Kriittinen katse kes­tä­vyys­siir­ty­mään

Globaalit metsäjätit, kuten Stora Enso ja UPM, määrittelevät Suomessa pitkälti keskustelua metsäteollisuuden roolista kestävyyssiirtymässä. Pienempien, mutta silti merkittävien metsäteollisuuden toimijoiden ääni jää julkisessa keskustelussa usein suuryritysten varjoon.

– Näyttää siltä, että kestävyyssiirtymästä käydyssä keskustelussa kuunnellaan enemmän suuryrityksiä kuin pk-yrityksiä, yliopistonlehtori Maija Halonen sanoo.

Tuoreessa Koneen säätiön rahoittamassa tutkimuksessa Halonen tarkasteli yhdessä Uumajan yliopistossa työskentelevän apulaisprofessori Linda Lundmarkin kanssa sitä, millaisia käsityksiä kestävyyssiirtymästä on Suomen ja Ruotsin metsäluonnonvarojen keskellä sijaitsevissa pienissä ja keskisuurissa metsäteollisuusyrityksissä. Tutkitut yritykset ovat Halosen mukaan sekä paikallistaloudellisesti että sosiaalisesti toimintapaikkakuntiensa merkittäviä tukirankoja.

– Mielenkiintoista on, miten globaalin metsäteollisuussektorin pienemmissä yrityksissä näkyy paikallisuuden merkitys, kun ne määrittelevät kestävyyssiirtymää. Samanlaisia havaintoja voi tehdä myös monilta muilta sektoreilta.
 

Maaseutujen kes­tä­vyys­siir­ty­mät uuden teoksen keskiössä

Tutkimus ilmestyi Palgrave Macmillianin kustantamassa Rescaling Sustainability Transitions -teoksessa, jossa eri maiden tutkijat pyrkivät avaamaan sitä, mitä kestävyyssiirtymä tarkoittaa erilaisissa maantieteellisissä ympäristöissä. Halonen on toimittanut kirjan yhdessä Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessorin Moritz Albrechtin ja Jyväskylän yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevän Irene Kuhmosen kanssa. Kirja avaa kestävyyssiirtymään liittyviä kysymyksiä viidessä eri maanosassa – Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Uudessa Seelannissa.

– Kirjan tutkimukset osoittavat, kuinka kompleksinen asia kestävyyssiirtymä on, kun sitä katsoo paikallisesta näkökulmasta, Albrecht huomauttaa.

Kirjan ensitahdit lyötiin Joensuussa järjestetyssä Pohjoismaisten maantieteilijöiden konferenssissa vuonna 2022. Kirjaan valikoitui teemoja kattavasti biotaloudesta ja kaivostoiminnasta energiaan, turismiin ja asumiseen. Artikkeleissa tutkijat tarkastelevat kestävyyssiirtymää muun muassa luonnonvarojen käytön, valta-asemien ja kestävän kehityksen eri mittakaavojen näkökulmasta.

– Vaikkemme ohjanneet tutkijoita tarkastelemaan nimenomaan maaseutuja, siihen liittyvät teemat nousivat esiin vastapainona sille, että kestävyyssiirtymä yhdistetään usein isoihin kaupunkialueisiin, Halonen kertoo.

Talous painottui hal­lin­nol­lis­ten syrjäseutujen met­sä­teol­li­suus­yri­tys­ten näkemyksissä

Halonen painottaa, että kestävyyssiirtymän kansainväliset tavoitteet heijastuvat väistämättä myös Suomeen ja syrjäisten seutujen luonnonvaroista käytyyn keskusteluun. Se pakottaa miettimään uusiksi muun muassa metsäteollisuuden ja sen yhteiskunnallisten vaikutusten roolia.

Halosen ja Lundmarkin tutkimuksessa haastateltiin vuosina 2021–2023 metsäteollisuusyritysten ja kehitysyhtiöiden edustajia sekä kuntien viranhaltijoita Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa sekä Västerbottenin alueella Ruotsissa.

– Yritykset sijaitsivat hyvien metsäalueiden keskellä maakuntakeskusten laidalla. Ne olivat pääosin vientivetoisina yrityksinä myös kaukana metsäteollisuuden markkinoilta, Halonen kuvailee.

Tutkituille yrityksille kestävyyssiirtymän retoriikka ja tavoitteet sopivat hyvin myynnin näkökulmasta. Puun katsottiin esimerkiksi betonia korvaavana tuotteena edustavan kestävyyttä. Yritysten näkökulma kestävyyteen oli Halosen mukaan talousorientoituneen käytännöllinen.

– Yritykset eivät erityisesti vastustaneet esimerkiksi luonnonsuojelua tai metsien säästämistä. Niissä ajateltiin, että jos on tietty määrä puuta käytettävissä tiettynä aikana, oma kilpailutilanne pitää hoitaa niin, että yritys pärjää. Peruslähtökohta kestävyyteen oli, että metsää on tuleville sukupolville riittävästi.
 

Metsäalan sisällä on yksilöllisiä näkemyksiä

Suomalaiset ja ruotsalaiset olivat kestävyyden määrittelyssä tutkimuksen perusteella hyvin samankaltaisia. Molemmissa maissa korostui se, etteivät pk-yritykset ole metsäalalla isojen joukossa määrittelemässä kestävyyssiirtymän isoa kehystä.

– Yritykset pyrkivät toimimaan niin, että ne ovat riittävän joustavia suuntaamaan toimintaansa sen mukaan, mitä kestävyys kulloinkin tarkoittaa.

Osa yrityksistä pyrki kuitenkin ennakoimaan, mitä kestävyyssiirtymä merkitsee omalle toiminnalle. Yritykset olivat esimerkiksi kehittäneet tuotteistaan myrkyttömämpiä.

Näkemykset kestävyydestä olivat Halosen ja Lundmarkin tutkimuksen perusteella varsin henkilökohtaisia ja toisaalta yrityksen markkinat vaikuttivat siihen, miten kestävyyttä määriteltiin ja miten siihen suhtauduttiin.

– Pitää muistaa, että yrityksissä toimii aina ihmisiä. Helposti ajattelemme, että kestävyyttä määritellään alueen tai koko toimialan näkökulmasta, mutta alan sisällä voi olla hyvin yksilöllisiä ja erilaisia näkemyksiä. Tämä myös vaikuttaa siihen, kuinka edelläkävijöitä yritykset ovat kestävyyteen liittyvissä asioissa.

Samoja tavoitteita ei voi kaataa erilaisille maan­tie­teel­li­sil­le alueille

Onko Suomi kestävyyssiirtymässä edelläkävijä, keskitien kulkija vai perässähiihtäjä? Riippuu näkökulmasta, Rescaling Sustainability Transitions -kirjan toimittaneet tutkijat toteavat. Jos peilataan politiikkatason kestävän kehityksen ohjelmiin, Suomi kulkee eturintamassa muun muassa teknologian sekä kiertotalouden ratkaisuissa.

– Kun taas katsotaan kokonaiskuvaa, kulutamme yksinkertaisesti liikaa. Roskien lajittelu ei auta, jos tarvitsemme koko ajan enemmän resursseja ja tuotamme enemmän päästöjä, Albrecht korostaa.

Tutkijat myös muistuttavat, etteivät samat ratkaisut toimi kaikkialla. Maapallon eri alueet ovat kestävyyssiirtymässä eri vaiheissa, eikä esimerkiksi eurooppalainen vihreän siirtymän malli sovellu vaikkapa globaaliin etelään. Käsitys siitä, mitä kestävyyteen liittyy ja kenen näkökulmasta sitä katsotaan, vaihtelee paikallisesti.

– Kestävyyssiirtymä on aina paikallinen prosessi, joten tavoitteita ei voi vain kaataa erilaisille maantieteellisille alueille, Halonen painottaa.
 

Vihreästä ka­pi­ta­lis­mis­ta hyötyvät suuryritykset

Myös yhteiskuntien vakaus asettaa alueet erilaiseen asemaan kestävyyssiirtymän toteuttamisessa. Halonen nostaa esimerkiksi kirjassa esitellyn Kolumbian, jossa poliittinen kriisi ja väkivaltaisuudet luovat toisenlaisen yhteiskunnallisen kehyksen kestävyyden edistämiseen kuin vaikkapa vakaammissa Pohjoismaissa.

Kestävyyssiirtymää voidaan tutkijoiden mukaan tarkastella kriittisesti myös uudenlaisena kolonialismin muotona, jossa vauraat teollisuusmaat hyötyvät kehitysmaiden resursseista. Kriittisen katseen voi kohdistaa myös Eurooppaan, missä vihreä kapitalismin tuomat voitot eivät välttämättä jää paikallisten yhteisöjen hyödyksi.

– Kyse on pitkälti siitä, kuka omistaa resurssit ja hallitsee niitä. Esimerkiksi metsistä, kaivostoiminnasta ja energiasektorilta saatavat hyödyt jäävät harvoin Suomessakaan lähtöalueelle, Halonen huomauttaa.

Albrechtin mukaan vihreää siirtymää voisi kutsua myös vihreäksi kapitalismiksi, sillä hyötyjiä ovat usein suuryritykset. Kun puhutaan kestävyyssiirtymän reiluudesta, iso kysymys on, kuka kerää hyödyt.

Albrecht ja talousmaantieteilijä Oliver Klein tarkastelivat kirjassa ilmestyneessä tutkimuksessaan biotalouden uudistuvia aloja Euroopassa. Muun muassa kiertovesiviljelyllä, merileväviljelyllä, hampun viljelyllä ja kosteikkoviljelyllä nähdään Euroopan unionin biotalouspolitiikassa olevan onnistuessaan merkittäviä paikallisia yhteisöjä hyödyntäviä seurauksia.

– Merileväviljelyllä ja kiertovesiviljelyllä on taloudellista potentiaalia, mutta alan narratiiveissa korostuu laajamittainen teknologis-innovatiivinen kehitys, mikä todennäköisesti johtaa keskitettyyn tuotantoon, jota suuryritykset hallitsevat.
 

Luottamus on avainsana kes­tä­vyys­siir­ty­män edistämisessä

Halonen painottaa, että kestävyyssiirtymä tarvitsee onnistuakseen joustavia ratkaisuja

– Se, että halutaan olla kestävämpiä, on hyvä, kaikille yhteinen päämäärä. Sille, miten tavoitteeseen päästään, kuka ottaa vastuun ja kuka maksaa, pitäisi olla erilaisia mahdollisuuksia ja joustavia ratkaisuja, Halonen sanoo.

Vaikka Halonen ja Albrecht ovatkin hieman pessimistisiä kestävyyssiirtymän toteutumisen suhteen nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, kirja tarjoaa heidän mukaansa hienoja esimerkkejä siitä, miten voisimme toimia paremmin.

– Kirjaprojekti opetti, että on oltava varovainen minkäänlaisten suoraviivaisten suositusten antamisessa. Peräänkuulutamme erilaisten maantieteellisten paikkojen erityisyyttä ja ymmärrystä erilaisille tavoille lähestyä kestävyyssiirtymää.

Kirja herättelee keskustelua myös kestävyyssiirtymän oikeudenmukaisuudesta. Albrecht painottaa, ettei keskustelun tulisi olla vain poliittista retoriikkaa. Hänen mukaansa esimerkiksi eurooppalaisen populismin nousua selittää osaltaan se, etteivät kaikki koe kestävyyssiirtymää oikeudenmukaiseksi ja osallistavaksi.

– Luottamus on tärkein tekijä kestävyyssiirtymän edistämisessä. Se, että ihmiset uskovat, että se mikä auttaa ympäristöä auttaa myös minua.

Rescaling Sustainability Transitions -kirja verkossa