Sosiaalityön alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella ja verkossa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Tarkastelen tutkimuksessani naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan ammatillista kohtaamista sosiaalityössä. Lähisuhdeväkivalta on globaali sosiaalinen ongelma, josta aiheutuu mittaamaton määrä inhimillistä kärsimystä sekä merkittäviä kansanterveydellisiä -ja taloudellisia kustannuksia. Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen (2014) mukaan jopa 30 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut entisen tai nykyisen kumppanin tekemää fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Kaikesta tasa-arvoon tähdänneestä ja muusta saavutetusta kehityksestä huolimatta naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on edelleen myös Suomessa merkittävä sosiaalinen ongelma.
Tutkimusten mukaan väkivalta jää ammattilaisilta usein tunnistamatta ja asiakkaiden palveluihin ohjaamisessa ja kuntouttavassa työssä on ollut puutteita ja suuria alueellisia eroja. Vuonna 2014 hyväksytty sosiaalihuoltolaki (1301/2014) määritteli ensimmäisen kerran lähisuhde- ja perheväkivallan tilanteeksi, jossa sosiaalipalveluja on järjestettävä väkivallasta aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Väkivaltatyön ja palvelujärjestelmän kehittämiseen on siten lainsäädännöllinen velvoite, mutta toimenpiteet ovat käynnistyneet hitaasti.
Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistus on merkittävä käännekohta, jossa sosiaalipalveluja on mahdollista kehittää väkivallan kohtaamista ja siihen puuttumista tukeviksi. Apua väkivaltaan liittyviin ongelmiin haetaan usein sosiaalipalveluista ja merkittävä osa asiakkaista ohjataan väkivaltatyön palvelujen piiriin sosiaalityön toimesta. Sosiaaliala on siten avainasemassa sekä väkivallan tunnistamisessa, siihen puuttumisessa että väkivaltaa koskevien palvelujen koordinoimisessa.
Lähisuhdeväkivallan kohtaaminen ja siihen puuttuminen ovat osa sosiaalityöntekijän institutionaalista tehtävää. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan kohtaamista sosiaalityössä ja analysoida kohtaamista haastavia ja sitä mahdollistavia osatekijöitä. Tarkastelen tutkimuksessani erityisesti lähisuhdeväkivallan ammatillista kohtaamista ja työntekijöiden näkökulmaa sosiaalityössä. Näitä on toistaiseksi tutkittu melko vähän sosiaalityön käytäntöihin kohdistuvassa väkivaltatutkimuksessa.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Olen käsitellyt väkivallan kohtaamista lähisuhdeväkivaltatyön teemaan kuuluvana mutta myös siitä käsitteellisesti erillisenä ammatillisen vuorovaikutuksen tilanteena. Väkivallan kohtaamisen tavat vaikuttavat olennaisesti myös varsinaisen väkivaltatyön tekemiseen. Väkivallan ohittaminen ja sivuuttaminen aiheuttavat väkivallan kohtaamattomuuden tilanteita. Tällöin varsinaista väkivaltatyötä ei välttämättä koskaan tulla tekemään, eikä asiakas saa apua väkivallasta irrottautumiseen. Kohdatessaan väkivaltaa kokeneen asiakkaan työntekijä kohtaa samalla väkivaltailmiön. Tällöin työntekijä määrittää ja tulkitsee paitsi asiakkaan tilannetta, myös väkivaltailmiötä ja sen taustasyitä. Samalla työntekijä kohtaa väkivaltailmiön emotionaalisen kuormittavuuden.
Väkivaltaan puuttuminen tai väkivallan sivuuttaminen ovat lopputuloksia erilaisista väkivaltailmiötä ja asiakkaan tilannetta koskevista määrittelyistä ja tulkinnoista, joita työntekijä tekee ammatillis-organisatoristen velvoitteiden, vastuiden ja oikeuksien pohjalta. Kohtaamisesta voidaan jäsentää institutionaalisia ja affektiivisia käytäntöjä. Kohtaamistilanteissa ne muovautuvat suhteessa aikaan, lainsäädäntöön ja kulttuuriin sekä sukupuolesta ja muista intersektionaalisista eroista tehtyihin tulkintoihin. Kohtaamisessa tarvittava toimijuus pohjautuu tietoon väkivallasta sosiaalisena ja oikeudellisena ongelmana. Lisääntynyt tieto auttaa kyseenalaistamaan väkivaltaan liittyviä ja uhrin kannalta haitallisia ennakkokäsityksiä, asenteita ja uskomuksia.
Tutkimus osoitti, että väkivallan kohtaamisessa on kyse osaltaan asiakasprosessista, jossa sosiaalityöntekijän toimijuus liittyy prosessin käynnistämiseen, sen eteenpäin viemiseen ja päättämiseen. Usein tämä tarkoittaa myös moniammatillista yhteistyötä. Väkivallan kohtaamisen tilanne edellyttää myös reflektiivistä toimijuutta, johon kuului oman toiminnan tai toimimatta jättämisen seurausten ennakointi. Ammatillisen toimijuuden kannalta oleellista on myös mahdollisuus ja valmius väkivallan ja väkivallan osapuolten kohtaamisen herättämien tunteiden tunnistamiseen ja niiden reflektoimiseen.
Poikkikulttuurinen tutkimusote mahdollisti väkivallan kohtaamisen tarkastelun kahdessa erilaisessa yhteiskunnallisissa ja kulttuurisessa kontekstissa, jolloin ilmiöstä on saatu rikas ja monipuolinen kokonaiskuva. Se tuo kansallisen sosiaalityön rinnalle erilaisessa ympäristössä toteutuvan sosiaalityön toimintatavat. Tämä muualta tuleva katse mahdollistaa itsekriittisyyden. Kun hyvinvointivaltiollista ”tuttuutta” tarkastellaan suhteessa vieraisiin ja erilaisiin asiaintiloihin, itsestään selvinä pidetyt asiasisällöt ja ristiriitaisuudet piirtyvät näkyviin. Poikkikulttuurinen tutkimusote mahdollistaa kontekstisidonnaisen tarkastelun sekä yhtäläisyyksien ja erojen paikantamisen. Väkivaltaan liittyy syvään juurtuneita ideologisia ja sosiokulttuurisia asenteita, uskomuksia ja ennakkoluuloja. Nämä saattavat hämärtää väkivallan tunnistamista ja aiheuttaa kohtaamattomuuden tilanteita sekä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa että kollektiiviseen kulttuuriin perustuvassa yhteiskunnassa.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Väkivallan kohtaamisessa tarvittavat valmiudet ja väkivaltailmiön ymmärrys tulisi turvata asianmukaisilla koulutuksilla. Aihepiirin opinnot tulisi sisällyttää tutkintovaatimuksiin ja ammatillisiin koulutuksiin. Lisäksi organisaatioissa tulisi olla selkeät ja ajan tasalla olevat toimintaohjeet väkivallan ehkäisyyn, väkivallan tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Käytännöissä olisi tärkeää tuoda väkivaltailmiöön ja sen kohtaamiseen liittyvää affektiivisuutta työyhteisön yleiseen keskusteluun aiheena, josta on lupa ja jopa velvollisuus puhua. Tämä auttaa osaltaan avaamaan ja purkamaan professionaalisuuden ja tunteiden kahtiajakoa ja eettisesti kuormittavien ilmiöiden kohtaamisesta nousevien tunteiden tabuluonteisuutta.
Sosiaalityön ammatillisissa ja institutionaalisissa käytännöissä tulisi kiinnittää huomiota työnohjauksen saatavuuteen, tarkoituksenmukaisuuteen ja joustaviin käyttömahdollisuuksiin. Poikkikulttuurisen analyysin tulokset antavat aihetta pohtia myös seuraavia kysymyksiä: Onko väkivaltatyö liian yksilökeskeistä? Etsitäänkö vastauksia yksilöllisistä ratkaisuista ja väkivallan kohteen vastuullistamisesta? Miten yhteisöjä voitaisiin aiempaa paremmin aktivoida mukaan lähisuhdeväkivallan kohtaamiseen yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa? Vaikka asetelma on hyvin jännitteinen, voitaisiinko myös julkisen sektorin sosiaalityössä sitoutua vahvemmin ihmisoikeusnäkökulmaan ja samaan aikaan toteuttaa viranomaistehtävää? Missä määrin Suomessa pyritään vaikuttamaan kasvavaan sukupolveen ennaltaehkäisevän miestyön avulla, esimerkiksi tiedotus- ja valistustyönä varhaiskasvatuksessa, kouluissa, oppilaitoksissa, nuorisojärjestöissä ja urheiluseuroissa?
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Tutkimusaineisto koostuu suomalaisten sosiaalityön opiskelijoiden oppimispäiväkirjoista (n=54) sekä suomalaisten (n=20) ja intialaisten sosiaalityöntekijöiden (n=18) haastatteluista. Suomalaisten sosiaalityöntekijöiden vastaukset ovat osa aineistoja, jotka on kerätty EU:n rahoittamassa Enhancing Professional Skills and Raising Awareness on Domestic Violence, Violence against Women and Shelter Services (EPRAS) -tutkimus- ja kehittämishankkeessa (2017–2019). Olen kerännyt intialaisten sosiaalityöntekijöiden haastatteluaineiston henkilökohtaisesti osana tutkijavaihtoani vuonna 2018.
Väitöstutkimuksessa tarkastelen sosiaalisen konstruktionismin lähtökohdista väkivallan kohtaamisen rakenteita, käytäntöjä ja ammatillista toimijuutta ja hyödynnän kehysanalyysia sosiaalityöntekijöiden väkivaltailmiön ja sen kehystämisen tapojen tutkimuksessa. Olen analysoinyt rakenteita ja käytäntöjä myös positiointiteorian avulla. Tällöin huomio on kiinnittynyt sosiaalityöntekijöiden ammatillisiin positioihin eli siihen, miten sosiaalityöntekijät positioivat itsensä ja asiakkaan väkivallan kohtaamisessa ja siihen puuttumisessa.
Väitöskirjan neljä osatutkimusta lähestyvät lähisuhdeväkivallan kohtaamista eri näkökulmista. Ensimmäisessä osatutkimuksessa käsittelen lähisuhdeväkivaltailmiöstä oppimista ja analysoin oppimisen kehyksiä, toisessa osatutkimiksessa tarkastelen sosiaalityöntekijöiden itsepositiointia väkivallan kohtaamisessa ja siihen puuttumisessa. Kolmannessa osatutkimuksessa syvennyn väkivallan kohtaamisen affektiivisiin käytäntöihin sosiaalityöntekijöiden tunneilmaisun ja asiakkaiden positioinnin kautta. Neljännessä osatutkimuksessa olen analysoinut kehysanalyysin keinoin suomalaisten ja intialaisten sosiaalityöntekijöiden väkivallan kohtaamista ja siihen puuttumista tukevia institutionaalisia käytäntöjä. Yhteenvetoartikkelissa kokoan osatutkimusten empiiriset ja teoreettiset tulokset ja analysoin niitä käytäntöjen, rakenteiden ja ammatillisen toimijuuden näkökulmasta.
YTM Sisko Piipon sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja ”Lähisuhdeväkivallan kohtaamisen rakenteet, käytännöt ja toimijuus sosiaalityössä” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 7.10. klo 12.00 alkaen Snellmania-rakennuksen salissa SN201 sekä verkossa. Vastaväittäjänä toimii professori Sanna Hautala Lapin yliopistosta ja kustoksena emeritusprofessori Juha Hämäläinen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa.
Lisätietoja:
Sisko Piippo, sisko.h.piippo(at)jyu.fi