Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Jokirapuja.

Ravustuskausi alkaa – rapusaaliista ennakoidaan hyvää

Ravustuskausi käynnistyy tänä vuonna 21. heinäkuuta klo 12 ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Tänä kesänä rapusaaliista odotetaan lämpimän alkukesän perusteella hyvää.

Alkukauden rapusaaliiseen vaikuttaa veden lämpötila. Mikäli alkukesä on ollut lämmin, ravut ovat ehtineet vaihtaa kuorensa, poikaset ovat kuoriutuneet ja ravut ovat hyvin liikkeellä heti kauden alussa. Viileän alkukesän sattuessa rapujen kuorenvaihto voi olla vielä kesken, naaraat voivat kantaa mätiä tai poikasia, ja ravut eivät siten ole vielä kunnolla liikkeellä.

Ravustaja voi saada saaliiksi sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa, haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua täplärapua. Maamme vuotuinen rapusaalis on ollut Luonnonvarakeskuksen mukaan viime vuosina noin 3,5 miljoonaa yksilöä, joista alle 10 prosenttia on jokirapuja. Täpläravulle asiantuntijat ennustavat Etelä- ja Keski-Suomeen hyvää saalista, kun lämpimiä vuosia on ollut useita ja alamittaisia on jäänyt runsain mitoin kasvamaan.

Pääosan rapusaaliista saavat vapaa-ajan kalastajat, kaupallisen ravustuksen osuus ollut noin neljännes. Tuottoisimmat täplärapuvedet sijaitsevat Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Jokirapusaalis painottuu Itä- ja Keski-Suomeen.

Ravustusluvat ja mertojen merkinnät kuntoon

Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa, ja 18–69-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Kalastonhoitomaksusta ovat vapautettuja myös ne, jotka ovat ehtineet täyttää 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Ravustukseen käytettävät merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään viisi senttimetriä veden pinnan yläpuolelle. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää. Laittomasta jokiravun pyynnistä ravustajalle voidaan määrätä maksettavaksi jokiravun suojeluarvo 50 euroa jokaista pyydettyä jokirapua kohden.

Täpläravun istuttaminen on laissa kielletty

Rapurutto ja täpläravun leviäminen ovat suurin uhka erittäin uhanalaiselle jokiravulle. Jokainen ravustaja voi toimillaan ehkäistä rapuruton leviämistä desinfioimalla, kuivaamalla tai pakastamalla kaikki rapujen pyynnissä käytettävät välineet ennen niiden siirtämistä vesistön eri osien välillä tai toiseen vesistöön. Syötit tulisi pyytää samasta vesistöstä, jossa aiotaan ravustaa. Mikäli syötit ovat muualta, tulee niitä pakastaa kolme vuorokautta ennen käyttöä. Kaikkein järkevintä olisi käyttää jokaisessa vesistössä omia rapumertoja.

Täplärapu on haitallinen vieraslaji koko EU:n alueella. Täpläravulle on laadittu hallintasuunnitelma, jonka perusteella täplärapukantojen hyödyntämistä ja kauppaa voidaan jatkaa, mutta niitä ei enää saa viljellä tai istuttaa luonnonvesiin, eikä niitä ei saa missään tilanteessa lyhytaikaisestikaan sumputtaa pyyntialueensa ulkopuolella. Lisäksi on hyvä muistaa, että myös jokirapujen istuttaminen vaatii aina luvan.

Ravut on aina keitettävä kiehuvassa vedessä

Ravustus on hauskaa yhdessä tekemistä kavereiden tai perheen kanssa. Ravustaessa voi samalla nauttia kotimaan luonnosta ja herkutella lähijärvien antimilla – lisäksi voi vieläpä syödä haitallista vieraslajia täplärapua vähemmäksi. Etenkin ilta ja yö ovat parasta ravustusaikaa, mutta saksiniekka kävelee mertaan päivisinkin. Perheen pikkuväelle hämärän ajan ravustus on unohtumaton kokemus.

Vastuullinen rapujuhlien järjestäjä huolehtii, että rapuja keitettäessä ravut lisätään aina kiehuvaan veteen joko yksitellen tai muutaman ravun erissä. Keittoveden tulee kiehua koko ajan. Sopiva keittoaika ravuille on noin 8–12 minuuttia koon mukaan. Muut ravunkeittämiseen tarvittavat ainekset ovat suola, sokeri ja tilli. Reseptejä rapujen keittämiseen löytyy verkosta helposti.

Lisätietoja:

Rapututkija Japo Jussila, Itä-Suomen yliopisto, puh. 040 5428 982

Kalastusbiologi Päivi Pyyvaara, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, puh. 0295 025 091

Toiminnanjohtaja Vesa Karttunen, Kalatalouden Keskusliitto, puh. 050 3850 875

Kalatalousasiantuntija Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, puh. 0400 946 968

Tutkija Timo Ruokonen, Luonnonvarakeskus, puh. 0295 322 389 (tavoitettavissa 5.8. alkaen)

Kalatalouden Keskusliiton Rapu-esitteestä voi lukea lisää ravuista ja ravustuksesta.

Kalahavainnot.fi -palveluun voi ilmoittaa havainnot ravuista.

Avainsanat