Syömishäiriö ja Jehovan todistajista eroaminen synnyttivät rehellisen esikoisteoksen

”Camilla Nissinen pudotti kirjeen postilaatikkoon ja katosi, jotta tuttu miesjoukko ei enää löytäisi häntä – lahkosta irtautuminen kesti 10 vuotta” 

”Jehovan todistajiin kuulunut Camilla Nissinen teki 9-vuotiaana päätöksen, josta häntä rangaistaan yhä”

”Camilla, 33, sairastui teininä syömishäiriöön ja vietti 1,5 vuotta sairaalan suljetulla osastolla – vasta eroaminen uskonyhteisöstä käynnisti paranemisprosessin”

Yllä otsikoita syksyltä 2022. Tuolloin Suomessa kohistiin loppukesästä ilmestyneestä esikoisteoksesta, joka kertoi brutaalin rehellisesti kahdesta osin vaietustakin aiheesta: nuoren naisen syömishäiriöstä sekä lapsuudesta Jehovan todistajien yhteisössä. 

Kirjan kirjoittaja on Camilla Nissinen, joka on valmistunut vuonna 2016 Itä-Suomen yliopistosta pääaineenaan kirjallisuus. Hänen mukaansa kyseistä kirjaa ei olisi välttämättä syntynyt ilman oikeanlaisia opintoja. 

– Olenkin sanonut, että äitini opetti minulle kirjaimet, mutta vasta kirjallisuuden professori Risto Turunen opetti minut kirjoittamaan, hän kertoo hymyillen.

Jo lapsuudessa kipinä kirjoittamiseen

Nissisen mukaan hänen esikoiskirjansa tapahtumat ovat fiktiota, mutta tarinan synnyttäneet tunteet todellisia. Nissinen on itse kirjan päähenkilön tavoin sairastanut vakavan syömishäiriön ja eronnut aikuisena Jehovan todistajista. 

– Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja lukemisesta, ja äidinkieli oli koulussa vahvin aineeni. Muistan jo lapsena haaveilleeni kirjailijan ammatista, vaikka se silloin tuntui todellakin pelkältä haaveelta. 

Vaikka palo kirjallisuutta ja sen syvempää ymmärtämistä kohtaan kyti jo nuorena mielessä, muutti Nissinen ylioppilaskirjoitusten jälkeen jatko-opintojen sijaan pienelle paikkakunnalle Pohjois-Suomeen. Siellä hän teki Jehovan todistajien saarnaamistyötä ovelta ovelle. Uudella paikkakunnalla yksin asuessa orastava syömishäiriö meni kuitenkin niin pahaksi, että Nissinen joutui sairaalaan. Tätä seurasi muutaman vuoden jakso, jonka Nissinen vietti välillä sairaalahoidossa ja välillä kotonaan.

Opintoja sairaalasta käsin

Nissinen oli alkanut jo lukiossa kyseenalaistaa uskontonsa ajatuksia ja ohjeistuksia. Jehovan todistajat pitävät esimerkiksi korkeakoulutusta moraalia ja hengellisyyttä rappeuttavana, mutta yliopistokoulutus ja kirjallisuuden opinnot alkoivat tuntua Nissisestä henkilökohtaisesti saarnaamistyötä oikeammalta vaihtoehdolta. Fyysisen kunnon parannuttua hän pyrki ja pääsi yliopistoon ja viihtyikin siellä todella hyvin. 

– Sen sijaan opiskelijariennot eivät tuntuneet omilta. Tykkäsin olla kampuksella ja luennoilla, mutta muu oheistoiminta ei minua kiinnostanut.

Nissisen ensimmäinen opiskeluvuosi tyssäsi kuitenkin lyhyeen uusiutuneen syömishäiriön takia. Hän joutui jälleen sairaalaan melko pian opintojen aloittamisen jälkeen.

– Se lukuvuosi menikin lähes kokonaan sairaalahoidossa. Sain kuitenkin tehtyä sairaalasta käsin osan opinnoistani, siitä kiitos joustavalle opetushenkilökunnalle. Olen yhä kiitollinen siitä, että yliopistolla ymmärrettiin tilanteeni ja pystyttiin tekemään järjestelyjä niin, että sain suoritettua opintoja myös etänä.

Sairaalasta kotiutuminenkin tuntui niin helpommalta.

– Paranemistani edisti se, että minulla oli arki johon palata. Jos en olisi saanut opiskella sairaalajakson aikana, olisin joutunut palaamaan aika lailla tyhjän päälle ja aloittamaan kaiken alusta.

Ainoastaan sivuainevalinnat aiheuttivat pientä paniikkia, sillä Nissinen ei keksinyt mihin hän voisi työllistyä pelkillä kirjallisuuden opinnoilla.  

– Siksi valitsin sivuaineeksi aineenopettajan pedagogiset opinnot, vaikka olin aivan varma, etten koskaan haluaisi tehdä opettajan töitä. Opintoihin kuuluvan harjoittelun aikana mieli kuitenkin muuttui, ja opettaminen alkoikin tuntua todella mukavalta ja minulle sopivalta. 

Kriittinen ajattelu vahvisti eroamispäätöstä

Yliopistoaika opettaa myös kriittiseen ajattelutapaan ja asioiden kyseenalaistamiseen. Näin jälkikäteen Nissinen sanoo sen edesauttaneen päätöstä erota Jehovan todistajista. 

– Jehovan todistajat opettavat, ettei heidän toimintaansa saa kyseenalaistaa. Jos kyseenalaistat sen, kyseenalaistat Jumalan. Olin siis kasvanut siihen, ettei mitään saa kritisoida – ja sitten yhtäkkiä opiskelinkin paikassa, jossa kyseenalaistaminen oli kaiken ydin. 

Nissinen ymmärsi pikkuhiljaa, että asiallinen kritiikki vie maailmaa eteenpäin.

– Se vahvisti ajatustani siitä, että uskonnossani on monia sellaisia piirteitä, joita en itse alkuunkaan allekirjoita. Siksi lopulta kirjoitin erokirjeen ja lähdin Jehovan todistajista. 

Lasten lukemaan innostaminen tärkeää

Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Nissinen työskenteli yliopiston harjoittelukoulussa äidinkielenopettajana neljän vuoden ajan. Siitä on ollut erityisen paljon hyötyä nykyisessä työssä Vaara-kirjastoilla, jossa hän työskentelee nyt pedagogisena informaatikkona.

– Kirjastot ovat menossa koko ajan ohjauksellisempaan suuntaan, joten pedagoginen ymmärrys on nykyisin myös kirjastomaailmassa työskennellessä tärkeä valtti. Entisenä opettajana tiedän myös mitä nykyiset opetussuunnitelmat pitävät sisällään ja pystyn peilaamaan, miten kirjasto voi osaltaan vastata niiden sisältöalueisiin. 

Nissinen suunnittelee työssään muun muassa lukudiplomeita kouluihin. Hänen sydäntään lähellä on erityisesti se, miten lapsia saataisiin johdateltua enemmän kirjojen pariin.

– Jos joku keksii siihen jonkun keinon, hänelle voidaan myöntää Nobel saman tien! Lukutaidon rapautuminen on minusta hirvittävä kriisi, ja jokaisen pitäisi tehdä töitä sen estämisen eteen. Siksi jaksan iloita jokaisesta pienestä onnistumisesta, kun saan lapsen tai nuoren innostumaan lukemisesta tai jostain kirjasta. 

Yliopisto opetti kirjoittamaan

Kirjastotyön lisäksi Nissisen haaveammatti kirjailijan urasta on siis toteutunut, ja toinen romaani on jo tekeillä. Vaikka ensimmäistä kirjaa edelsi todella raskas vaihe elämässä, helpotti siitä kirjoittaminen paranemisprosessia. Romaani syntyikin lopulta päiväkirjamaisten merkintöjen pohjalta.

– Olen aina ollut parempi kirjoittamaan kuin puhumaan, mutta kyllä romaanin kirjoittaminen vaati minultakin tuskaa, hikeä ja kyyneleitä alusta loppuun saakka. Tuotin tekstiä säntillisesti joka päivä laatimani lukujärjestyksen mukaan. Mitään erityistä inspiraatiota en jäänyt odottelemaan – muuten kirja ei olisi valmis vieläkään.

Nissinen esitteli ensimmäisen käsikirjoituksensa kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssilla kirjailija Mari Mörölle. Hän piti tekstistä ja kannusti lähettämään sen eteenpäin kustantamoille.

– Itse olisin varmasti lähtenyt kyselemään julkaisuhalukkuutta ensin paljon pienemmistä paikoista, mutta Mari näki kirjan mahdollisuudet ja oli sitä mieltä, että käsikirjoitus lähetetään pelkästään suurimpiin kustantamoihin.

Ja niinpä Tammelta otettiinkin Nissiseen yhteyttä jo parin viikon jälkeen.

– Käsikirjoitustani ei muokattu merkittävästi jälkikäteen, mutta kustannustoimittajan ohjauksessa kirjoitin siihen lisää tekstiä. Kirjoittamista helpotti, kun tuntee romaanin rakenteen. Lisäksi kustannustoimittajan kanssa keskustelu oli helppoa, kun puhuimme samaa kieltä tekstiä analysoidessamme. Tämä olisi ollut vaikeaa ilman kirjallisuuden opintoja. 

Nissisen mukaan hän siis sai yliopisto-opinnoistaan eväät myös kirjailijan ammattia varten.

– Vasta yliopistossa minä opin lukemaan ja kirjoittamaan. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että ilman opintojani en olisi osannut tällaista kirjaa kirjoittaa. 

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet (Tammi 2022)