Työpaikkaostrakismi on ilmiö, jossa ilman sanoja tai selityksiä joku jätetään työyhteisössä sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Sirpa Mannisen tuore tutkimus osoitti, että työpaikkaostrakismi heikensi työssä viihtymistä ja koettua terveydentilaa, sekä lisäsi stressiä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös yksinäisyyden ja itsetunnon välittävää vaikutusta edellä mainittuihin tekijöihin. Merkittävin havainto oli se, että yksinäisyys ei heikentänyt työssä viihtymistä niin paljon kuin pelkkä ostrakismi.
– Tulos kuvaa pysäyttävällä tavalla sitä, kuinka musertavasta ilmiöstä puhumme. Jo pelkkä yksinäisyyden kokemus heikentää työssä viihtymistä, mutta ostrakismi on tutkimuksemme mukaan sitäkin pahempaa, Manninen toteaa.
Aiemmissa terveydenhuoltoalalla tehdyissä työpaikkaostrakismitutkimuksissa ei ole vertailtu, millä alan ammattiryhmistä ostrakismia esiintyy eniten. Mannisen tutkimus osoitti, että ostrakismia kokivat eniten sosiaalityöntekijät (78,9 % sosiaalityöntekijöistä). Lähihoitajat (76,8 %) ja sairaanhoitajat (74,8 %) kokivat sitä kuitenkin liki yhtä paljon. Lääkärit (71,2 %) ja eri tasoisissa johtajatehtävissä työskentelevät (67,4 %) olivat kokeneet ostrakismia vähiten.
– Edellä kuvatut luvut ovat erittäin huolestuttavia alalla työskentelevien työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen näkökulmasta. Tämä vahvistaa myös sitä ajatusta, että ostrakismin ilmeneminen ei katso koulutustaustaa tai asemaa työpaikan hierarkiassa, Manninen toteaa.
Tammikuussa 2021 kerättyyn kyselyyn vastasi 569 terveydenhuoltoalan työntekijää kahdesta suomalaisesta yliopistosairaalasta. Työntekijöiden lisäksi kyselyyn vastasi myös johtajia kaikilta johtajatasoilta. Kysely sisälsi muun muassa työpaikkaostrakismia ja erilaisia työhyvinvointia mittaavia väittämiä.
Korkeatasoisessa Journal of Advanced Nursing -lehdessä julkaistu tutkimus on Mannisen väitöskirjan kolmas osajulkaisu. Väitöskirjassa tarkastellaan terveydenhuoltoalalla ilmenevää työpaikkaostrakismia, sekä sen yhteyttä ja merkitystä työhyvinvointiin.
Ostrakismi osaksi työhyvinvointikeskustelua
Tuore tutkimustulos vahvistaa Mannisen mielestä sitä, että ostrakismia ei voida enää ohittaa työhyvinvointiin liittyvissä keskusteluissa.
– Ostrakismin haitat ovat sekä yksilö- että työyhteisötasolla merkittävät. Erityisesti terveydenhuoltoalalla, jossa työnkuva sisältää toistuvaa hoivan ja huolenpidon tarpeisiin vastaamista, on kokemus osallisuudesta ja työyhteisön tuesta ensi arvoisen tärkeää, Manninen summaa.
Ostrakismin myötä työyhteisön sisällä voi myös tiedon kulku heikentyä ja tämä on erityisen suuri riski potilasturvallisuuden näkökulmasta. Ostrakismi ei siis vaikuta ainoastaan sen kohteeksi joutuneeseen, vaan se läpäisee koko organisaatiorakenteen, aina potilas- ja asiakastyöhön saakka. Ilmiö on itsessään hyvin vaivihkainen, mutta seuraukset ovat usein kaikkea muuta, Manninen muistuttaa.
– Yksi keskeinen ratkaisu on se, että ostrakismi osataan nähdä ja tunnistaa omana erityisenä ilmiönään, ja josta opitaan puhumaan sen oikealla nimellä. Näin myös siihen puuttuminen on helpompaa ja auttaa työyhteisöjä rakentamaan sellaista ilmapiiriä, jossa ostrakismia ei sallita, Manninen pohtii.
Lisätietoja:
Sirpa Manninen, sirpa.manninen(at)uef.fi
Tutkimusartikkeli:
Sirpa M. Manninen, Samuli Koponen, Timo Sinervo ja Sanna Laulainen. Workplace ostracism in healthcare: association with job satisfaction, stress, and experienced health. Journal of Advanced Nursing. doi.org/10.1111/jan.15934
Väitöstutkimuksen aikaisemmat osajulkaisut:
Sirpa M. Manninen, Sanna Laulainen ja Timo Sinervo. Käsiteanalyysi työpaikkaostrakismista. Hallinnon tutkimus 1/2022. https://journal.fi/hallinnontutkimus/article/view/108021/68363
Sirpa M. Manninen, Samuli Koponen, Timo Sinervo, Antti-Jussi Kouvo ja Sanna Laulainen. Työpaikkaostrakismiin yhteydessä olevan tekijät sairaalaorganisaatiossa. Työelämän tutkimus 1/2023. https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/109916
