Vä­liai­kai­sik­si tarkoitetut leipäjonot katukuvassa yli 30 vuotta – voisiko tu­le­vai­suu­des­sa olla toisin?

Suomessa vallitsi 1990-luvulla syvä lama. Sen seurauksena katukuvaan ilmestyivät muun muassa pitkät leipäjonot. Yhä useampi joutui turvautumaan hyväntekeväisyysjärjestöjen ja kirkon jakamaan ruoka-apuun, kun yhteiskunnan turvaverkot eivät enää kannatelleetkaan. Kaiken tuon piti olla väliaikaista Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa. Toisin kuitenkin kävi. Leipäjonot ovat 30 vuodessa vain kasvaneet, ja ruoka-avusta on tullut pysyvä osa arkipäivää.

– Vielä 1990-luvulla julkisessa keskustelussa ruoka-apu nähtiin tosiaan hetkellisenä hätäapuna. Viime vuosina ruoka-avun väliaikaisuudesta ei ole kuitenkaan enää puhuttu. Sen sijaan ruoka-apua on julkisissa keskusteluissa alettu pitää ratkaisuna ruokahävikkiongelmaan ja köyhyyteen, summaa yliopistonlehtori Anna Sofia Salonen tämän päivän tilannetta.

Hän johtaa Koneen säätiön rahoittamaa hanketta, jossa tarkastellaan ruoka-avun menneisyyttä ja nykyisyyttä. Ensisijaisesti hankkeessa halutaan kuitenkin keskittyä leipäjonojen tuleviin, vaihtoehtoisiin näkymiin monialaisesti ja useasta eri näkökulmasta.

– Tarkoitus ei ole pelkästään kertoa sitä, mikä meillä on tällä hetkellä pielessä, vaan synnyttää nykyhetken pohjalta keskustelua siitä, mikä voisi olla paremmin ja millaisia erilaisia tulevaisuuksia meillä voisi ruoka-avun suhteen olla tarjolla.

Parempaa tulevaisuutta maalatessa tarvitaan kuitenkin ajantasaista tietoa nykyhetkestä ja siitä, miten tähän on tultu. Tätä kartoitusta tutkijat ovat lähteneet nyt tekemään. 

Köyhät hävikkiruuan vähentäjinä

Viime vuosina mediassa ilmestyneissä ruoka-apua käsittelevissä artikkeleissa puhutaan kyllä paljon köyhyydestä, mutta suhtautuminen leipäjonoihin on ollut melko kritiikitöntä.

– Ruoka-apu on ikään kuin hiljaisesti hyväksytty osaksi yhteiskuntaamme. Hävikkiruuan jakelua ruoka-apuna pidetään jopa ekologisena innovaationa. Toisen jäte nähdään toisen päivällisenä, tiivistää tutkijatohtori Milja Pollari. 

Tutkijoiden mukaan on kuitenkin arveluttavaa esittää, että kaksi isoa ongelmaa ratkeaisi niputtamalla ne yhteen.

– Niputuksen taustalla on ajatus, että hävikkiperustainen ruoka-apu muuttaa ruokahävikin köyhien auttamisen resurssiksi ja köyhät ihmiset hävikin vähentämisen välineiksi. Se on melko kestämätön ajatus, Salonen sanoo. 

Vaarana on myös, että tämä ratkaisu vakiinnuttaa kaksi vakavaa yhteiskunnallista ja ympäristöön liittyvää ongelmaa pysyväksi olotilaksi.

Uuden hallituksen ohjelmassa on kuitenkin kirjaus ruoka-avun rahoituksen vakinaistamiseksi. Avustuksen tavoitteena on ohjata järjestöjä ja kuntia tiiviimpään yhteistyöhön hävikkiruuan vähentämiseksi ja ruoka-aputoiminnan kehittämiseksi. 

– On ristiriitaista, että heikommissa asemissa leikataan olevilta tukia pois, ja rahaa ohjataan pieni nimellinen määrä hyväntekeväisyystoimintaan. Tällä tavalla ihmisiltä viedään päätösvalta omaan talouteen, ja ajetaan heidät ruoka-apujonoihin, Pollari harmittelee.

Salonen korostaa kyseisen lopputuloksen olevan pitkän yhteiskunnallisen kehityksen ilmentymä.

Tasa-arvo ei toteudu

Tutkijoiden mukaan olemme siis vuosien saatossa sopeutuneet ajatukseen, että pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ruoka-aputoiminta perustuu hyväntekeväisyyteen, eikä ruuan hankinnan niin ollen katsota kuuluvan ihmisen perusoikeuksiin. 

– Huomioitavaa on, ettei ruoka-apua edes jaeta tasa-arvoisesti kaikille, vaan kaikki toiminta perustuu siihen, että alueella on joku, joka huolehtii tukitoiminnasta perustuen hyvään tahtoon. Ruokaturvaa ajatellen se on riittämätöntä, sanoo Pollari. 

Hävikkiruoka ei myöskään läheskään aina ole ravitsemuksellisesti välttävää. Siinä ei voida ottaa huomioon ruokarajoituksia, eikä sen määrällistä riittävyyttä pystytä takaamaan. Myöskään ruuan jonottamista ei voida pitää kulttuurisesti tyydyttävänä. 

– Suomessahan ei ruoka-avun taustalla ole absoluuttinen pula ruuasta. Kyse on kohtaanto-ongelmasta. Eli ruokaa kyllä on, mutta kaikki eivät vain pysty sitä nykytilanteessa ostamaan riittävästi itse, Pollari muistuttaa.

Mer­ki­tyk­sel­lis­tä tutkimusta

Tutkijat ovat aloittaneet ruoka-apututkimuksensa haastattelemalla ruoka-avun eri osapuolia. Monialainen tutkimusryhmä tutkii teemaa teologian, kasvatustieteen, kotitaloustieteen sekä sosiologian näkökulmista. 

– Ruoka-avun jakajat ja saajat eivät ole mikään homogeeninen joukko, joten pidämme tärkeänä sitä, että myös tutkimuksessamme kuuluu ryhmien moniäänisyys, Pollari taustoittaa. 

Tulevaisuus näyttäytyy esimerkiksi hyvin erilaisena ruoka-apua hakeville kuin niin sanotussa valta-asemassa oleville eli ruuan tarjoajille. 

– Avun saajissa on henkilöitä, jotka eivät kykene kuvittelemaan tulevaisuuttaan yhtä päivää pidemmälle, sillä jokapäiväinen selviytyminen vaatii sen verran voimia. Siinä tilanteessa on vaikea sanoittaa tulevaisuuden näkymiä tai maalailla erilaisia ehdotuksia kokonaistilanteen parantamiseksi, Salonen kertoo alustavista tuloksista.

Haastatteluiden aikana on käynyt ilmi, että tutkijoiden tekemä työ on merkityksellistä ja tärkeää. Haastattelutilanteet ovat poikineet myöhemmin useita yhteydenottoja sekä yhteistyöpyyntöjä.

– Vastaanotto on ollut todella positiivista, ja meihin on valettu uskoa siitä, että tutkimuksella todella on suurempaakin yhteiskunnallista merkitystä, Salonen ja Pollari iloitsevat. 

Entä jos huominen onkin parempi?

Kun nykytilanne on saatu selvitettyä, pääsevät tutkijat viimein käsiksi siihen, mikä hankkeen tavoitteena on: parempaan tulevaisuuteen. 

– Eli pääsemme haastatteluiden pohjalta yhdessä pohtimaan, millainen on se yhteiskunta, jossa tällaista ruoka-aputoimintaa ei tarvittaisi ollenkaan, Pollari kuvailee.

Tavoitteena on tutkimuksen avulla löytää vaihtoehtoisia mahdollisuuksia olla ja elää toisin. Tulevaisuuden suuntaviivat määritellään kuitenkin lopulta sen mukaan, mitä uskallamme ajatella tai kyseenalaistaa.

– Hankkeemme nimessäkin on sana ”utopia”. Vaikka se monen mielestä voi jo sanana viitata epärealistiseen tilanteeseen, ei tarkoitus silti ole esittää lopputuloksena jotain unelmahöttöä, Salonen kertoo naurahtaen.

Tämän hetken uutisotsikot syöttävät meille utopioiden sijaan dystopioita eli tulevaisuuden kauhukuvia esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, sotien leviämisestä ja vainoista. 

– Dystopian sijaan haluamme osaltamme luoda yhteiskuntaan enemmän utopiaan perustuvaa ajattelua. Ja uskaltaa antaa mahdollisuuden sille, että huominen voi kaikesta huolimatta olla tätä päivää parempi.
 

Lisätietoja:
Yliopistonlehtori Anna Sofia Salonen, anna.salonen(at)uef.fi, p. 050 592 8683
Tutkijatohtori Milja Pollari, milja.pollari(at)uef.fi, p. 050 441 4788

Utopioita ruokajonosta: Aineellisen avun toisenlaiset tulevaisuudet -hanke