Aapasoiden märkien rimpien umpeenkasvu voidaan havaita Landsat-satelliittiaineistoista. Aapasuot ovat pohjoinen suoyhdistymätyyppi, jolle on tyypillistä laajat vetiset rimmet suon keskiosissa ja rahkasammalvaltaiset reunaosat. Eri puolilla Suomea ja myös osissa Pohjois-Amerikkaa on viime vuosina havaittu aapasoiden rimpien umpeenkasvua rahkasammalten runsastumisen myötä.
Aapasoiden niin sanottu rahkoittuminen kuuluu soiden luontaiseen kehitykseen, jota ympäröivä maankäyttö ja ilmastonmuutos voivat kiihdyttää. Koska ilmiön yleisyydestä ei ole selvää käsitystä, on tarpeen kehittää kaukokartoitusmenetelmä, joka mahdollistaa laajan mittakaavan tutkimuksen.
Väitöskirjatutkijat Tiina Kolari ja Antti Sallinen Itä-Suomen yliopistosta tutkivat Kurikan Mahlanevalla tapahtuneita muutoksia toistettujen maastomittausten, ilmakuva-aikasarjojen ja drone-kuvauksen avulla, ja osoittivat suon rimpien pinta-alan pienentyneen 46 prosenttia ja rahkasammalten runsastuneen rimmissä vuodesta 1947.
Arvostetussa Ecosystems-sarjassa julkaistussa artikkelissa testattiin myös Landsat-satelliittiaineistojen soveltuvuutta aapasoiden rimpien häviämisen havaitsemiseen. Tutkimuksessa kokeiltiin eri aallonpituuskanavia ja niistä laskettuja indeksejä.
—Parhaaksi rimpien umpeenkasvun ilmentäjäksi osoittautuivat muutokset lähi-infrapunasäteilyn heijastusosuudessa. Tämä perustuu toisaalta veden voimakkaaseen kykyyn sitoa lähi-infrapunasäteilyä ja toisaalta kasvillisuuden suureen kykyyn heijastaa sitä, toteaa Sallinen.
Artikkelissaan tutkijat ehdottavat lähi-infrapunan heijastusosuutta käytettäväksi aapasoiden muutosten tutkimiseen. Tutkijaryhmä soveltaa parhaillaan menetelmää laajaan otokseen suomalaisia aapasoita yhteistyössä australialaisen yliopiston (UNSW) ja kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön (IUCN) kanssa.
Juuri julkaistu tutkimus vahvistaa käsitystä, että aapasuon muuttuminen rahkasammalvaltaiseksi voi tapahtua nopeasti, vain muutamien vuosikymmenten aikana. Laajamittainen aapasoiden muuttuminen keidassoiksi olisi menetys paitsi luonnon monimuotoisuudelle myös kulttuurisesti, sillä aapasuot ovat tärkeä osa maisemaa ja ihmisten elämää pohjoisessa. Ilmaston lämpenemiselle käynnissä oleva muutos voisi aiheuttaa hillitsevän takaisinkytkennän johtuen hiilen sidonnan voimistumisesta ja metaanipäästöjen vähenemisestä.
Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa SHIFTMIRE-projektia, jossa tutkitaan aapasoiden viimeaikaisia muutoksia ja tulevaisuutta hyödyntämällä ekologisten menetelmien lisäksi kaukokartoitusta ja mallinnusta.
Lisätietoja:
Tiina Kolari, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, puh. 040 543 9545, tiina.kolari (a) uef.fi
Antti Sallinen, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos; Suomen ympäristökeskus, Biodiversiteettikeskus, puh. 040 751 4466, antti.sallinen (a) syke.fi
Teemu Tahvanainen, SHIFTMIRE-projektin johtaja, Itä-Suomen yliopisto, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, puh. 050 442 3987 tai 050 355 9177, teemu.tahvanainen (a) uef.fi
Tutkimusjulkaisu:
Kolari, T. H. M., Sallinen, A., Wolff, F., Kumpula, T., Tolonen, K., & Tahvanainen, T. (2021). Ongoing Fen–Bog Transition in a Boreal Aapa Mire Inferred from Repeated Field Sampling, Aerial Images, and Landsat Data. Ecosystems, 1–23.
Linkki julkaisuun: https://link.springer.com/article/10.1007/s10021-021-00708-7
