Uutiset
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Päivän esiintyjät ovat alan huippuosaajia USA:sta, Kanadasta, Ghanasta ja Suomesta.
Professori Jukka Korpelan uutuusteos avaa, kuinka Venäjällä vakiintunut historiakuva on rakentunut,
Tulokset täydentävät aiempia tutkimushavaintoja melanooman immunosuppressiivisesta mikroympäristöstä ja antavat uutta tietoa GrB-positiivisten lymfosyyttien roolista melanoomassa.
Itä-Suomen yliopistosta valmistui yli 1300 kandidaattia, yli 1600 maisteria ja noin 150 tohtoria viime vuonna.
Monitieteisessä, Suomen Akatemian rahoittamassa LibDat: Kohti pidemmälle kehittynyttä lainaus- ja lukemiskulttuuria -hankkeessa tutkittiin nykyistä lainaus- ja lukemiskulttuuria.
Vuosittain järjestettävät dekaanipäivät pureutui tohtorikoulutuksen ja opiskelijavalintojen kehittämiseen.
Moni opettaja on ottanut tekoälysovellukset osaksi opetustaan. Kevään aikana opettajat jakavat hyviä käytänteitään eri tilaisuuksissa.
IlmoStar-hankkeen tavoitteena on kehittää metsäkoneisiin liitetyillä sensoreilla metsäluonnon monimuotoisuuden mittaamista ja seurantaa puunkorjuuoperaatioiden yhteydessä.