Tutkimusrahoituksen hakuvalmennus on saanut kiittävää palautetta Itä-Suomen yliopistossa.
Väitöskirjatutkijoita on valmennettu tutkimusrahoituksen hakemiseen usean vuoden ajan Itä-Suomen yliopistossa. Pienimuotoisena alkanut koulutus on saanut kiittävää palautetta ja vakiintunut nuorten tutkijoiden valmennukseksi.
Tutkimusrahoituksen hakuvalmennuksessa keskeisessä roolissa ovat tiedekuntien tutkimusrahoituksen koordinaattorit, jotka tukevat yliopiston tutkijoita rahoituksen hakemisessa. Valmennuksen tähtäimessä on kaikin puolin hyvä hakemus, joka vakuuttaa rahoittajan.
– Eniten korostamme sitä, että hakemuksen pitää olla selkeästi luettava ja ymmärrettävä. Hakemuksen pitää siis olla myös muiden kuin oman alan asiantuntijoiden ymmärrettävissä, luonnehtii tutkimusrahoituksen koordinaattori Saija Miina.
– Abstrakti on tärkeä osa hakemusta. Ensivaikutelma on ratkaiseva, ja siksi hakemuksessa on tärkeää mennä suoraan asiaan: mitä tutkija tekee, miten tekee, miksi tämä tärkeää juuri nyt, miksi juuri sinä olet paras tekemään tätä tutkimusta. Ja tietysti tutkijoiden pitää tuottaa jotain uutta, jatkaa tutkimusrahoituksen koordinaattori Milena Fayt.
Vertaistuella kohti laadukkaampia hakemuksia
Tänä syksynä tutkimusrahoituksen hakuvalmennuksen kurssille on osallistunut paljon nuoria tutkijoita. Kurssit ovat osoittautuneet niin suosituiksi, että mukaan on otettu myös väitelleitä tutkijoita. Jo saadut tulokset ovat kannustavia: varsin moni kurssilainen on saanut rahoituksen säätiöiltä, ja palautteen perusteella kurssi on ollut hyödyllinen ja auttanut rahoituksen hakemisessa.
– Lähes kaikki väitöskirjatutkijat hakevat rahoitusta yliopiston ulkopuolelta, ja kilpailu rahoituksesta on kovaa. Kun ei ole kokemusta rahoituksen hakemisesta, monet tuskailevat yksin hakemusten kanssa. Siksi tarvitsemme kursseja, joissa pääsemme yhdessä hakemusten ja siihen liittyvän tutkimussuunnitelman yksityiskohtiin, Fayt kertoo.
Tutkimusrahoituksen koordinaattorit Milena Fayt, Saija Miina ja Katri Kostiainen kouluttavat filosofisen tiedekunnan sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan väitöskirjatutkijoita. Vastaavaa valmennusta tarjotaan myös terveystieteiden tiedekunnassa sekä luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa.
– Kurssissa on kaksi osaa. Siihen kuuluvat tallennetut luennot eri aiheista rahoituksen hakemiseen liittyen. Seminaaria varten osallistujat tekevät tutkimussuunnitelman säätiöhakemusta varten, ja seminaarissa väitöskirjatutkijat lukevat toistensa tutkimussuunnitelmia ja kommentoivat niitä. Jokainen saa palautteen kirjallisena. Seuraavassa vaiheessa osallistujat kirjoittavat abstraktin ja kuvauksen itsestään, ja he saavat samalla tavoin palautetta, kuvaa kurssin sisältöä Saija Miina.
Niin kurssilaiset kuin rahoittajatahot ovat kokeneet hyvin arvokkaaksi juuri vertaistuen merkityksen.
– Vertaisarviointi on tärkeää, sillä asiantuntija sokeutuu helposti omalle tutkimukselle. Olemme saaneet hakemusten arvioijilta palautetta, että vertaisarviointia kannattaa hyödyntää, jotta hakemusten laatu paranisi. Vertaisarvioinnin ryhmiä onkin jo useita Itä-Suomen yliopistossa, kertovat Fayt ja Miina.
Tutkimusrahoituksen hakuvalmennuksen kursseja järjestetään myös kansainvälisille opiskelijoille Itä-Suomen yliopistossa. Kansainväliset opiskelijat tarvitsevat usein enemmän tukea tutkimussuunnitelman tekemiseen ja hakemuksen kirjoittamiseen, koska koko säätiöjärjestelmä voi olla heille aivan uutta.
Mikä on mielestäsi suurin haaste tutkimusrahoitusta haettaessa, väitöskirjatutkija Svitlana Firsova?
– Itselleni suurin haaste oli tutkimussuunnitelman mukauttaminen säätiön edellytyksiin ja vaatimuksiin. Tutkimussuunnitelman ”leikkely” ei aina ole ihan helppoa, kun sitä ajattelee, että jok’ikinen omaan tutkimukseen liittyvä tiedonmuru on äärimmäisen tärkeä.
Minkälaista tukea kurssi tarjosi tutkimusrahoituksen hakemiseen?
– Olen hyvin iloinen, että osallistuin kurssille, sillä sen rakenne luennoista vertaistyöskentelyyn ei ainoastaan antanut minulle uutta tietoa, vaan tarjosi myös mahdollisuuden harjoitella, tarkkailla, seurata ja, mikä tärkeintä, saada palautetta. Milena Fayt ansaitsee erityismaininnan, sillä hänen neuvonsa ja rakentava kritiikkinsä on tukenut ja ohjannut meitä läpi koko kurssin. Täytyy tunnustaa, että rakentava kritiikki on joissain tilanteissa pelkkiä neuvoja hyödyllisempää – ja rahoituksen saaminen on yksi sellainen tilanne.
Mikä oli kurssin tärkein opetus tai anti?
– Vertaistyöskentely ja luonnoksen uudelleen kirjoittaminen olivat minulle kurssin tärkeintä antia.
Kuinka hyvänä pidät väitöskirjatutkijoiden valmiuksia hakea rahoitusta tutkimukselleen?
– Uskon, että jokainen opiskelija kyllä kykenee hakemaan rahoitusta. Minusta kyse ei niinkään ole kyvystä hakea rahoitusta, vaan kyvystä muuttaa ja muokata omaa tutkimussuunnitelmaa rahoittajan edellytyksiin ja vaatimuksiin sopivaksi. Opiskelijalle, joka ei koskaan ole hakenut rahoitusta, hakemuksen muokkaaminen rahoittajan vaatimuksiin sopivaksi on haastavaa tai jopa mahdotonta, mikäli tarjolla ei ole ulkopuolista opastusta, tukea ja neuvontaa. En vielä tiedä, kuinka omalle hakemukselleni käy, mutta uskon aidosti, että tämä kurssi on kehittänyt ymmärrystäni aiheesta ja antanut tarvittavia työkaluja tuleviin hakemuksiin.
Mikä on mielestäsi suurin haaste tutkimusrahoitusta haettaessa, väitöskirjatutkija Tuomo Koho?
– Minusta suurin haaste on oman tutkimusidean myyminen. Monet hienot ideat jäävät vaille rahoitusta, kun hakemus ei ole tarpeeksi innostava.
Mikä oli kurssin tärkein opetus tai anti?
– Vertaisarviointi ja opettajalta saadut kommentit olivat arvokkaita hakemuksia työstäessä. Monitieteisestä ryhmästä sai myös hyvää palautetta siitä, kuinka muiden alojen tutkijat näkevät hakemuksen. Nämä kommentit ja niistä kummunnut keskustelu hakemuksen luettavuudesta olivat varmaankin kurssin tärkeintä antia minulle.
Kuinka hyvänä pidät väitöskirjatutkijoiden valmiuksia hakea rahoitusta tutkimukselleen?
– On vaikea arvioida, millaisena väitöskirjatutkijat yleisesti ottaen pitävät valmiuksiaan hakea rahoitusta. Itse sain kurssilta mainioita neuvoja ja kannustusta rahoituksen hakemiseen, vaikkakin hauissa menestyminen voi vielä vaatia jokusen yrityksen ja erehdyksen.
Minkä nuorena oppii, vanhempana taitaa
Rahoitushakemukset ovat vaativia prosesseja jo nuorempien tutkijoiden kohdalla. Säätiöhakemuksiin on hyvä varata kahden viikon tiivis kirjoitusrupeama. Kun säätiöhakemuksista siirrytään akatemiarahoituksen hakemuksiin, todenmukainen arvio hakemukseen käytetystä työajasta nousee täyteen kuukauteen.
– Kokeneemmat tutkijatkaan eivät välttämättä osaa tehdä hyviä rahoitushakemuksia. Kun nuoret saavat oppia rahoitushakemuksiin jatko-opintojen vaiheessa, he osaavat tehdä parempia hakemuksia sitten postdoc-vaiheessa, Saija Miina muistuttaa.
Vaikka nuorilla tutkijoilla ei ole vielä rautaista kokemusta rahoitushauista, he osaavat ottaa opiksi rakentavasta kritiikistä.
– Jos rahoitusta ei tulekaan, sitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Joka vuosi kilpailutilanne on erilainen, ja jonain vuonna väitöskirjatutkijan hakemus voi olla paras, toisena taas ei. Jos teet yhden säätiöhakemuksen hyvin, sitä voi pienillä muokkauksilla hyödyntää eri säätiöiden hauissa, Saija Miina opastaa.
Palautteesta oppimisen kyvyn lisäksi Milena Fayt näkee nuorten väitöskirjatutkijoiden etuna rohkeuden.
– Nuoret eivät pelkää tutkia vaikeita asioita. Heissä on paljon innostusta omaa tutkimusaihetta kohtaan. Sen huomaa hakemuksista, ja se on heille eduksi, kiittää Fayt.
