Kansainvälisessä biodiversiteettisopimuksessa, kansallisessa lainsäädännössä ja arktisessa politiikassa on suosituksia ja valtioita velvoittavia pykäliä siitä, miten saamelaisten perinnetieto tulisi ottaa huomioon erilaisissa Arktisen alueen luonnonvarojen hallinnassa. Tuore kansainvälinen tutkimus osoittaa, että Suomella ja Norjalla on suuria haasteita hyödyntää saamelaisten perinnetietoa lohikantojen hallinnassa. Tänään Arctic-tiedelehdessä julkaistussa artikkelissa analysoitiin laajasti Norjan ja Suomen lohipolitiikkaa ja kyettiin tunnistamaan rakenteelliset ongelmat, joista perinnetiedon sivuuttaminen johtuu.
Itä-Suomen yliopiston ja Tromssan yliopiston tutkimuksessa vertailtiin, miten erilaisissa lohen hallintahankkeissa ja tutkimuksessa otetaan huomioon kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen ja arktisen politiikkatason sekä kansallisten velvoitteiden suositukset perinnetiedon huomioimisesta. Tutkimuksessa nousi esiin vain yksittäisiä tapauksia, joissa saamelaisten perinnetietoa oli kyetty onnistuneesti hyödyntämään lohikantojen hallinnassa.
Dosentti Tero Mustosen ja tutkija Camilla Brattlandin tutkimuksessa tarkasteltiin, millä tavalla sosiaalinen kestävyys toteutuu erilaisissa perinnetietoa hyödyntävissä tutkimushankkeissa ja yhteishallintaa kehittävissä projekteissa. Tutkimuksen Suomen osuuden rahoitti SOVIKO-hanke.
Kansainvälisesti odotukset liian korkealla
Tutkimuksen perusteella odotukset perinnetiedon hyödyntämisestä ovat kansainvälisesti liian korkealla. Siksi niihin on vaikea vastata sekä paikallisesti että kansallisen politiikan tasolla. Yllättävä havainto oli, että vähiten politiikkaan vaikuttivat ne hankkeet, jotka täyttivät odotukset perinnetiedon ja tieteellisen tiedon yhdistämisestä. Vastaavasti legitimiteetiltään alhaisemmilla hankkeilla oli enemmän vaikutusta politiikkoihin.
– Tutkimuksen perusteella olisikin arvioitava uudelleen sitä, millä tavalla yhteistä tiedontuottamista tulisi tehdä, jotta se olisi legitiimiä ja politiikan näkökulmasta relevanttia. Tunnistimme rakenteellisia vikoja lohikantojen oikeudenmukaisessa hallinnassa. Esimerkiksi Norjassa kalastusoikeuksien saamiseksi Tenolla tulee edelleen tuottaa 2 000 kiloa heinää vuosittain, että voi olla paikallisesti kalastamassa. Tämä on outo vaatimus nykyajan legimiteettiä ajatellen. Suomessa lohikantojen hallintoa on viety eteenpäin viime vuosina sivuuttaen saamelaisten perustuslailliset oikeudet, Mustonen toteaa.
Alkuperäiskansojen näkökulmasta legitimiteetti on hankkeiden onnistumisen avaintekijä. Jos perinnetieto nähdään vain datana, sivuutetaan samalla saamelaisten näkemykset, joissa lohi on osa laajempaa ekologista ja tapaoikeudellista järjestelmää.
Näätämöjoen yhteishallintaprojekti onnistunut esimerkki
Tutkimuksessa havaittiin merkittäviä puutteita siinä, miten perinnetieto ymmärrettiin ja sisällytettiin hallinnon sekä tutkimuksen hankkeisiin. Tutkimuksessa nousi esiin projekteja, joissa perinnetieto oli sivuutettu kokonaan tai jätetty huomioimatta, vaikka kalastajat olisivatkin olleet mukana tiedonkerääjinä ja perinnetiedon välittäjinä. Toisaalta tutkimus nosti esiin myös projekteja, joissa tietoa tuotettiin aidosti yhdessä ja sitä hyödynnettiin hankkeissa menestyksekkäästi.
Näätämöjoen valuma-alueella toteutettu yhteishallintaprojekti on hyvä esimerkki toimivista ympäristöhallinnan toimintavoista Arktisella alueella. Jo menetettyinä pidettyjä lohikalojen elinympäristöjä ja poikastuotantoalueita onnistuttiin ennallistamaan palauttamalla vaurioituneita vesiekosysteemejä entiselleen. Hanke perustui saamelaisjohtoiseen yhteishallintaan. Saamelaisten perinnetiedon hyödyntäminen Näätämöjoen lohikantojen yhteishallinnassa lisäsi heidän itsetuntoaan ja tehdyillä toimenpiteillä pyrittiin myös hillitsemään ilmastonmuutosta.
Tutkimus osoittaa, että ollakseen sosiaalisesti kestäviä, tutkimushankkeiden on löydettävä tasapaino tieteellisen luotettavuuden ja paikallisten toimijoiden antaman legitimiteetin välillä. Perinnetieto tulisi myös nähdä tieteen kannalta merkityksellisenä havaintojen ja tulkintojen vuoropuheluna.
– Tutkimuksen näkökulmasta tämä voi merkitä uudenlaisia tapoja ottaa huomioon alkuperäiskansojen tiedontuotantoa. Se tuo todeksi tavat, joilla ekologinen perinnetieto voidaan huomioida tieteessä ja luonnonvarahallinnassa, Mustonen sanoo.
Yläkuva: Kolttasaamelaiset Jouko Moshnikoff (vas.) ja Teijo Feodoroff (oik.) ovat jakaneet perinnetietoaan Näätämöjoen tilasta osana yhteishallintaa. Kuva: Gleb Raygorodetsky.
Lisätietoja: Tero Mustonen, puh. 040 737 2424, tero.mustonen(at)uef.fi
Tutkimusartikkeli:
Camilla Brattland, Tero Mustonen. How Traditional Knowledge Comes to Matter in Atlantic Salmon Governance in Norway and Finland. Arctic Vol 71, No 4 (2018). https://doi.org/10.14430/arctic4751