Kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Kasvatustieteen maisteri Anna Kristiina Kokko tutkii väitöskirjassaan koulutuspolitiikan ei-toivottuja seurauksia lasten arjessa suomalaisessa peruskoulussa. Hän osoittaa, kuinka lasten epäsuorat aloitteet voivat tehdä näkyväksi niitä koulutuspoliittisia linjauksia, joiden ei välttämättä tiedetty etukäteen olevan relevantteja, mutta jotka arjessa osoittautuivat toimimattomiksi.
Katse koulujen ja kuntien omiin politiikkoihin
Kokko tutki etnografisen metodologian avulla koulun arkea kahdessa suomalaisessa peruskoulussa. Tutkimuksen lähtökohtana toimi ajatus, jossa kansallisella tasolla tai kunnanvaltuustossa säädetty koulutuspolitiikka ei valu arkeen sellaisenaan, vaan kohdatessaan koulun arjen se tuottaa väistämättä myös ei-toivottuja seurauksia.
Tutkimus osoittaa, että ei-toivotut seuraukset syntyvät, kun kouluyhteisöt sovittavat yhteen olemassa oleviin toimintalinjauksiinsa koulutuspolitiikassa laajemmin esiintyviä linjauksia. Koulun luokalle laatima lukujärjestys ei esimerkiksi aina huomioinut opettajien moninaistuvia tehtäviä. Kun yhdelle tunnille oli lukujärjestyksen mukaan sijoitettu kaksi opettajaa, oli tyypillistä, että toinen opettajista joutui poistumaan yhteistyötapaamisiin tai kirjaamistehtäviin toisen jäädessä yksin ison lapsiryhmän kanssa. Tällöin alkuperäisestä aikomuksesta sijoittaa sopiva määrä aikuisia luokkahuoneeseen ei seurannut aikuisten läsnäoloa jokaiselle lapselle, vaan siitä tuli keino mahdollistaa opettajien luokkatyöskentelyn ulkopuolisia työtehtäviä. Nämä tilanteet olivat yleisesti autonomisiksi kuvattujen opettajien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ja johtivat toisinaan tilanteisiin, joissa vastuu toiminnasta siirtyi myös lapsille.
– Samaan aikaan kun opettajien vaikutusmahdollisuudet koulun arjen järjestämiseen heikkenivät, tietyille lapsille muodostui kohtuuttomia odotuksia esimerkiksi oman toimintansa organisoimisesta, Kokko kiteyttää.
Lasten epäsuorien aloitteiden huomiointi auttaa huomaamaan toimimattomia politiikkoja
Suomi on sitoutunut lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka mukaan lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa, myös koulun arkeen liittyvissä linjauksissa. Tyypillisesti tämä on tarkoittanut sitä, että lapsia haastatellaan tai kuullaan valmiiden kyselylomakkeiden avulla. Tällainen suullinen tai suora aikuisten suunnittelema kuulemisen tapa tarjoaa näkökulmia jo ennalta tunnistettujen asioiden suunnitteluun, mutta se samalla jättää väistämättä huomiotta kysymykset, joita ei välttämättä vielä tunnisteta relevanteiksi.
Tunnistaakseen lasten ja opettajien näkökulmasta relevantteja tapahtumia Kokko lähti liikkeelle siitä, mitä tapahtuu koulun arkipäiväisessä elämässä. Hän keskittyi erityisesti tapahtumiin, joissa koulutuspolitiikka ja koulun arki kohtaavat.
– Tapahtumia seuratessani katseeni kiinnittyi lasten epäsuoriin tekoihin, kuten luokassa vaeltamiseen tai vetäytymiseen toiminnasta. Vaikka nämä teot eivät olleet suoraan koulutuspolitiikkaan kohdennettuja, tarkemmassa tarkastelussa ne hankasivat vasten koulun linjauksia, laajempia politiikkoja tai yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten lapsiperheköyhyyttä. Tutkimuksen aikana lapsi esimerkiksi kieltäytyi opettajan antamasta tehtävästä siksi, että se olisi edellyttänyt lapselta perheen heikon taloudellisen tilanteen esiin tuomisen koko luokalle. Jos epäsuoria tekoja tarkastellaan osana koulun politiikkalinjauksia, lapsen kieltäytyminen annetusta tehtävästä ei näin ollen välttämättä ole merkki ”huonosta käytöksestä”, vaan osoitus toimimattomasta käytänteestä, Kokko huomauttaa.
Lasten epäsuorien tekojen kautta oli myös mahdollista huomata, kuinka laajempien poliittisten linjausten yhteensovittaminen koulun omiksi politiikoiksi aiheutti toistuvaa kiirettä luokkahuoneisiin. Esimerkiksi lapsen lamaantuminen luokkahuonetilanteessa teki näkyväksi, kuinka kyse ei ollut mistään politiikkamuutoksesta yksinään.
– Esimerkiksi numeeristen mittareiden käyttö opettajaresurssien jakamiseen eivät aiheuttaneet hankaluuksia itsessään, vaan se, että niitä sovitettiin yhteen niin monien muiden vaatimusten, kuten taloudellisten tavoitteiden kanssa.
Huomaamalla lasten epäsuoria tekoja osana arjessa rakentuvaa koulutuspolitiikkaa voidaan näin ollen tehdä näkyväksi paitsi jo ennalta keskeiseksi tiedettyjä politiikkoja myös toimimattomaksi muodostuneiden politiikkojen yhdistelmiä. Kokon mukaan tämä avaa uusia tapoja tehdä lasten arkea koskevaa politiikkaa koulujen ja kuntien tasolla sekä laajemmin lapsipolitiikkaan ja sen vaikutusten arviointiin liittyen.
