Uutiset
24.7.2024
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Oikeanlaisella, tehokkaalla ja positiivisella kohdeinformaatiolla voidaan lisätä Suomen matkailukohteiden kilpailuetua Kiinan markkinoilla.
Maailmanlaajuinen IFITT on yksi vanhimmista kansainvälisistä matkailuteknologiayhteisöistä.
Tutkijat selvittivät nanokokoisen muovin liikkeitä kalvorakenteissa molekyylimallinnuksen menetelmin. Tulosten perusteella passiivinen kulkeutuminen solukalvon läpi voi olla joillekin mikromuoveille merkittävä kulkeutumismekanismi soluun.
Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli Itä-Suomen yliopistossa viime vuonna 1768, kun vuotta aiemmin määrä oli 1738.
Lapsuus on murtuma-altista aikaa. Kasvavan luuston murtumat ovat erilaisia kuin aikuisilla ja vaativat asiantuntevaa hoitoa. Professori Yrjänä Nietosvaaran mukaan lasten murtumien hoitoa olisi vielä varaa parantaa.
Kansallisen neurokeskuksen uudeksi johtajaksi on valittu neurologian erikoislääkäri, dosentti, LT Eero Rissanen, joka aloittaa tehtävässä kevään 2022 aikana.
Muinaiset viikingit olivat osa monimuotoista ryöstötalouden järjestelmää, joka vallitsi Euroopassa varhaiskeskiajalle saakka.
Itä-Suomen yliopistossa alkaa haku uuteen Yliopistotutkinto työvoimakoulutuksena -koulutukseen 2. helmikuuta 2022.
Tuoreen meta-analyysin mukaan television ääressä päivittäin neljä tuntia tai enemmän viettävillä oli 35 prosenttia suurempi riski saada laskimotukos kuin niillä, jotka katsoivat televisiota alle 2,5 tuntia päivässä.
Uusi Itä-Suomen yliopiston ja Tübingenin yliopiston tutkimus voi selittää, mikä määrittää sen kuinka pitkään yksittäinen lääkeainemolekyyli pysyy sitoutuneena kohteeseensa.