Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lääkäri pitelee potilaan kättä

LK, KTM, ekonomi Minna Harmanen, väitös 13.9.2024: Manttelisolulymfoomaan ennuste parani, mutta uusia hoitoja tarvitaan yhä

Lääketieteen (syöpätaudit) alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa.

Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia? 

Manttelisolulymfooma (MCL) on harvinainen B-solulymfooma, johon sairastuu Suomessa noin sata ihmistä vuosittain. Sairaus uusiutuu helposti jopa onnistuneen hoidon jälkeen, ja sitä pidetään parantumattomana. Tällä hetkellä manttelisolulymfooman ensilinjan hoito perustuu nuorilla ja hyväkuntoisilla potilailla immunokemoterapian ja autologisen kantasolusiirron yhdistelmään. Tällä hoidolla saavutetaan valikoiduilla potilasryhmillä jopa vuosikymmenen mittaisia remissioita. Viime vuosina markkinoille on tullut myös uusia lupaavia lääkkeitä ja hoitoja, kuten Brutonin tyrosiinikinaasin estäjät ja CAR-T-hoidot, joiden käyttöä ovat kuitenkin rajoittaneet korkeat kustannukset.

Manttelisolulymfoomaa sairastavien potilaiden pitkän aikavälin elossaoloa, kuoleman riskiä ja hoitopolkuja on tutkittu suhteellisen vähän. Esimerkiksi ei tiedetä tarkasti, kuinka monta hoitolinjaa potilaat saavat MCL-diagnoosin jälkeen tai kuinka pitkiä remissiojaksoja hoitojen välillä saavutetaan. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun tarkastellaan valikoimattomia potilasjoukkoja, joihin kuuluvat myös potilaat, jotka eivät iän tai terveydentilan vuoksi sovellu lääketutkimuksiin. Tutkittu tieto potilaiden ennusteesta, kuoleman riskistä ja hoitojen kokonaisuudesta on tärkeää hoidon räätälöimiseksi, yli- ja alihoidon välttämiseksi sekä uusien lääkkeiden ja hoitojen hyötyjen arvioimiseksi. Ennustemalleja hyödyntämällä voidaan arvioida potilaiden elinikäistä hoitokuormaa ja niiden potilaiden määrää, jotka tulevat tarvitsemaan uusia hoitomuotoja. Lisäksi voidaan arvioida hoitojen kustannuksia terveydenhuollon ja yhteiskunnan näkökulmasta, ei pelkästään yhden hoitolinjan osalta vaan koko potilaan elinaikaisen hoidon näkökulmasta.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot? 

Tutkimuksessa havaittiin, että manttelisolulymfoomaan sairastuneiden potilaiden elossaoloaika on pidentynyt huomattavasti 2000-luvun alusta, jolloin monoklonaalinen vasta-ainelääke rituksimabi sekä sytarabiinia sisältävä monisolusalpaajahoito otettiin käyttöön näiden potilaiden hoidossa. Kliinisissä lääketutkimuksissa osoitettu elinaikahyöty oli todettavissa myös valikoimattomassa potilasjoukossa ja potilailla, jotka olivat iäkkäitä tai joiden toimintakyky oli alentunut. MCL-diagnoosi kuitenkin lisäsi kuolleisuutta koko seuranta-aikana, ja MCL oli tutkitussa aineistossa potilaiden pääasiallinen kuolinsyy. Toisaalta elossaoloaika ei kuitenkaan pidentynyt enää tutkimuksen seuranta-aikana vuosina 2000 –2020, mikä osoittaa, että uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja MCL:ään tarvitaan edelleen, ja niitä tulee myös tuoda potilaiden saataville. Potilailla, joilla manttelisolulymfooman ensimmäinen relapsi tapahtui alle kaksi vuotta ensilinjan hoitojen jälkeen, oli erityisen huono ennuste. Esilinjan hoitona pohjoismaisen MCL-protokollan (MCL2) mukaista hoitoa saaneiden potilaiden hoitotulokset olivat tutkitussa potilasaineistossa erinomaiset ja alkuperäistä MCL2-tutkimusta vastaavat. Tutkimusaineistossamme myös ne MCL2:n mukaista hoitoa saaneet potilaat, jotka eivät täyttäneet alkuperäisen MCL2-tutkimuksen sisäänottokriteereitä iän tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi, hyötyivät hoidosta. Tulos kuvastaa siis paitsi hoidon hyvää tehoa, myös yksilöllisen potilasvalinnan merkitystä kliinisessä työssä.

Potilaiden elinikäistä hoitokuormaa ja hoitopolkuja selvitettiin lisäksi simulaatiomallin avulla, jossa aineiston potilaille luotiin 20 vuotta kestävä seuranta-aika tilastollisin menetelmin.

Tulosten perusteella arviolta kaksi kolmasosaa potilaista tulisi menehtymään MCL:ään, mutta jopa kolmannes muihin syihin. Tämä on merkittävä parannus 20 vuoden takaiseen tilanteeseen. Simulaatiomallin tulosten perusteella potilaiden saamien hoitojen määrässä havaittiin myös huomattavaa vaihtelua: jopa kolmannes potilaista sai koko seuranta-aikana vain yhden hoidon. Toisaalta yli 10 prosenttia potilaista eteni simulaatiossa vähintään neljänteen hoitolinjaan. 

Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä? 

Tutkimus tuottaa uutta tietoa manttelisolulymfooman pitkän aikavälin ennusteesta ja sairauden kulusta valikoimattomassa potilasaineistossa. Tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä työssä osana potilaan kanssa käytävää hoitoneuvottelua, jossa käsitellään manttelisolulymfoomaa sairautena, sen ennustetta ja käytettävissä olevia hoitovaihtoehtoja. Yksilötasolla tulokset voivat auttaa hoitolinjojen valinnassa, esimerkiksi ikääntyneen mutta hyväkuntoisen potilaan kohdalla, tai pohdittaessa kokeellisempia hoitoja tilanteissa, joissa sairaus uusiutuu nopeasti.

Toisaalta tutkimuksen tulokset osoittavat, että manttelisolulymfooman ennusteessa tapahtunut positiivinen kehitys on pysähtynyt. Mikäli potilaiden ennustetta halutaan edelleen parantaa, hoitokäytäntöjä on todennäköisesti tarkasteltava uudelleen ja uudempien hoitomuotojen saatavuutta lisättävä. Tämä edellyttää sekä laajamittaista keskustelua hyväksyttävistä hoidon kustannuksista että lisätutkimusta niiden potilaiden tunnistamiseksi, jotka uusista hoitomuodoista selkeimmin hyötyisivät.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot? 

Väitöskirjatutkimus oli kliininen, retrospektiivinen rekisteritutkimus, joka toteutettiin keräämällä yhteensä 585 potilaan aineisto seitsemän suomalaisen ja yhden espanjalaisen sairaalan potilasasiakirjoista. Väitöstutkimus on osa professori Outi Kuittisen lymfoomatutkimusryhmässä tehtävää työtä.

Lääketieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri, ekonomi Minna Harmasen väitöskirja Mantle cell lymphoma in the rituximab era: Retrospective registry study on survival, treatment and prognostic factors (Manttelisolulymfooma rituksimabin aikakaudella: Retrospektiivinen rekisteritutkimus elossaolosta, hoidosta ja ennustetekijöistä) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii emeritusprofessori Christian Geisler Rigshospitaletista Tanskasta ja kustoksena professori Outi Kuittinen Itä-Suomen yliopistosta.

Väitöstilaisuus 

Väitöskirja