Nykyiset ikäihmiset ovat usein niitä, jotka eivät ole työssään tai koulutuksessaan tarvinneet uusia teknologioita, vaan maailma on siirtynyt digiaikaan vasta heidän eläkkeellä ollessaan. Globaalissa tutkimusprojektissa tutkitaan nyt, kuinka saada ikäihmisetkin paremmin osallisiksi digitalisoituneeseen yhteiskuntaan.
- Teksti Nina Venhe | Kuva Varpu Heiskanen, grafiikka Bettiina Lievonen
Ollakseen nyky-yhteiskunnan aktiivinen osallinen on kyettävä toimimaan erilaisissa verkkoympäristöissä.
– Ja silti meillä on yhä paljon ihmisiä, jotka kokevat jäävänsä digitaalisten palvelujen ulkopuolelle. Tutkimushankkeemme painottaakin ikäihmisten oikeutta uuden, tässä tapauksessa digitaitojen, oppimiseen. Se asia on jäänyt edelleen valitettavan vähälle huomiolle, taustoittaa erityispedagogiikan professori Eija Kärnä.
Uusilla teknologioilla olisi monia mahdollisuuksia rikastuttaa ikäihmisten arkea ja hyvinvointia. Moni ikääntynyt kokee digitalisaation kuitenkin haasteeksi, joka aikaansaa monenlaisia tunteita.
– Etsimmekin ratkaisuja digitaalisten palvelujen ja laitteiden haasteisiin. Mukana on tutkijoita Suomen lisäksi Itävallasta, Italiasta, Saksasta ja Japanista.
Tutkimustulosten perusteella tullaan antamaan suosituksia EU:lle sekä pyritään vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon myös paikallisemmilla tasoilla.
– Suomi on tässä etunojassa, koska meillä pilotoidaan parhaillaan kansallista mallia tukea ikäihmisiä ja muita ryhmiä digilaitteiden ja -palvelujen käytössä.
Suomessa digitukea järjestetään muun muassa kansanopistoissa. Digiopastusta antavat myös kolmannen sektorin toimijat eli erilaiset organisaatiot. Myös vertaistukea on tarjolla eri muodoissa, mikä onkin koettu erityisen toimivaksi opetusmuodoksi.
ACCESS-projektin tutkimusaineisto koostuu digitaitojen opettajille ja vertaisopastajille ja digitaitoja opiskeleville ikäihmisille lähetetystä kyselystä sekä opastajien että opastettavien haastatteluista. Lisäksi tutkijat olivat mukana havainnoimassa digiopastustilanteita eri puolilla Suomea.
Meillä on yhä paljon ihmisiä, jotka kokevat jäävänsä digitaalisten palvelujen ulkopuolelle.
Eija Kärnä
Erityispedagogiikan professori
Myönteisiä ja kielteisiä tunteita
Eija Kärnän lisäksi Itä-Suomen yliopistosta hankkeessa mukana ovat tutkijatohtorit Kristiina Korjonen-Kuusipuro ja Kaisa Pihlainen. Korjonen-Kuusipuro keskittyi hankkeessa digitalisaatioon ja digiopastukseen liittyviin tunteisiin.
– Jostain syystä meidät on opetettu ajattelemaan, etteivät ikäihmiset pystyisi oppimaan enää mitään uutta. Kun tämä väittämä osoittautui kursseilla valheeksi, olivat ilon tunteet käsinkosketeltavat. Jokainen meistä tietää, miten uuden oppiminen tekee hyvää ja lisää itseluottamusta.
Mutta sitten oli myös niitä toisenlaisia tunteita.
– Tutkimuksessa selvisi, että kielteisiä tunteita digitalisaatiota kohtaan on todella paljon, mutta niitä pelättiin tuoda esiin. Osalla osallistujista oli tunne, ettei kurssiyhteisössä voinut näyttää olevansa ahdistunut tai epävarma.
Korjonen-Kuusipuron mukaan kyseinen ahdistus kielii osaltaan siitä, että viime vuosina osaavan ja aktiivisen kansalaisen määritelmä on muuttunut paljon.
– Osallisuus yhteiskunnassa nähdään pitkälti digitaalisten silmälasien läpi. Siksi ikääntyvillä on vahva tunne siitä, että he syrjäytyvät, jos putoavat digitalisaation kelkasta. Samaan aikaan nämä henkilöt osallistuvat kuitenkin aktiivisesti kerhoihin ja vaikkapa vapaaehtoistyöhön. Siksi haluaisin muistuttaa, että osallisuuttakin on yhä monenlaista.
Osallisuus yhteiskunnassa nähdään pitkälti digitaalisten silmälasien läpi.
Kristiina Korjonen-Kuusipuro
Tutkijatohtori
Itsenäisyyden ihannointi
Suomessa on vahva yksinpärjäämisen kulttuuri. Siinä missä tutkijakollegat Italiassa kertovat ikäihmisten soittavan pattitilanteessa sukulaisilleen, on Suomessa kunnia-asia ratkoa ongelmat yksin.
– Paljon pelätään myös itse teknologiaa. Opastukseen voidaan tulla laitteen kanssa, joka on vielä avaamattomassa paketissa, kun sitä ei ole yksin uskallettu avata – eikä pyytää keneltäkään apua siihen.
Tekniikkaan myös ärsyynnyttiin helposti, kun kaikki ei sujunutkaan odotetusti. Ärsyyntyminen yritettiin tosin kuitata jälkikäteen huumorilla. Korjonen-Kuusipuron mukaan meillä pitäisi olla empaattisempi suhtautuminen erilaisiin tunteisiin.
– Negatiivisilla tunteilla on oma tarkoituksensa, sillä ne tuovat kipupisteet esiin. Yhteiskunnassa on digitalisaatiokehityksen nopeutuessa pystyttävä liennyttämään kielteisiä tunteita ja tuotava esiin erilaisia toiminnan ja osallisuuden mahdollisuuksia. Ihmisten tulisi kokea, että heidän tuntemuksillaan on painoarvoa ja heitä kuunnellaan.
Oppimisen yhteisöt tarjoavat ikäihmisille sekä kanavan tukea heidän itsenäisyyttään että myönteistä yhteenkuuluvuutta.
Kaisa Pihlainen
Tutkijatohtori
Yhteisölliset ihmiset terveempiä
Kaisa Pihlaisen mukaan digikurssit puoltavat ehdottomasti paikkaansa, ja niistä saadaan monenlaista hyötyä. Kursseille osallistuneet ikäihmiset kokivat digitaitojensa kehittyvän ja asenteidensa muuttuvan teknologiamyönteisemmiksi.
– Lisäksi opastustilanteet vahvistivat heidän hyvinvointiaan. Oppimisen yhteisöt tarjoavatkin ikäihmisille sekä kanavan tukea heidän itsenäisyyttään että myönteistä yhteenkuuluvuutta vertaisryhmässä.
Digilaitteet mahdollistavat myös uudenlaisen yhteisöllisyyden kauempana asuvien sukulaisten ja ystävien kanssa.
– On selvitetty, että mitä enemmän ikäihminen viestii ja soittelee läheistensä kanssa, sitä paremmin hän voi. Aktiiviset yhteydenpitäjät kokevat olevansa terveempiä, ja heillä on vähemmän kroonisia sairauksia ja masennusta.
Lisäksi uudet teknologiat mahdollistavat helpon tiedonhaun, jolloin pääsy omiin terveystietoihin helpottuu, ja myös tietoa terveyden edistämisestä löytyy näppärästi.
– Ja ongelmanratkaisutilanteissa saadaan myös ikääntyville tärkeää aivotreeniä.
