Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tohtorikoulutus pohjautuu tiedekunnan oppiaineissa tehtävään tutkimukseen. Tutkimuskohteita nousee ympäröivästä yhteiskunnasta ja luonnosta, yliopiston strategisista tutkimusalueista ja tutkijoiden omista kiinnostuksen kohteista.
Tohtorikoulutus antaa valmiudet tieteelliseen työskentelyyn ja uuden tieteellisen tiedon tuottamiseen. Väitöskirjatutkijan on mahdollista kehittää opintojen aikana myös mm. viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, pedagogisia valmiuksia sekä johtamis- ja liiketoimintaosaamista henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaisesti.
Tohtorin tutkinnon suorittaneet sijoittuvat tutkimus- ja opetustehtäviin yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa, koulutus- ja kehittämistehtäviin sekä muihin vaativiin asiantuntijatehtäviin asiantuntijaorganisaatioissa, yrityksissä ja kolmannella sektorilla.
Tohtoriohjelman tutkimusalueet
Voit tutustua tohtoriohjelman tutkimusaloihin ja potentiaalisiin ohjaajiin alla olevista linkeistä.
Tohtoriohjelmaan hakeminen
Filosofian lisensiaatin (FL) tai filosofian tohtorin (FT) (humanistinen ja luonnontieteellinen ala) tutkinnon voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
- historia
- maantiede
Kauppatieteiden lisensiaatin (KTL) ja kauppatieteiden tohtorin (KTT) sekä filosofian tohtorin (FT) (kauppatieteellinen ala) tutkinnon voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
- Marketing
- Management
- Accounting and Finance
Oikeustieteen lisensiaatin (OTL), oikeustieteen tohtorin (OTT) tai filosofian tohtorin (FT) (oikeustieteellinen ala) tutkinnon voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
- eurooppaoikeus
- finanssioikeus
- hallinto-oikeus
- hyvinvointioikeus
- kansainvälinen oikeus
- kauppaoikeus
- kriminologia
- lainsäädäntötutkimus
- perhe- ja jäämistöoikeus
- prosessioikeus
- rikosoikeus
- sosiaalioikeus
- työoikeus
- valtiosääntöoikeus
- varallisuusoikeus
- yleinen oikeustiede
- ympäristöoikeus
Terveystieteiden lisensiaatin (TtL), terveystieteiden tohtorin (TtT) tai filosofian tohtori (FT) (terveystieteiden ala) tutkinnon voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
- sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta
- terveyshallintotiede
- terveystaloustiede
Yhteiskuntatieteiden lisensiaatin (YTL), yhteiskuntatieteiden tohtorin (YTT) tai filosofian tohtorin (FT) (yhteiskuntatieteellinen ala) tutkinnon voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
- sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta
- sosiaalihallintotiede
- sosiaalipedagogiikka
- sosiaalipsykologia
- sosiaalityö
- sosiologia
- yhteiskuntapolitiikka
- yhteiskuntamaantiede
- ympäristöpolitiikka
Filosofian tohtorin (FT) (yhteiskuntatieteellinen ala) tutkinnon voi suorittaa seuraavissa pääaineissa:
- Border studies
Tieteelliseen tai taiteelliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon, soveltuvan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. (Yliopistolaki 558/2009, 37 §)
Tohtoriohjelmaan voi tulla valituksi henkilö, jolla on
- ylempi korkeakoulututkinto, ylempi ammattikorkeakoulututkinto tai niitä vastaava ulkomaisen koulutus sekä väitöstutkimuksen aiheeseen soveltuvia yliopistotasoisia opintoja, jotka voivat sisältyä tutkintoon tai olla tutkinnon ulkopuolella
- kaksi ennen hakemuksen jättämistä neuvoteltua ohjaajaa,
- jäljempänä esitettävät kriteerit täyttävä tutkimussuunnitelma ja
- jäljempänä esitettävien kriteereiden mukainen englannin kielen taito
Kelpoisten hakijoiden hakemukset arvioidaan seuraavien kokonaisuuksien perusteella:
- erityisesti tutkimussuunnitelma; lisäksi
- muu tutkimusta tukeva kokemus: aikaisempi tutkimustyö tai tieteelliset julkaisut, kansainvälinen orientaatio ja tutkimuksessa tarvittava kielitaito, työskentely tutkijana, hankittu rahoitus tai rahoitussuunnitelma
- menestyminen aikaisemmissa opinnoissa
Tutkimussuunnitelma
Tutkimussuunnitelman tieteellistä tasoa arvioidaan seuraavilla kriteereillä:
- Tutkimussuunnitelman tieteellinen taso ja tutkimuksen tavoitteet (tutkimusongelma, tutkimustehtävät)
- Tutkimusaiheen tieteellinen ja / tai yhteiskunnallinen merkittävyys
- Tutkimuksen viitekehyksen, tutkimuskysymysten ja tutkimusmenetelmien kytkeytyminen toisiinsa sekä käsitteet ja tutkimuskirjallisuuden hallinta
- Suunnitelma tutkimusaineiston kokoamiseksi ja analysointimenetelmät
- Tutkimussuunnitelman rajaukset, realistisuus ja toteuttamiskelpoisuus ml. aikataulu-, julkaisu- ja rahoitussuunnitelma. Huomioi väitöskirjan vaihe suhteutettuna tavoiteaikaan (kolmessa vuodessa esitarkastusvaiheeseen).
- Tutkimukseen ja tutkimuksen tekemiseen liittyvien eettisten näkökulmien pohdinta; esimerkiksi hyvä tieteellinen käytäntö, tietosuojan vaikutusten arviointi, aineiston hallinnan ja keruun eettiset pohdinnat
Tutkimussuunnitelman pituus: 5 – 10 sivua, lisäksi lähteet
Englannin kielen taito
Applicants must prove their English language skills when applying. They must either (1) meet the language proficiency criteria (see below), or (2) reach the minimum required language test results to be considered eligible to the University of Eastern Finland. No exceptions will be made and no waivers regarding the language proficiency requirements are given.
(1) Applicants who hold one of the following do not have to take an English language test
- English as foreign language included in at least a Bachelor-level degree conducted in Nordic country (Denmark, Finland, Iceland, Norway and Sweden) or in an EU/EEA country;
- At least 20 ECTS university-level studies in the subject of English Studies completed in a Nordic or in an EU/EEA country;
- Master's thesis written in English when Master's degree is completed in a Nordic country or in an EU/EEA country;
- Secondary education completed in English language in EU/EEA -countries, the United States, Canada, the United Kingdom, Australia, New Zealand or in Switzerland.
- A Bachelor’s, Master’s or higher degree in English language completed in EU/EEA -countries, or in one of the following countries: Australia, Antigua and Barbuda, Bahamas, Barbados, Belize, Botswana, Cameroon, Canada, Dominica, Eritrea, Eswatini, Ethiopia, Gambia, Ghana, Grenada, Guyana, Hong Kong, India, Jamaica, Kenya, Lesotho, Liberia, Malawi, Namibia, New Zealand, Nigeria, Philippines, Ruanda, Saint Kitts and Nevis, Saint Lucia, Saint Vincent and Grenadines, Sierra Leone, Singapore, South-Africa, Switzerland, Tanzania, Trinidad and Tobago, Uganda, the United Kingdom, the United States, Zambia, Zimbabwe.
The degree/programme must be taught and assessed entirely in English. If you verify your language skills with your education degree, the language of instruction must be clearly indicated on the educational documents.
Online studies or studies completed on offshore campuses outside the accepted countries/area cannot be used to indicate language skills, even if the degree-awarding institution is in one of the accepted countries.
Attach to the application applicable degree certificate, Diploma Supplement and the transcript of the academic record.
(2) All other applicants have to take one of the following language tests
- TOEFL iBT, overall score 92, min. 22 in writing
- IELTS (academic) overall score 6.5, min. 6.0 in writing
- PTE (academic), overall score 62, min 54 in writing
- C1 Advanced overall score C or 180, with min. 162 in writing
- C2 Proficiency overall score level C1 or 180, with min. 162 in writing
- National Certificate of Language Proficiency YKI-test: level 5 in all different subtests (reading comprehension, writing and speaking). It is possible to combine different examinations.
No other degrees or statements of language proficiency will be accepted.
TOEFL, IELTS and PTE certificates are valid for two years from the day they are issued. The language test results must be verifiable from the online verification service of the organizer.
Täydentävät opinnot
Täydentäviä opintoja voidaan edellyttää opiskelijalta, jonka pohjakoulutus on muulta kuin haettavan pääaineen alalta tai kun se on tarkoituksenmukaista tutkimussuunnitelman toteutuksen kannalta. Täydentävät opinnot määritellään valintapäätöksessä ja niiden laajuus on enintään 30 op. Ne suoritetaan tutkintoon johtavien opintojen lisäksi eikä niitä voi sisällyttää tohtorin tutkintoon.
Hakijan tulee neuvotella jatko-opinnoista ja väitöskirjan ohjauksesta tulevan ohjaajan kanssa hyvissä ajoin ennen opiskeluoikeuden hakemista. Hakijan tulee saada ohjaajalta ennen hakemuksen jättämistä suostumus ohjaajaksi ryhtymisestä. Tohtorikoulutettavalle nimetään vähintään kaksi ohjaajaa. Yhden ohjaajista tulee olla yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan professori, apulaisprofessori, dosentti tai vastaavan pätevyyden omaava henkilö. Toisella ohjaajalla tulee olla tohtorin tutkinto.
Aloita valmistautuminen opiskeluoikeuden hakemiseen ajoissa. Perehdy tohtoriohjelman valintaperusteisiin. Ole hyvissä ajoin yhteydessä potentiaalisiin ohjaajiin ja keskustele heidän kanssaan suunnittelemastasi tutkimuksesta. Tutkimussuunnitelma on opiskeluoikeushakemuksen tärkein osa, joten sen valmistelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Tutkimussuunnitelma on itsenäinen työ, mutta ohjaajaksi lupautuneet henkilöt opastavat sen laatimisessa. Ota hyvissä ajoin yhteyttä ohjaajiin, jotta he ehtivät antaa palautetta tutkimussuunnitelmastasi. Jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi tohtoriohjelman valintaperusteista, niin ole hyvissä ajoin yhteydessä tohtoriohjelman hakijaneuvontaan, ks. yhteystiedot sivun alalaidasta.
Jatko-opinto-oikeus ei sisällä rahoitusta. Rahoitusmahdollisuuksista on hyvä keskustella ohjaajan kanssa jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee tohtorikoulutusta. Rahoitusmahdollisuuksia ovat muun muassa apurahat, tohtoriohjelmien palkalliset tohtorikoulutuspaikat, palkalliset projektitutkijan tehtävät tai opintojen ja muun palkkatyön yhdistäminen.
Lue lisää tohtorikoulutuksen rahoitusmahdollisuuksista opiskelijoiden Kamu-verkkopalvelusta.
Hakuaika tohtoriohjelmaan
Tohtoriohjelman hakulomake Opintopolussa on avoinna kevätlukukaudella tammikuun alusta toukokuun viimeiseen arkipäivään ja syyslukukaudella elokuun alusta marraskuun viimeiseen arkipäivään. Tarkista aina tarkat hakuajat Opintopolusta. Valmistele hakemukseen vaaditut liitteet huolellisesti ja hyvissä ajoin ennen hakemuksen jättämistä. Hakemuksia käsitellään tarpeen mukaan lukukauden aikana, ja myönnetty opiskeluoikeus alkaa saman lukukauden aikana.
Mikä on Opintopolku?
Suomalaiset yliopistot ylläpitävät omien koulutustensa tietoja Opintopolku.fi-portaalissa. Opintopolussa voit selailla eri aloja ja tutkintoja, hakea koulutuksiin ja tutustua valintaperusteisiin. Portaalia ylläpitää Opetushallitus.
Hae tohtoriohjelmaan
Haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella Opintopolku.fi-palvelussa
Opinnäyte ja opinnot
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tohtoriohjelmassa tutkintoon sisältyy lisensiaatin ja/tai väitöskirjatutkimus sekä 30 op tutkimustyötä ja ammattipätevyyttä tukevia opintoja. Väitöskirjatutkijoilta toivotaan aktiivista panosta tieteelliseen yhteisöön, kuten osallistumista yliopiston sisäisiin sekä ulkoisiin akateemisiin tapahtumiin kuten konferensseihin.
Väitöskirjatutkijan tulee laatia henkilökohtainen opintosuunnitelma sekä ohjaussuunnitelma yhdessä ohjaajan kanssa kolmen kuukauden sisällä opiskeluoikeuden saamisesta.
Tukea ja neuvontaa opintoihin ja tutkimuksen tekemiseen väitöskirjatutkija saa niin opetus- ja tutkimushenkilöstöltä kuin yliopistopalveluista.
Tiedot tutkintoon vaadittavista opinnoista ja opetustarjonnasta löydät Peppi-järjestelmän opinto-oppaasta.
Jatkotutkinnon opinnäytetyöllä väitöskirjatutkija osoittaa, että hän on perehtynyt syvällisesti omaan tutkimusalaansa, siihen liittyviin tieteenaloihin ja yleiseen tieteenteoriaan. Lisäksi opinnäytteen tulee osoittaa tekijänsä taitoa soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä omalla tutkimusalalla sekä taitoa tuottaa itsenäisesti uutta tietoa.
Väitöskirjaksi tai lisensiaatintutkimukseksi voidaan hyväksyä:
1. Yksittäinen tutkimus (monografia): Monografia on jatko-opiskelijan omasta tutkimuksestaan laatima teos. Se on julkaisuna yhtenäinen ja itsenäinen ja siinä tulee kuvata tutkimuksessa käytetyt aineistot, menetelmät ja tulokset kokonaisuudessaan.
2. Artikkelimuotoinen tutkimus:
Artikkeliväitöskirjan vaatimukset löytyvät Kamusta:
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan vaatimukset
3. Kauppatieteissä väitöskirjaksi voidaan myös hyväksyä esseeväitöskirja. Esseeväitöskirjan vaatimukset löytyvät Kamusta:
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan vaatimukset
Tarkastus-, arviointi- ja julkaisuprosessit on kuvattu tiedekunnittain yllä mainituilla Kamun sivuilla.
Olemme koonneet väitöskirjatutkijan tietopankin Kamu-verkkopalveluun, josta löydät kattavasti tietoa tohtorikoulutuksen eri vaiheisiin:
- Tohtorikoulutuksen aloittaminen
- Tohtorikoulutukseen liittyvät opinnot
- Kansainvälistyminen tohtorikoulutuksessa
- Ohjaus ja tuki tohtorikoulutuksessa
- Väitöstutkimuksen tueksi
- Tohtorikoulutuksen rahoitus
- Väitöskirjatutkijan hyvinvointi ja vapaa-aika
- Väittelylupa ja väitöskirjan tarkastaminen
- Väitöskirjan julkaiseminen
- Väitöstilaisuus ja karonkka
- Tohtoritutkinnon valmistuminen
- Lisensiaatintutkinto
- Tohtorin ura ja alumnitoiminta
Ajankohtaista
Väitöstutkimuksia
Tulevat väitöstilaisuudet
-
5
Joulu
2024
-
13
Joulu
2024
Lisätietoja tohtoriohjelmasta
Mikäli sinulla on kysyttävää tohtoriohjelmaan hakeutumisesta, niin olethan yhteydessä hakijaneuvontaamme osoitteessa info-yhkaphd@uef.fi.