Itä-Suomen yliopisto ja Joensuun metsäntutkimusyhteisö ovat vahvasti mukana suomalaisessa ja maailmanlaajuisessa metsäkeskustelussa.
Joensuuta ei syyttä kutsuta Euroopan metsäpääkaupungiksi. Kompaktille kampukselle on tiivistynyt useiden tutkimuslaitosten yhteisö, jonka monitieteiset yhteistyöverkostot ulottuvat myös muualle maailmaan. Joensuun kansainvälisessä tutkimusyhteisöissä metsää tutkivat metsä- ja luonnontieteilijöiden lisäksi yhteiskunta- ja oikeustieteilijät sekä humanistit.
Tämä osaaminen näkyi laajasti Ylellä viime keväänä nähdyssä Suomi on metsäläinen -sarjassa, jossa tietokirjailija Juhani Seppänen kuljettaa katsojat syvälle suomalaisten ainutlaatuiseen metsäsuhteeseen. Sarja palkittiin marraskuussa Metsäyhdistyksen ansioplaketilla. Sen taustatöihin ja haastatteluihin osallistui useita Itä-Suomen yliopiston ja joensuulaisen metsäntutkimusyhteisön tutkijoita.
– Sarjassa oli mukana laaja joukko metsäalaa eri suunnista katsovia ihmisiä. Se yhdisti hyvällä tavalla kriittistä journalismia ja viihdyttävää kerrontaa, ja loi positiivista virettä metsiin, Luken tutkimusylijohtaja, metsäteknologian professori Antti Asikainen sanoo.
Hän on yksi sarjassa mukana olevista Joensuun metsäntutkimusyhteisön asiantuntijoista. Yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa metsiin ja metsäkeskusteluun sarjassa avaa Itä-Suomen yliopiston projektitutkija Jakob Donner-Amnell.
– Jotta voimme ymmärtää metsänkäyttöä ja siihen liittyviä erilaisia käsityksiä, ristiriitoja ja mahdollisuuksia, näitä kysymyksiä on tutkittava useiden tieteenalojen näkökulmasta, Donner-Amnell toteaa.
Metsäkeskustelun luonne on muuttumassa
Metsistä on Suomessa keskusteltu aina – milloin on oltu huolestuneita metsien huonosta hoidosta, milloin suurista aukkohakkuista. Tässä keskustelussa puuntuotannolla ja siihen liittyvällä metsänhoidolla on ollut perinteisesti varsin hallitseva asema.
– Suomalainen metsäkeskustelu on ollut aina varsin vilkasta ja monipuolista, mutta globaali ulottuvuus on jäänyt varsin heikoksi, Donner-Amnell sanoo.
Tähän ilmastonmuutos on tuonut uutta kierrettä Suomessa ja maailmalla. Kansalaisten näkökulmasta keskustelu on kuitenkin ollut ajoittain hämmentävää, esimerkiksi tutkijoiden kiistely siitä, kuinka metsien sitoman hiilen määrää tulisi laskea ja millainen metsänkasvatus olisi ilmastollisesti kestävää.
– Kyse on kompleksisesta kokonaisuudesta. Tiheäkasvuinen puusto sitoo enemmän hiiltä, mutta samanaikaisesti esimerkiksi metsäpalojen intensiteetti lisääntyy. Vanhat puut taas ovat alttiimpia tuholaisille ja tuulituhoille. Jos kuitenkin hoitaa Suomessa metsiään hyvän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti, asiat eivät ole huonosti ilmastonkaan näkökulmasta, Asikainen kertoo.
Asikaisen ja Donner-Amnellin mukaan monitieteinen tutkimus pystyy tuottamaan konkreettisia ratkaisuja koko maapalloa koskettaviin viheliäisiin ongelmiin, erityisesti keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Suomesta löytyy myös tutkimukseen perustuvaa osaamista muun muassa metsäpalojen torjumisessa, ja joensuulaista tieto-taitoa viedäänkin muun muassa Kanadaan ja Venäjälle.
Uusia avauksia ja vuoropuhelua
Asikainen näkee, että keskustelu metsäalan tulevaisuudesta on usein polarisoitunutta, mikä johtaa helposti näköalattomuuteen ja osaoptimointiin.
– Tässä meillä on vaikuttamisen paikka. Joensuun monitieteinen metsätiedeyhteisö voisi laatia yhteisponnistuksena metsien tulevaisuustiekartan, jossa eri tutkimusmenetelmiä ja tieteenaloja yhdistämällä katsotaan, mihin halutaan mennä ja mitä päämäärään pääsemiseksi tulisi tehdä.
Donner-Amnellin mukaan metsästä ja metsäalasta tarvitaan myös uudenlaista vuoropuhelua, sillä yhteiskunta on muuttunut valtavasti. Metsäsektorin työllistävä vaikutus on kaventunut jatkuvasti, ja yhä useamman suomalaisen metsäsuhde ei enää liity metsätyöhön ja metsäteollisuuden ammatteihin, vaan kesämökkiläisen ja luonnossa liikkuvan kansalaisen kokemuksiin metsästä.
– Metsäalan valistuksessa ja lobbauksessa ei ole otettu tätä huomioon. Keskustelussa on edelleen kaikuja Suomi elää metsästä -retoriikasta.
Yhteiskuntatieteilijöillä onkin metsäkeskustelussa vaikuttamisen paikka, sillä metsäteollisuuden ja -talouden kysymykset palautuvat laajemmin osaksi yhteiskuntaa. Metsien käyttöä muun muassa määrittävät tekijät, jotka ovat lopulta varsin kaukana itse metsistä. Tästä ajankohtainen esimerkki ovat Amazonin alueen metsäpalot, jotka paljolti kytkeytyivät globaaleihin naudanlihamarkkinoihin.
– Yhteiskuntatieteidenkin näkökulma suuntautuu metsäkysymyksissä usein yhteiskunnan ja talouden rakenteisiin, ei niinkään yksilöihin ja kansalaisiin. Ympäristökasvatus onkin aihepiiri, joka on Joensuun monialaisessa metsäkokonaisuudessa uusi tutkimusala, jossa yhteiskunta-, metsä- ja kasvatustieteilijät voivat yhdistää osaamistaan, Donner-Amnell toteaa.
Yksi osoitus siitä, että Suomessa on tilausta moniääniselle metsäkeskustelulle, on tuore Tieto-Finlandialla palkittu teos Metsä meidän jälkeemme, jonka tekijät halusivat kertoa suomalaisesta metsästä myös muiden kuin talouden ja metsäteollisuuden näkökulmasta.
– Tämä haastaa myös meitä tutkijoita keskustelun, sillä olemme pysyneet osin piilossa metsiin liittyvän moniulotteisen ymmärryksemme kanssa.
