseen Turkissa. Haastattelijoiden ollessa kenttätyössä ISIS teki Turkissa huomattavan tuhoisan pommi-iskun maan lentokentälle ja maassa oli tänä aikana myös vallankaappausyritys. 

Haasteltavia oli yhteensä 25 henkilöä, joista suurin osa oli syyrialaisia ja he olivat ammatiltaan lääkäreitä. Haastateltavat valittiin tutkimukseen lumipallo-otannalla. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla ja väitöskirjassa käytetään runsaasti haastateltavien sitaatteja elävöittämään tekstiä ja vahvistamaan analyysia. 

Työ tehtiin poikkitieteellisessä tutkimusryhmässä, johon kuului kansanterveystieteen sekä Lähi-idän tutkimuksen tutkijoita. Tutkimusryhmään kuului myös syyrialainen lääkäri, joka on itse työskennellyt sodan keskellä. 

Agneta Kallströmin väitöskirja “They cannot stop me from helping” Qualitative research on the experiences, motives, and resistance of healthcare workers in the Syrian War 2011–2017 (Kvalitatiivinen tutkimus terveydenhuollon työntekijöiden kokemuksista, motiiveista ja vastarinnasta Syyrian sodassa vuosina 2011–2017) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Ilkka Taipale Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Jussi Kauhanen Itä-Suomen yliopistosta.

Väitöstilaisuus 

Väitöskirja 

Lisätietoja:

Agneta Kallström, agnetamariakallstrom@gmail.com