Psykologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa. Kuopiossa pidettävää väitöstilaisuutta voi seurata myös verkossa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Lapsen vakava sairastuminen on koko perhettä koetteleva kriisi, joka lisää vanhempien mielenterveys- ja parisuhdeongelmien riskiä. Kuitenkin osa vanhemmista selviytyy tilanteesta hyvin ja kokee elämänlaatunsa ja parisuhteensa jopa vahvistuneen yhdessä kohdatun vastoinkäymisen myötä. Vanhempien yksilölliseen ja yhteiseen pärjäävyyteen vaikuttavat tekijät olisi tärkeää tunnistaa heille soveltuvan tuen kehittämiseksi, mutta aiheesta on hyvin vähän tieteellistä tutkimusta. Siksi tutkin väitöskirjassani vakavasti sairaiden lasten vanhempien parisuhderesilienssiä, dyadista tunnesäätelyä, mielenterveyttä, elämäntyytyväisyyttä ja traumaperäistä kasvua.
Parisuhderesilienssillä tarkoitetaan parin sitoutumista yhteistä sopeutumista tukevaan käyttäytymiseen stressaavan elämäntilanteen aikana. Dyadisella tunnesäätelyllä viitataan prosesseihin, joissa kaksi ihmistä säätelee tunnetilojaan keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Elämäntyytyväisyys puolestaan tarkoittaa ihmisen yleisen hyvinvoinnin kokemusta. Traumaperäisellä kasvulla tarkoitetaan vastoinkäymisten seurauksena koettua positiivista psykologista muutosta.
Tutkimukseni tulokset nostavat esiin vakavasti sairaiden lasten vanhempien psykososiaalisen tuen tarpeet ja auttavat suunnittelemaan heille soveltuvia interventioita. Vanhempien mielenterveys ja parisuhderesilienssi heijastuvat lapsen hyvinvointiin, sairauden hoitoon ja perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen. Vanhempien tuen tarpeiden arviointi ja oikea-aikaisen avun tarjoaminen edistävät lapsen ja koko perheen selviytymistä vakavan sairauden aiheuttamassa kuormittavassa elämäntilanteessa.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Havaitsin tutkimuksessani, että lapsen vakava sairaus vaikutti merkittävästi vanhempien mielenterveyteen sairauden alkuvaiheessa ja vielä vuoden kuluttua diagnoosista. Masennus- ja ahdistusoireet olivat yleisempiä sairaiden kuin terveiden lasten vanhemmilla. Stressi oli yleistä sekä sairaiden että terveiden lasten vanhemmilla, eikä se vähentynyt vuoden seurannassa. Terveiden lasten vanhempien masennus- ja stressioireet lisääntyivät vauvavuoden aikana. Sairaiden lasten äideillä oli isiä enemmän ahdistus-, trauma- ja stressioireita. Puolet vanhemmista koki merkittävää traumaperäistä kasvua vuoden kuluttua diagnoosista. Sairaiden ja terveiden lasten vanhempien elämäntyytyväisyys oli samalla tasolla.
Parisuhde oli vanhemmille merkittävä tuen lähde lapsen sairastuessa vakavasti. Dyadisella tunnesäätelyllä oli erityinen merkitys vanhempien henkilökohtaisen selviytymisen kannalta, ja osa vanhemmista koki sen haastavaksi. Vanhemmat tukivat toistensa tunnesäätelyä vaimentamalla negatiivisia tunteita, mutta myös vahvistamalla toivoa ja positiivisuutta. Vanhemmat kokivat erityisesti sanattoman vuorovaikutuksen, läsnäolon ja fyysisen läheisyyden tärkeiksi tunnesäätelyn muodoiksi.
Tunnekeskeinen parisuhdeinterventio osoittautui lupaavaksi menetelmäksi vakavasti sairaiden lasten vanhempien tukemisessa. Tutkimukseni mukaan jo kolmen päivän pituinen tunnekeskeinen parisuhdekurssi tuotti syöpää sairastavien lasten vanhemmille kokemuksen henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja parisuhderesilienssin vahvistumisesta. Vanhemmat kokivat kurssin auttaneen heitä ymmärtämään parisuhteen ilmiöitä ja vuorovaikutusta, tarjonneen heille keinoja haastavien tilanteiden käsittelyyn ja vahvistaneen heidän keskinäistä tunneyhteyttään.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tutkimustulokset auttavat kehittämään terveyspalveluita niin, että lasten sairauksia hoidettaessa otetaan entistä vahvemmin huomioon vanhempien psyykkinen hyvinvointi. Vanhempien psyykkisen tuen tarvetta tulisi arvioida lapsen sairastuessa sekä myöhemmissä vaiheissa. Myös terveiden lasten vanhempien mielenterveyttä on tarpeen seurata vauvavuoden aikana. Vanhemmille tulisi tarjota aktiivisesti tukea psyykkiseen jaksamiseen ja parisuhteeseen, joka voi olla myös merkittävä voimavara lapsen sairastuessa. Vanhempien psykososiaalinen tukeminen kuuluu lasten sairauksien laadukkaaseen hoitoon, koska se luo pohjaa koko perheen hyvinvoinnille.
Sairaalassa on tärkeää lievittää vanhempien stressiä ja tunnistaa traumaattiset reaktiot, joiden käsittelyyn tulee tarjota tukea ja hoitoa. Molemmat vanhemmat tulisi ottaa mukaan lapsen hoitoon ja myös hoitoon liittyviin keskusteluihin. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille pitäisi tarjota koulutusta vanhempien psyykkisen hyvinvoinnin arvioinnista ja tukemisesta. Sairaiden lasten vanhemmille olisi tarpeen kehittää ja tarjota dyadista tunnesäätelyä tukevia parisuhdeinterventiota. Elämäntilanteen kuormittavuus ja vanhempien erityistarpeet tulisi ottaa huomioon suunniteltaessa interventioiden sisältöjä ja muotoja.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Ensimmäinen osatutkimukseni koostui katsausartikkelista ja haastattelututkimuksesta. Artikkelissa käsittelin vakavasti sairaiden lasten vanhempien parisuhderesilienssiä. Haastattelututkimuksessa tarkastelin vanhempien dyadista tunnesäätelyä, sen merkitystä vanhempien henkilökohtaisen selviytymisen kannalta ja siinä koettuja haasteita. Haastattelin tutkimusta varten 32 vanhempaa, joiden 0–6-vuotias lapsi oli sairaalahoidossa henkeä uhkaavan sairauden tai tilan vuoksi.
Toisen osatutkimukseni tutkimusryhmä koostui 34 vanhemmasta, joiden vastasyntynyt vauva oli sairaalassa viilennyshoidossa synnytyksen aikaisen hapenpuutteen takia, tai kiireellistä leikkaushoitoa vaativan sairauden tai tilan vuoksi. Vanhemmat täyttivät ahdistus- ja masennusoireita, yleistä stressiä, elämäntyytyväisyyttä, traumaattista stressiä ja traumaperäistä kasvua mittaavat kyselylomakkeet pian vauvan syntymän jälkeen ja vuoden kuluttua. Kontrolliryhmään kuului 60 vanhempaa, joille oli syntynyt terve vauva.
Kolmanteen osatutkimukseeni osallistui 24 vanhempaa, joilla oli syöpää sairastava, 2–19-vuotias lapsi. Vanhemmat osallistuivat Sylva ry:n järjestämälle, kolmepäiväiselle tunnekeskeiselle parisuhdekurssille. Kurssin jälkeen vanhemmat osallistuivat ryhmähaastatteluihin, joita analysoimalla tutkin vanhempien kokemuksia kurssin vaikutuksista heidän parisuhteeseensa ja henkilökohtaiseen selviytymiseensä.
Väitöstilaisuus
Väittelijän kuva
Väitöskirja verkossa
Lisätietoja: Krista Koivula, krista.koivula(at)pshyvinvointialue.fi, 044 717 5460
