Suomen historian alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Väitöstutkimukseni käsittelee karjalaisuutta pääkaupunkiseudulla 2020-luvulle tultaessa. Tutkimuksessa analysoidaan alueella toimivien karjalaisyhdistysten, niiden jäsenten sekä alueella asuvien karjalaisuusaiheisen muistitietokeruun vastaajien omakuvia. Tutkimusrajaukseen limittyy eri puolilta Karjalaa pääkaupunkiseudulle suuntautuneita muuttoliikkeitä sekä liikkumista suomalaisuuden, karjalaisuuden ja monikulttuurisuuden määritelmällisillä rajapinnoilla.
Tutkin aihetta identiteetin, muistin ja etniskulttuuristen diskurssien viitekehyksissä, ja analysoin sitä identifikaation, muistamisen käytäntöjen ja ylikulttuurisuuden käsitteillä. Historian ajatellaan olevan läsnä nykyisyydessä: omakuvat ymmärretään identifikaatioprosessien kautta rakentuviksi sommitelmiksi, joita konstruoitaessa historiallisiin narratiiveihin kiinnittyminen ja niiden representoiminen on keskeistä.
Muuttoliikkeet ja urbaanit kulttuuriset prosessit ovat maailmanlaajuisia ja ajankohtaisia ilmiöitä, joiden suhteesta kulttuuristen omakuvien muodostumiseen on hedelmällistä tuottaa tutkimustietoa. Karjalaisuus on ollut pitkään osa Helsinkiä, mutta ei ole ollenkaan yksiselitteistä, mitä karjalaisuudella on kulloinkin tarkoitettu ja keitä karjalaisiksi on kutsuttu. Muuttoliikkeiden keskipisteenä pääkaupunkiseutu tarjoaa hedelmällisen alustan karjalaisuuden monimuotoisuuden tutkimiseen. Aiempaa tukimusta aiheesta on vain vähän.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Tutkimusaineistosta nousee kolme hegemonista diskurssia suhteessa karjalaisuuden määrittelemiseen. Ensiksikin alueellinen tulokulma karjalaisuuteen ilmenee suomenkielisten siirtokarjalais- ja maakuntataustaisten toimijoiden omakuvissa, joissa karjalaisuus nähdään osana suomalaisuutta. Toiseksi kielellinen tulokulma ilmenee karjalankielisten toimijoiden omakuvissa, joissa representoidaan kielellisen vähemmistön identiteettiä. Kolmanneksi harrastuksellinen tulokulma on nähtävissä karjalaisiksi identifioituvissa kulttuuriyhdistyksissä (esimerkiksi musiikki-, itkuperinne- ja tiedeyhdistykset). Tämä tulokulma on läheisesti kytköksissä monikulttuuriseen karjalaisuusdiskurssiin.
Tutkittavan ilmiön havainnollistamiseksi on sopivinta käyttää uutta käsitettä: monikarjalaisuus. Pääkaupunkiseudun karjalaisuus koostuu kulttuuriset ja alueelliset rajat läpäisevistä omakuvista, jotka kiinnittyvät moniin eri aikatasoihin, muuttoliikkeisiin, Karjaloihin ja karjalaisuuksiin. Alueen karjalaisyhdistysten kenttä ei ole kansallisesti tai alueellisesti rajautunut vaan ylirajainen ja aikaan kerrostunut, mutta sen sisällä kamppaillaan selkeistä identiteeteistä muodostamalla diskursiivisia rajoja. Pääkaupunkiseutu on yksi tärkeimmistä karjalaisuuden keskuksista Suomessa. Alueen karjalaisuus ei ole yksiselitteisen urbaania, vaan se rakentuu viittauksista paitsi historiaan, maaseutumaiseen kulttuuriperinteeseen ja maisemaan, myös kytkennöistä nykyisen ja kadonneen Karjalan eri kaupunkeihin.
Pääkaupunkiseudun karjalaisyhdistysten kentän muodostumisen ja alueen karjalaisomakuvien kannalta kaksi tärkeintä ajallista kiinnepistettä ovat toinen maailmansota (1939–1945) ja Neuvostoliiton hajoaminen (1991). Ne avaavat erilaisia aikahorisontteja, joiden sisälle tihentyviä kokemuksia ja kertomuksia hyödynnetään omakuvien aineksina.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tutkimustulokset lisäävät osaltaan ymmärrystä kulttuuristen identiteettiprosessien moniulotteisuudesta ja ennen kaikkea karjalaisuuden moninaisuudesta. Suomessa karjalaisuutta on 1900-luvun loppupuolelle saakka yleensä tulkittu kansallisessa kontekstissa suomalaisuudesta käsin, mutta pääkaupunkiseudulta 2010- ja 2020-lukujen taitteessa kerätyn aineiston perusteella karjalaisuus on monimuotoisempaa: monien eri tulokulmien vuoksi karjalaisuus voi tarkoittaa myös karjalaisuuksien välisiä suhteita, jolloin identifikaatiokohteet, kuten suomalaisuus, venäläisyys, suomenruotsalaisuus, karjalankielisyys tai paikallisuus esiintyvät implikoituina erilaisten karjalaisuuksien sisällä.
Paikallisten erityispiirteidensä vuoksi tutkimustulokset eivät ole suoraan sovellettavissa muihin Suomen kaupunkikeskittymiin. Myös muissa Suomen kaupunkikeskittymissä on toki monenlaista karjalaisuutta, mutta muuttoliikkeiden dynamiikan vuoksi juuri tietynlaisen karjalaisuuden korostuminen voi olla muualla voimakkaampaa kuin pääkaupunkiseudulla. Sen sijaan asenteellisella tasolla ”monikarjalaisittain” ajatteleminen voi rikastuttaa ymmärtämystämme siitä, miten kuvittelemme paitsi karjalaisuutta myös suomalaisuutta.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Tutkimuksen pääaineisto on koostettu kyselylomake- ja haastattelumenetelmillä. Lähdeaineiston analyysimenetelminä toimivat historiallisesti kontekstualisoitu lähiluku ja diskurssianalyysi. Tutkimus on osa professori Maria Lähteenmäen johtamaa Urbaani karjalaisuus -tutkimushanketta (2018–2023) Itä-Suomen yliopistossa. Hankkeen päärahoittaja on Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö (KKES).
FM Anssi Neuvosen Suomen historian alaan kuuluva väitöskirja ”Monikarjalaisuus. Karjalaiset omakuvat pääkaupunkiseudulla” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 8.12.2023 klo 12.00 alkaen Metria-rakennuksen salissa M100. Vastaväittäjänä toimii professori Helena Ruotsala Turun yliopistosta ja kustoksena professori Maria Lähteenmäki Itä-Suomen yliopistosta.
- Väitöstilaisuus verkossa https://www.uef.fi/fi/tapahtuma/vaitos-fm-anssi-neuvonen-suomen-historia-joensuu
- Väitöskirja verkossa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5031-4
