Järjestyksessään viides Suomen molekyyliekologian symposium järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 24.-26. huhtikuuta 2024. Tapahtuma kokoaa noin sadan tutkijan kansainvälisen joukon keskustelemaan viimeisimmistä alan tutkimustuloksista ja suuntauksista.
Symposium tarjoaa reilun 30 esitelmän ja lukuisten postereiden kattauksen tuoreimmasta Suomessa tehdystä alan tutkimuksesta. Esitelmät tarjoavat paljon tietoa luonnonsuojelun ja esimerkiksi uhanalaisten kalakantojen hoidon tueksi. Kokouksen päätteeksi tutkijoille on tarjolla retkipäivä Kolin maisemissa.
Suomalainen tutkimus on perinteisesti ollut vahvaa niin ekologiassa kuin genetiikassa, mutta viimeisimmän 20-30 vuoden aikana nämä kaksi alaa ovat yhdistyneet tavalla, joka on johtanut kansainvälisesti merkittävän molekyyliekologisen tutkimuksen kehittymiseen Suomessa.
Molekyylibiologian menetelmiä käytetään nykyään niin yksilöiden tunnistamiseen, populaatioiden rakenteen ja koon määrittämiseen, sukupuuttoriskin arviointiin kuin lajikirjon ja geneettisen monimuotoisuuden seurantaan. Keskeisesti menetelmät ovat paljastaneet myös runsaasti lajinsisäistä vaihtelua ja tuoneet selkoa taksonomisesti vaikeiden ryhmien luokitteluun.
Kokouksen pääjärjestäjän, tuoreen molekyylibiologian ja genetiikan professorin Jaakko Pohjoismäen mukaan genetiikan perustutkimus alkaen mitokondrio-DNA:n ylläpitomekanismeista tuottaa pohjatietoa niin lääketieteen kuin evoluutiobiologian pohjaksi. Pohjoismäen mukaan genetiikan työkaluilla voidaan kuitenkin lähestyä laajasti niin yhteisöekologian kuin populaatioekologian kysymyksiä perinteisen evoluutiotutkimuksen lisäksi.
Siinä missä 20 vuotta sitten voitiin vielä tutkia evoluution mekanismeja mittaamalla pelkästään yksilön ilmiasun piirteitä, pystytään nykyisin lähes rutiininomaisesti tunnistamaan myös yksilöiden väliseen vaihteluun kytkeytyvät perintötekijät erilaisten genomiskannaustekniikoiden avulla. Kun erilaisia keskeisesti tiettyyn asiaan vaikuttavia perintötekijöitä ensin löydetään satojen tuhansien geenimerkkien joukosta, voidaan näiden geenien vaihtelua selvittää niin ajallisesti kuin paikallisesti.
Esimerkiksi ajallisia muutoksia arvioivissa tutkimuksissa voidaan geenimerkkejä käyttämällä olla varmoja, että havaitut muutokset todella ovat periytyviä ja siten huomattavasti hitaammin palautuvia tai kokonaan palautumattomia kuin pelkät joustavat muutokset, joiden varaan monia aiempia esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia koskevia tutkimustuloksia on jouduttu perustamaan.
Kokouksen esitelmissä esillä olevan esimerkin tarjoaa atlantinlohelta tunnistettu vgll3-geeni, jonka alleelien vaihtelu selittää suuren osan lohen sukukypsymisiän ja -koon vaihtelusta. Kyseistä lohen sukukypsyysgeeniä ryhmineen tutkineen, kokouksen päätöspuheenvuoron pitävän, Helsingin yliopiston professori ja varadekaani Craig Primmerin mukaan vgll3-geenin tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten moderni molekyyliekologinen tutkimus on tuottanut uusia mallilajeja, jotka ovat hyödyllisiä useilla biologian aloilla. Sama vgll3-geeni on linkittynyt puberteetin alkamiseen myös ihmisillä, joten lohta voidaan käyttää mallilajina selvitettäessä puberteetin alkamiseen vaikuttavia tekijöitä yleisesti. Toisaalta tutkimus on auttanut ymmärtämään, miksi isot lohet ovat harvinaistuneet Tenojoella ja Tornionjoella.
Primmerin mukaan molekyyliekologinen tutkimus edustaa yliopistojen ja rahoittajien arvostamaa huippututkimusta, mutta auttaa samalla populaatioiden suojelun ja hoidon järjestämistä, sekä luo ymmärrystä lajien palautuvuudesta ja ihmisten terveyteen vaikuttavista tekijöistä.
Lisätietoja:
Jaakko Pohjoismäki: jaakko.pohjoismaki@uef.fi
Lue lisää https://sites.uef.fi/fimolecol2024/
