Kun mikään ei riitä – jatkuva tyy­ty­mät­tö­myys uuvuttaa per­fek­tio­nis­tio­pis­ke­li­jan 

Kasvatustieteen professori Markku Niemivirta on innoissaan. Hän kehuu varauksetta MoLeWe-tutkimuskollektiiviaan, jonka kanssa hän on päässyt tutkimaan tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita useista eri näkökulmista. Viime aikoina monitieteisen kollektiivin tutkimuskohteena on ollut sekä lukiolaisten että yliopisto-opiskelijoiden perfektionismi ja sen yhteys hyvinvointiin, toisaalta myös pandemian ja etäopetusta koskevien kokemusten yhteys opiskelijoiden hyvinvointiin.  

– Perfektionismin tarkastelu on tällä hetkellä entistä tärkeämpää. Esimerkiksi tämän päivän lukiolaiset opiskelevat tilanteessa, jossa suorituspaineisiin ja jaksamiseen vaikuttavat sekä valintakoeuudistus että globaali pandemia. Molemmat ovat jo yksinään mullistaneet opiskelijoiden maailmaa. 

Tilanne on riskialtis etenkin perfektionismiin taipuvaisille opiskelijoille, jotka väsyvät ja kokevat riittämättömyyttä normaalissakin opiskelutilanteessa.

– Suomessa nuorten perfektionismia on tutkittu ylipäätään hyvin vähän, eikä sen yhteyksiä opiskeluhyvinvointiin ole käsittääksemme tutkittu koskaan aiemmin Suomessa. Tämänkaltaiselle tutkimukselle on siis tarve.

Tutkimuksista saatua tietoa voidaankin käyttää hyväksi, kun pohditaan opiskelijoiden kuormitusta lisääviä rakenteellisia tekijöitä ja kehitetään opiskelijahuollon palveluita. 

Opis­ke­li­joi­den neljä per­fek­tio­nis­mi­pro­fii­lia

Perfektionisti määritellään opiskelijaksi, joka asettaa itselleen erittäin kovat henkilökohtaiset tavoitteet ja on samalla omiin suorituksiinsa hyvin tyytymätön. 

Myös kunnianhimoisiksi määritellyillä opiskelijoilla on henkilökohtaisesti korkea tavoitetaso, mutta heitä ei leimaa perfektionisteille tyypillinen jatkuva tyytymättömyys, huoli ja riittämättömyys omia suorituksia kohtaan.

– Kunnianhimoiset opiskelijat eivät myöskään uuvu opinnoissaan samalla tavalla kuin perfektionistit.

Näiden kahden ryhmän lisäksi opiskelijat jakautuvat tutkimustulosten mukaan huolestuneisiin sekä ei-perfektionisteihin. 

– Huolestuneet asennoituvat opintoihinsa kyynisemmin kuin muut opiskelijat ja kokevat yhtä paljon väsymystä ja riittämättömyyttä kuin perfektionistit, vaikka heidän pyrkimyksensä ovatkin matalammalla. 

Lukiolaisista yllättävän suuri osa edustaa huolestuneiden ryhmää. 

Ei-perfektionisteiksi määriteltyjä opiskelijoita taas yhdistävät sekä matalat perfektionistiset pyrkimykset että vähäiset huolet.

– Lukiolaisista perfektionismiin taipuvaisia voi olla jopa useampi kuin yksi kuudesta, kunnianhimoisia ja toisaalta ei-perfektionisteja neljännes, ja huolestuneita jopa joka kolmas, Niemivirta kertaa.

Yliopisto-opiskelijoiden kohdalla jakaumat olivat osin tasaisempia. Lukiolaisiin verrattuna perfektionismiin taipuvaisia ja kunnianhimoisia on kuitenkin suhteellisesti enemmän, mutta toisaalta huolestuneita on vähemmän.

– Seurannan perusteella ei voida sanoa, että perfektionismi olisi pandemian aikana lisääntynyt, vaikka etäopetuksesta johtuva kuormitus olisikin kasvanut. Noin 60 prosenttia yliopisto-opiskelijoista on kokenut etäopetuksen ja itsenäisen opiskelun henkisesti raskaana, runsas kolmannes taas ei. 

Niemivirran mukaan osuus oli ensimmäisen pandemiavuoden syksyllä korkeimmillaan, mutta palasi sitten pandemian alun tasolle.

Taustalla usein myös muiden odotuksia

Niemivirta sanoo, että kovista opiskelutavoitteista ei yksinään ole mitään haittaa, mutta tyytymättömyys ja huoli omasta riittämättömyydestä ovat niitä piirteitä, jotka aiheuttavat perfektionisteille kuormitusta ja opiskelu-uupumusta. 

– Näyttää siltä, että taustalla ovat usein myös muiden odotukset. Jos esimerkiksi vanhemmat odottavat opiskelijalta paljon, se heijastuu usein koviin tavoitteisiin ja suurempiin huoliin. Se aiheuttaa paineita saada aikaiseksi jotain erittäin hyvää. 

Myös rangaistusherkkyys voi vaikuttaa siihen, miten perfektionistiset taipumukset muodostuvat. Rangaistusherkkyys tarkoittaa alttiutta kokea ja tulkita ympäristössään erilaisia uhkia. 

– Myös herkkyys myönteiselle sosiaaliselle palautteelle, kuten kehuille tai muulle huomiolle, näyttäisi olevan yhteydessä omia aikaansaannoksia koskevaan tyytymättömyyteen.

Toisin sanoen perfektionismiin taipuvalle henkilölle on usein tärkeää se, ”mitä muut minusta ajattelevat”. 

Kannustava ilmapiiri sallii virheetkin

Niemivirta pitää saatuja tutkimustuloksia erittäin tärkeinä, vaikka ne eivät yksinään annakaan valmista opaskirjaa siihen, miten esimerkiksi perfektionismiin taipuvaisten opiskelijoiden kanssa tulisi koulumaailmassa toimia. 

– Opettajien on tärkeää oppia ymmärtämään ja kohtaamaan oppijoiden erilaisuutta. Oppimiseen liittyvät vahvasti myös temperamenttierot, motivaatio ja innostuneisuus. Jo näiden taustatekijöiden ymmärtäminen auttaa opettajia edistämään oppimista ja sen iloa kouluympäristössä.

Aiempien tutkimusten perusteella selvää on myös, että kyllästymisen, uupumuksen ja jopa masentuneisuuden riskit kasvavat suoritushakuisuuden kylkiäisenä.

– Siksi erityisesti perfektionistit ovat uupumisen riskiryhmäläisiä. Meidän tutkijoiden sanoma kouluihin ja erityisesti lukioihin onkin, että suorituskeskeisyyttä olisi kaiken kaikkiaan hyvä häivyttää taka-alalle. 

Suoritusten sijaan olisi tärkeää korostaa, että omista saavutuksista on aina lupa iloita, ja epäonnistumiset voi hyväksyä ilman itsesyyttelyä. 

– Opiskelijat voivat paremmin kannustavassa oppimisympäristössä, jossa virheet sallitaan. Ja toki oleellisia ovat myös riittävät opinto-ohjauksen ja opiskeluhuollon palvelut, joilla tukea opiskelijoiden hyvinvointia.

Etäopiskelu ei ole ainoa syy opiskelu-​uupumukselle

Julkisuudessa on viime aikoina vellonut keskustelu yliopisto-opiskelijoiden kuormittumisesta ja ulkopuolelle jäämisen tunteista. Niemivirran mukaan keskustelu on lähtenyt osin väärille urille.
 
– Se on tällä hetkellä melko villiä, ja opiskelijoiden uupumisen pääsyynä pidetään järjestelmällisesti etäopetusta. Kuitenkin siinä missä reilu 40 prosenttia yliopisto-opiskelijoista kokee tutkimuksemme mukaan olevansa uupuneita, pitää runsas kolmannes etäopetusta myönteisenä asiana.

Etäaika aiheuttaa siis vahvasti polarisoituneita kokemuksia. Vain pieni vähemmistö ei ole etäopetuksesta oikein kumpaakaan mieltä. 

–  Siksi onkin harmi, että julkinen keskustelu on tällä hetkellä melko yksipuolista. Meille annetaan kuva, että kaikki yliopisto-opiskelijat olisivat tällä hetkellä kuormittuneita ja masentuneita etäopetuksen takia.

Niemivirta muistuttaa, ettei kaikki uupumus joka tapauksessa johdu etäopinnoista, vaan tietyt uupumukseen johtavat trendit olivat nähtävissä jo ennen pandemiaa. 

– Toki pandemia on lisännyt kuormitusta mahdollisten entisten ongelmien päälle, enkä halua vähätellä niitä yhtään. Toivon kuitenkin, että kun vähitellen siirrymme normaaliin, emme siirtyisi enää täysin entiseen. 

Etäopiskelusta on löytynyt monia hyviäkin puolia, ja on opiskelijoita, jotka haluavat pandemian jälkeenkin opiskella ainakin osin etänä. 

– Mitä paremmin tunnemme tekijät uupumuksen ja kuormituksen taustalla, sitä paremmin pystymme erottamaan sen, mikä etäajassa on ollut hyvää ja mikä huonoa. Toivon, että osaamme ottaa tästä ajasta opiksemme ja säilyttää sen hyvät puolet vaihtoehtona tulevaisuudessakin. 
 

Lisätietoja: https://www.molewe.net/