Erilaiset katsomukset ja uskonnot osaksi kasvatusta

– Elämme monella tapaa murroksen aikaa, ja monet uskontoja ja katsomuksia koskevat käytänteet ovat osa sellaista perinnettä, jonka ylläpitäminen ei ole enää tarkoituksenmukaista, tiivistää katsomusaineiden ja historian lehtori Ismo Pellikka.

Hän on mukana Itä-Suomen, Helsingin ja Oulun yliopistojen yhteisessä Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa -hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää varhaiskasvatuksen opettajien katsomuskasvatuksellista osaamista sekä moninaisuuden huomioivaa varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa. 

Hankkeella on myös yhteiskunnallista merkitystä, sillä tavoitteena on, että tulevaisuudessa jo lapset osaisivat kohdata ja käsitellä erilaisia katsomuksia luontevasti.

– Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman (VASU) sisältämä katsomuskasvatus on herättänyt paljon kysymyksiä siitä, miten katsomuskasvatus oikein tulisi toteuttaa. Aiemmin varhaiskasvatuksessa toimittiin hyvin kristinuskovetoisesti, joten katsomuksellisen moninaisuuden huomioiminen on toiminnalle suuri muutos. 

Jotta katsomuskasvatus muuttuisi toivottuun suuntaan, on varhaiskasvatuksen opettajilla oltava työvälineitä muutosta varten.

– Opettajien on saatava riittävästi tukea siihen, miten muutosta käsitellään ammatillisesti. Hankkeessa kehitämme varhaiskasvatuksen opettajien ammatillista tietoisuutta niin, että päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa päästäisiin VASUssa annettuihin kasvatustavoitteisiin. 

Pellikan mukaan Suomi on ainoa maa maailmassa, jonka varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelmassa katsomuskasvatus mainitaan.

– Ja nyt se pitäisi saada luonnolliseksi osaksi varhaiskasvatuksen arkea.

Yksityisestä asiasta julkisiin tiloihin

Suomessa uskonto on nähty tälle vuosituhannelle saakka hyvin kaksijakoisena: on evankelis-luterilainen kirkko ja sitten ”ne muut”. Maailma muuttuu kuitenkin pikavauhtia yhä moninaisemmaksi, ja 2000-luvulla uskonnot ovat tulleet luonnollisemmaksi osaksi kanssakäymistämme.

– Siksi meillä on myös tarve uskontojen ja ei-uskonnollisten katsomusten ammattimaisempaan käsittelyyn. Varhaiskasvatuksessa uskonnot on aiemmin pyritty häivyttämään tai niille on varattu oma lyhyt hetkensä. Myös koko opettajankoulutus on perustunut sekularistiseen ajatteluun, jossa uskontoihin ja katsomuksiin liittyvät kysymykset sivuutetaan tai annetaan ne jonkun uskonnollisen asiantuntijan tehtäväksi, kertoo uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani.

Ubani puhuu uskontojen sijaan mieluummin katsomuksista. Hänen mukaansa katsomuskasvatus ei pääse etenemään varhaiskasvatuksessakaan niin kauan kun katsomukset suljetaan ulos arkipäivän kasvatustapahtumista, ja uskonnolliset sitoumukset mielletään vain yksityisasiaksi.

– Uskonnot ovat tulleet julkisemmaksi, joten ympäröivän maailman muuttuessa myös meidän opettajankoulutuksemme ja sitä myötä varhaiskasvatuksen on muututtava. 

Omaan aikaansa sidottuja

Ubanin mukaan usein sorrutaan ajattelemaan, että varhaiskasvatus on pelkkää päivähoitoa, vaikka varhaiskasvatusta ohjaa pedagogiikkaan perustuva varhaiskasvatussuunnitelma. 

– Sen yksi tehtävä on valmistella lasta koulun aloittamista varten. Peruskoulun opetussuunnitelma pohjaa siihen, että lapsella on koulun alkaessa riittävät kulttuuriset valmiudet ja jäsentynyt suhde omaan taustaansa. Jos katsomuksiin liittyvä kasvatus on varhaiskasvatuksessa jätetty kokonaan huomioimatta, on lapsella koulussa paljon kiinniotettavaa. 

Ubani korostaa, etteivät varhaiskasvatuksen opettajien koulutus tai aiempi kasvatustapa ole olleet huonoja.

– Ne ovat vain olleet omaan aikakauteensa sidottuja ja relevantteja silloin.

Rohkeampaa keskustelua työyhteisöissä

Tiedossa on, että muutos tulee olemaan hidas, ja sitä varten tarvitaan tukea ja resursointia. Hankkeessa väitöskirjaa tekevä nuorempi tutkija Elisa Balčin kertoo, että aiempien tutkimusten mukaan on selvää, että varhaiskasvatuksen kentällä kaivataan nyt konkretiaa ja työvälineitä muuttuneisiin tarpeisiin.

– Ihanteellisessa tilanteessa kaikki lapsiryhmässä edustettuina olevat katsomukset tulevat varhaiskasvatuksessa huomioiduksi. Koska katsomukset ovat osa elämäämme, ei niistä voida vaieta julkisessa tilassa eli yhteiskunnan järjestämässä kasvatustilanteessa. 

Balčinin mukaan yksi apu varhaiskasvatuksen opettajan työssä olisi, että katsomuskasvatuksesta ja sen toteutuksesta keskusteltaisiin rohkeasti työyhteisön sisällä. 

– Näin monipuolinen eri katsomuksiin liittyvä tiedollinen ja taidollinen osaaminen tulisi paremmin näkyväksi.

Oman alueen piirteet esiin

Katsomuskasvatuksen hankkeessa on lähdetty liikkeelle lapsen kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta. Siinä on myös otettu huomioon ympäristön erityispiirteet, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Itä-Suomessa monikatsomuksellisuutta on hankkeessa tarkasteltu erityisesti alueella vahvan ortodoksisuuden näkökulmasta.

Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat ovat järjestäneet hankkeessa mukana olleissa päiväkodeissa erilaisia katsomuskasvatustuokioita, joiden tarkoituksena on ollut muun muassa antaa päiväkodin varhaiskasvatuksen opettajille uusia ideoita katsomuskasvatuksen toteuttamiseen.

– Lapsiryhmät tutustuivat tuokioilla omassa lapsiryhmässä edustettuina oleviin uskontoihin ja katsomuksiin esimerkiksi nukketeatteriesitysten ja opiskelijoiden kehittämien kertomusten kautta. Lisäksi osa lapsiryhmistä osallistui esimerkiksi virtuaaliretkelle ortodoksiseen kirkkorakennukseen, kertoo Balčin.

Myös yhteisöllistä tiimiopettajuutta testattiin ja vahvistettiin. Balčinin mukaan tiimiopettajuus lisäsi itseluottamusta ja varmuutta toteuttaa katsomuskasvatusta itsenäisestikin.

– Yhdessä toteutetut tuokiot antoivat mahdollisuuden kysyä, keskustella ja neuvotella asioista esimerkiksi kollegoiden kanssa. Tiimiopettajuuden etuna onkin, että henkilöstön monipuolinen osaaminen saadaan yhdessä hyödynnettyä osaksi myös katsomuskasvatusta. 

Varovaisuudesta avoimuuteen

Lapsilla on erilaisia suhteita uskontoon ja he tulevat varhaiskasvatukseen mukaan hyvin erilaisista taustoista. Silloin on annettava tilaa lasten kysymyksille, keskusteluille ja pohdinnoille. 

– Meillä on pitkään ollut vallalla ”virkamieseetos”, mikä tarkoittaa, että kaikki asiat halutaan tehdä pilkulleen oikein ja hyvin varovasti, ettei vain loukata ketään, Ubani kuvailee.

Hänen mukaansa katsomuksiin liittyvää kasvatusta usein ylitulkitaan eli uskonnot halutaan piilottaa, ja niin ”suojella” lapsia uskonnoilta. 

– Näin asiasta tehdään hävettävä ja salailtava, vaikka yhteiskunnankin kannalta olisi tärkeää tiedostaa uskontojen olemassaolo samalla tapaa kuin eri kielten ja kulttuurienkin läsnäolo. Katsomusten kohtaamiseen voi suhtautua samalla luontevalla tavalla ja antaa lasten ihmetellä uskontoonkin liittyviä asioita. 

Ubani korostaa, ettei tarkoituksena ole katsomusten ”pakkosyöttö”, vaan tarkoituksena on eri uskontojen ja katsomusten avoin ja tasa-arvoinen käsittely pedagogisessa toimintakulttuurissa.

– Pieniäkin lapsia kiinnostavat usein katsomukseen liittyvät asiat. On hyvä antaa lapselle viesti, että tässä ympäristössä elämää määrittävistä asioista voidaan puhua turvallisesti. Se on osa kasvatustapahtumaa. Olisi huolestuttavaa, jos yhteiskunnalliset käytänteet ohjaisivat aihetta toiseen suuntaan ja sammuttaisivat keskustelun innon.

Tutkimusten mukaan yhä nuoremmat ovat kiinnostuneita uskonnoista. Ja vaikka uskonnottomienkin määrä on suuri, ovat perheiden taustat hyvinkin moninaiset, joten varhaiskasvatuksen henkilöstöllä tulisi olla herkkyyttä erilaisten katsomusten tunnistamiseen ja hyväksymiseen arvottamatta niitä. 

– Uskonnon ja lapsen kohtaamiseen tarvitaan kuitenkin ajanmukaisia pedagogisia ajattelun välineitä, joita me nyt pyrimme yhdessä luomaan. 

Muutos on alkanut

Hankkeeseen osallistuneissa päiväkodeissa katsomuskasvatuksen kehittäminen on otettu innostuneesti vastaan, ja sille on ollut selkeä tarve.

– Katsomuskasvatus liittyy lapsen kokonaisvaltaiseen kasvuun, ja sen pedagogiikka on tärkeä osa moni- ja tasa-arvoista kasvatusta. Kaiken taustalla on ajatus, että katsomuksista opittaisiin puhumaan jo lapsena kiihkottomasti, Pellikka kuvailee.

Tutkijat korostavat, ettei varhaiskasvatuksen opettajan tarvitse tietää kaikesta kaikkea, vaan hänellä pitäisi olla valmius pysähtyä ihmettelemään ja miettimään lapsen kanssa katsomukseen liittyviä asioita. 

– Hankkeessa on käynyt ilmi, että varhaiskasvatuksen henkilöstö pelkää, että heidän on nyt muututtava uskontojen asiantuntijoiksi. Siitä ei ole kyse. Opettajat ovat yhä kasvatuksen asiantuntijoita, ja uskonnot kuuluvat asiaan pedagogisena kysymyksenä.

Muutosta toteutetaan yhteistyössä. Yliopiston opettajankouluttajat kertovat oppivansa hankkeen aikana yhtä paljon kuin varhaiskasvatuksen henkilöstökin.

– Emme missään nimessä ole lähteneet työhön sillä asenteella, että me tiedämme aiheesta kaiken. Tarkoituksena on yhdessä löytää parhaat käytänteet ja luoda uusia perinteitä, Pellikka tiivistää.

Muutostyö on nyt siis alkanut. Tutkijat iloitsevat siitä, että aiheesta päästään viimeinkin tekemään myös tutkimusta, sillä edellisestä tutkimusperustaisesta kehityksestä on aikaa jo vuosikymmeniä. 

– Toiveena on, että hankkeelle seuraa myös jatkoa. Näin saamme yhdessä vastattua asetettuihin kasvatustavoitteisiin, sillä ajattelutavat asian ympärillä eivät muutu hetkessä.

Lisätietoja hankkeesta