Tasa-arvo on perinteisesti ollut suomalaisille suuri ylpeydenaihe, ja peruskoulua on pidetty tasa-arvomme kulmakivenä. Sukupuolitietoisuuden lisäännyttyä koulua on ruvettu kuitenkin tarkastelemaan kriittisemmin. On huomattu, että tasa-arvon edistämisen sijaan koulu voi ylläpitää myös epätasa-arvoisia rakenteita.
- Teksti Nina Venhe | Kuvat Varpu Heiskanen, Raija Törrönen ja Mostphotos
Kun nuorempi tutkija Salla Myyry opiskeli luokanopettajaksi, hän halusi suorittaa opintoja myös sukupuolentutkimuksesta. Myyryn toiveena oli, että opettajana työskennellessään hän voisi osaltaan edistää tasa-arvoa kouluissa.
– Kuitenkin jo opintojen aikana huomasin, etteivät nämä kaksi kenttää keskustelleet keskenään. Ne ajatukset, joita sukupuolentutkimuksen luennoilla käytiin läpi, eivät herättäneet mielenkiintoa opettajankoulutuksen puolella.
Myyry koki tasa-arvoon liittyvät asiat itselleen tärkeäksi ja halusi oppia niistä lisää. Opintojen jälkeen hän sai töitä luokanopettajana.
– Huomasin pian, miten hankalaa koulumaailmaan oli tuoda sukupuolitulkintoihin liittyviä näkemyksiä. Mitä enemmän itse opin aiheesta, sitä kauempana kollegoiden ajatukset ja koulun arki tuntuivat aihepiiristä olevan.
Lopulta Myyry päätti jättää opettajan työt peruskoulussa ja jatkaa kutsumuksensa perässä tutkijana.
– Vaikka vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteissa on uudenlaista, sukupuolitietoisuuden merkitystä korostavaa tasa-arvotulkintaa, on käytännön arki kouluissa usein toinen. Opetussuunnitelma tarvitsisikin jonkun tulkitsemaan ja sanoittamaan, mitä nämä asiat käytännössä tarkoittavat ja miten kouluissa voitaisiin edistää tasa-arvoa.
Myyryn toiveena onkin nyt, että jonain päivänä hän voisi itse olla tuo sanoittaja – se, joka kiertäisi koulussa puhumassa aiheesta ja herättelemässä keskustelua.
Opetussuunnitelmien ristiriitaisuudet
Opetussuunnitelmat ilmentävät aikansa käsityksiä tasa-arvosta. Opetussuunnitelman perusteet ovat ikään kuin linkki valtakunnallisten koulutuspoliittisten linjauksien ja koulujen toiminnan välillä.
– Näin ollen suunnitelmiin kirjatut tasa-arvovelvoitteet ja -tulkinnat toimivat ohjenuorana kouluille. Mutta lopulta koulut tekevät toimintaansa liittyvät päätökset itsenäisesti.
Myyry tarkastelee tekeillä olevassa väitöstutkimuksen ensimmäisessä osatutkimuksessa perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden 2004 ja 2014 välillä tapahtunutta sukupuolten tasa-arvotulkintojen muutosta.
– Koulun tasa-arvoa tuottavaa luonnetta ei ole valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa aiemmin kyseenalaistettu. Mutta nyt koulutuspolitiikkaan mukaan tullut sukupuolitietoisuus asennoituu peruskoulun toimintakulttuuriin kriittisesti. Se on Suomessa uutta.
Uusimmasta opetussuunnitelmasta löytyy lisäksi ristiriitaisuuksia. Toisaalta siinä on yhä sellaisia tasa-arvotulkintoja, jotka ovat omiaan vahvistamaan sukupuolittuneita rakenteita, toisaalta taas puhetta sukupuolitietoisuudesta, jolla vanhoja rakenteita pyritään haastamaan.
– Näkemykset siis suorastaan kamppailevat keskenään, eikä niitä valitettavasti avata tai kuvailla tarpeeksi.
Ihon alle
Myyryn mukaan sukupuolitietoisuuden myötä peruskoulua tarkastellaan siis opetussuunnitelmatekstissä ensimmäistä kertaa instituutiona, joka voi tasa-arvon edistämisen sijaan myös ylläpitää epätasa-arvoisia rakenteita.
– Mutta vaikka sukupuolitietoisuutta korostava sukupuolten tasa-arvotulkinta on nyt saanut opetussuunnitelmassa enemmän tilaa, oletan, että vanhat tavat elävät yhä kouluissamme vahvoina. Olen varma, että sukupuolitietoisuusajattelu tulee kohtaamaan vastustusta peruskoulun käytännöissä, koska tulkintatapa haastaa vakiintuneita, kaksinapaiseen sukupuolikäsitykseen urautuneita ajattelutapojamme.
Näiden ajattelutapojen ravistelu ei ole helppoa. Myös oman työskentelyn avaaminen ja reflektointi on yleensä hankalaa.
– Tiedän, että kun nämä asiat ottaa puheeksi opettajien kanssa, mennään usein ihon alle. Tarkoituksenani ei ole lytätä ketään, vaikka aihe vaatiikin kriittistä tarkastelua. Jos emme hahmota ongelmaa, voimme huomaamattamme vahvistaa esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen syrjintää ja koulutuspolkujen sukupuolittuneisuutta.
Status myös muunsukupuolisille
Joka tapauksessa Myyry iloitsee murroksesta, joka on hänen tutkimuksensa mukaan tapahtumassa tasa-arvotulkinnoissa.
– Kouluissa voisi ihan ensiksi lähteä liikkeelle siitä, että tunnustettaisiin olevan oppilaita, jotka kokevat kaksinapaiset sukupuolikategoriat liian ahtaiksi. Heillekin pitäisi saada oma statuksensa.
Asioiden kieltäminen tai silmien niiltä sulkeminen eivät missään nimessä ratkaise tilannetta.
– Meissä jokaisessa on sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Kun pystyy tunnistamaan tämän moninaisuuden itsessään, voi kysyä, miksi meidän pitäisi jakaa ihmiset vain kahteen eri kategoriaan?
Toki identifioitumisen kannalta jokaisen on tärkeää kuulua johonkin ryhmään, mutta vain kahteen eri vaihtoehtoon hirttäytyminen on Myyryn mielestä turhaa. Se myös rajoittaa ajattelua.
– Oppilainani on ollut henkilöitä, joiden kokemus sukupuolesta ei vastaa heidän kehoaan. Heistä osa on esimerkiksi kokenut, etteivät he voi käyttää tyttöjen eivätkä poikien pukuhuonetta. Onko se joltakulta pois, jos heidän annetaan vaihtaa vaatteensa jossain muualla?
Kun pystyy tunnistamaan moninaisuuden itsessään, voi kysyä, miksi meidän pitäisi jakaa ihmiset vain kahteen eri kategoriaan?
Kiltit tytöt ja villit pojat
Myyryn mukaan oppilaat kategorisoidaan sukupuolen mukaan koulussa usein päivittäin.
– Arjessa elävät hyvin vahvasti esimerkiksi sellaiset käytännöt, että istumajärjestys määräytyy sukupuolen mukaan. Ajatellaan, että on hyvä laittaa oppilaat tyttö-poika-järjestykseen, jolloin ”kiltit” tytöt rauhoittavat siinä välissä ”villejä” poikia. Vaikka oikeasti rauhallisia ja villejä yksilöitä löytyy kyllä molemmista sukupuolista.
Tällaisia sukupuoleen liitettäviä kulttuurisia käsityksiä pitäisi nyt pyrkiä tekemään näkyväksi ja osoittamaan, että nuo käsitykset ovat rakentuneet ihmisten välisissä suhteissa eivätkä ne perustu biologisiin tekijöihin.
Myyryn mukaan tyttöjen ja poikien kategorioita ei tarvitse poistaa, mutta hän toivoo, että muutkin vaihtoehdot tiedostettaisiin, ja ne tulisivat luonnolliseksi osaksi koulun toimintaa.
– Tietoisuusajattelun voi tiivistää kolmeen kohtaan: kouluyhteisön tulisi tunnustaa, että luokassa on oppilaita, jotka kokevat olevansa tyttöjä, poikia ja muunsukupuolisia. Toiseksi kouluyhteisön tulisi nähdä sukupuolikategorioiden sisään ja huomioida, millaisia yksilöllisiä tyttöjä, poikia ja muunsukupuolisia luokassa on. Kolmanneksi kouluyhteisön käytäntöjen tulisi haastaa stereotyyppisiä oletuksia ihmisryhmien olemuksesta.
Jatkuva prosessi
Koulun toimintakulttuuriin pesiytyneitä sukupuolittuneita odotuksia ja käytäntöjä on kutsuttu piilo-opetussuunnitelmaksi: oppilaita ohjataan ja kasvatetaan sukupuolirooleihin vaivihkaa ja tiedostamatta, eikä asiaa ole kirjoitettu auki koulutuspoliittisiin linjavetoihin.
Myyry kertoo joskus opettajan työssään yrittäneensä jakaa oppilaita eri ryhmiin vaikkapa sukkien värien mukaan. Tällöin kollega huomautti, että koulun tapa on aina ollut jakaa ryhmät sukupuolten mukaan, koska ”asiat vain toimivat parhaiten niin”.
– Siksi olenkin iloinen, että sukupuolitietoisuus ja tasa-arvon aktiivinen edistäminen on nyt mainittu opetussuunnitelmassa. Silloin siihen kohtaan voi nojata ja käyttää sitä tukena työssään.
Sitä paitsi toimintatapoja voi aina muuttaa.
– En minäkään osaa aina toimia sukupuolitietoisesti ja stereotypioista vapaana. Aihe vaatii meiltä kaikilta jatkuvaa kriittistä tarkastelua ja ponnistelua.
Eikä muutos tapahdu sillä hetkellä, kun siihen liittyvät toimenpiteet julkaistaan jossain kirjallisesti.
– Oikea muutos tapahtuu siellä luokkahuoneessa, jossa opettaja pohtii, että millaisia oppilaita minun luokassani on ja millaisista taustoista he tulevat. Sen jälkeen opettaja kohtaa heidät yksilöinä, ei kategoristen sukupuolten edustajina.
Lue lisää juttuja koulutuksen tasa-arvoon liittyvästä tutkimuksestamme:
Maistuvassa koulussa yhä useampi koko syö koululounaan
Yliopisto-opinnoista lisämahdollisuuksia lukiolaisille
Kuuntele myös Akateeminen vartti podcast Akateemisen menestymisen lyhyt oppimäärä
