Säteilytutkimuksessa uudet teknologiat tuovat mukanaan uusia haasteita, sanoo säteilybiologian professori Jonne Naarala.
—Säteilybiologian tutkimuksen piirissä riittää tutkittavaa. Tällä hetkellä säteilyn pienten annosten biologisten ja terveysvaikutusten ymmärtäminen on paljon pinnalla, kertoo säteilybiologian uusi professori Jonne Naarala.
—Ionisoivaa säteilyä, johon kuuluvat esimerkiksi röntgensäteily, kosminen säteily ja radioaktiivisten aineiden säteily, on tutkittu jo 1900-luvun alkuvuosilta lähtien. Sen syöpävaarallisuus on osoitettu jo 1900-luvun puolivälissä. Silti tietämyksessä erityisesti pienten annosten, joille altistumme taustasäteilyn kautta päivittäin, osalta on aukkoja tai tiedon todellista puutetta.
—Samoin on laita yhteisaltistumisen tutkimuksen kanssa. Esimerkiksi radonista, joka aiheuttaa suomalaisille eniten taustasäteilyannosta vuosittain, tiedetään paljon. Samoin pienhiukkasten terveysvaikutukset ovat jo hyvin tunnettuja. Mutta radonin ja pienhiukkasten aiheuttamia yhteisvaikutuksia on tutkittu vasta hyvin vähän, vaikka ihmiset altistuvat lähes aina useille tekijöille yhtäaikaisesti, Naarala toteaa.
Viime aikoina on aktivoiduttu ionisoivan säteilyn osalta järjestelmällisesti selvittämään haitallisten vaikutusten mekanismireittejä (Adverse Outcome Pathways; AOP), joka on avannut uusia näkökulmia ionisoivan säteilyn ja esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien välillä, perinteisten syöpä- ja perinnöllisten vaikutusten lisäksi.
Ionisoimatonta säteilyä ovat muun muassa voimajohtojen ja sähkölaitteiden hyvin pientaajuiset sähkömagneettiset kentät, välitaajuiset kentät vaikkapa langattomassa lataamisessa ja radiotaajuiset kentät esimerkiksi langattomassa viestinnässä.
—Niiden osalta tutkimus on ollut viimeisten kymmenien vuosien aikana aktiivista, joskin usein tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Ionisoimattoman säteilyn käyttö on räjähdysmäisesti lisääntynyt esimerkiksi kännyköiden yleistyttyä. Uusia taajuusalueita ja ionisoimatonta säteilyä hyödyntäviä teknologioita tulee käyttöön jatkuvasti, ja siten myös laadukkaan tutkimuksen tarve on suurta, Naarala sanoo.
—Uusimpana seikkana on esimerkiksi langattomien lataustekniikoiden yleistyminen. Ne hyödyntävät välitaajuisia kenttiä. Lähitulevaisuudessa myös sähköautoja tullaan lataamaan langattomasti, ja tähän tarvitaan todella suuria tehotasoja, jolloin myös latauspisteiden lähettyvillä altistuminen saattaa lisääntyä.
—Ionisoimattoman säteilyn osalta syöpävaikutusten ja neuronaalisten vaikutusten tutkiminen on edelleen hyvin tärkeää. Myös vaikutukset muihin sairauksiin on huomioitava, ja tähän aiemmin mainitun AOP-tutkimuksen hyödyntäminen voisi tuoda lisävalaistusta myös ionisoimattoman säteilyn osalta.
Tutkijoiden ja opiskelijoiden ohjaaminen antaa virtaa myös itselle
Naarala on peruskoulutukseltaan solubiologi, mikä on antanut hyvät eväät säteilybiologian tutkimukselle. Hän teki lyijyn hermomyrkyllisyyttä käsittelevän väitöskirjan Kansanterveyslaitoksessa (nykyinen THL) ympäristöterveyden osastoryhmässä.
—Jo silloin pääsin mukaan ympäristöterveyden tutkimuksen pariin, jota jatkoin post doc -tutkijana Münchenissä Saksassa ja sen jälkeen vuodesta 1998 Kuopion ja Itä-Suomen yliopistoissa.
—Alussa kiehtoi paljon uuden oppiminen, kun tulin säteilyalan hommiin. Fysikaalinen altiste oli uutta, samoin kuin siihen liittyvä opetus. Paljon on saanut oppia kantapään kautta, mutta hyvä niin! Muiden tutkijoiden ja opiskelijoiden ohjaaminen antaa aina paljon virtaa myös itselle, Naarala miettii.
Naarala toimii ympäristö- ja biotieteiden laitoksen johtajana. Hänen omassa tutkimuksessaan painopistealue on muun muassa genomin epävakauden tutkimuksessa, liittyen erityisesti ionisoimattomaan säteilyyn. Ilmiönä genomin epävakaus voi liittyä laajasti ympäristöperäisten syöpien syntyyn ja kehittymiseen.
Ympäristöterveyden tutkimus on avannut Naaralan ajattelua laajempiin kokonaisuuksiin yksittäisestä solusta.
—Tällä hetkellä oma kiinnostukseni kohdistuu paljon myös hyvin pientaajuisten magneettikenttien ja Alzheimerin taudin, ja muidenkin neurodegeneratiivisten sairauksien mahdolliseen yhteyteen. Meillä on käytössä hyvin usein yhteisaltistusmalleja, esimerkiksi eri säteilylajit, tai säteily ja kemiallinen altiste. Ne tuovat tutkimukseemme lisää mielenkiintoa ja myös relevanssia oikean elämän altistustilanteisiin.
Säteilytutkimusryhmässä (Radiation Research group; RARE) tutkitaan radioekologiaa eli radioaktiivisten aineiden kulkeutumista luonnossa ja epidemiologiaa, esimerkiksi omaa kiinteistömuuntamorekisteriä hyödyntämällä. Tutkimusryhmässä selvitetään myös syöpien ja neurologisten sairauksien sekä magneettikenttien välisten yhteyksiä, sekä ionisoivan ja ionisoimattoman säteilyn yhteisvaikutuksia sädehoidon tehostamisessa.
—Säteilytutkimuksemme on laaja-alaista ja teemme paljon yhteistyötä Itä-Suomen yliopistossa, sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan ja monien kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen kanssa.
—Säteilytutkimus on tulevaisuuden ala. Emme tiedä tarpeeksi vielä edes perusmekanismeista liittyen terveysvaikutuksiin, saati sitten uusien teknologioiden mukanaan tuomista haasteista liittyen biologisiin vaikutuksiin. Yhteisaltistustutkimus on erittäin tarpeellista, ja samalla voidaan ymmärtää lisää vaikkapa kemikaalien terveyshaitoista ja esimerkiksi syövän perusbiologiasta. Koen tärkeänä myös kansalaisten ymmärryksen lisäämisen säteilyasioissa ja riskien suhteuttamisessa.
—Vapaa-ajallani olen vaihtelevalla menestyksellä jo vuosien ajan vanginnut näkyvän valon säteilyspektriä kameran kennolle.
Lisätietoja:
Professori Jonne Naarala, p. 040 355 3581, jonne.naarala@uef.fi, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/jonne.naarala/
Painolaatuiset nimityskuvat
https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/46891?encoding=UTF-8
https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/46890?encoding=UTF-8
***
Jonne Naarala, Itä-Suomen yliopiston säteilybiologian professoriksi 1.5.2022 alkaen toistaiseksi
Filosofian tohtori, solubiologia, Jyväskylän yliopisto 1997
Ympäristösolubiologian dosentti, Kuopion yliopisto, 2003-
Tärkeimmät tehtävät
Apulaisprofessori (tenure track), säteilybiologia, Itä-Suomen yliopisto, 2018–2022
Yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, 2005-2018
Postdoctoral Scientist, Institute for Surgical Research, Laboratory of Neurobiology, Ludwig-Maximilians-University München, Saksa, 1997-1998
Tutkija ja Suomen Akatemian tutkimusassistentti, Kansanterveyslaitos, toksikologian laboratorio, Kuopio, 1992-1997
Säteilytutkimusryhmän (Radiation Research group; RARE) johtaja, Itä-Suomen yliopisto, 2018-
Johtaja, ympäristö- ja biotieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, 2022-
