Uutiset
1.8.2024
30.7.2024
Tapahtumat
8
Elo
2024
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Nuorempi tutkija Emilia Uurasjärvi kehitti väitöstutkimuksessaan analyyttisen kemian menetelmiä ympäristönäytteiden sisältämien mikromuovien määrän tutkimiseen.
Ruokakunta-hankkeessa kehitettiin yhdessä kuntien kanssa keinoja ruokakasvatustyön vahvistamiseen erityisesti varhaiskasvatus- ja ruokapalveluissa.
Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan tutkijat ovat toimittaneet teoksen, jossa kehitetään ja sovelletaan Raamatun tutkimuksen, erityisesti tekstin tutkimuksen menetelmiä.
Nanocomp Oy:n toimitusjohtaja Veli-Pekka Leppänen on Itä-Suomen yliopiston Vuoden alumni.
Uudella menetelmällä voidaan arvioida aivojen rappeumamuutoksia luotettavasti tietokonetomografiatutkimuksesta. Se mahdollistaa aivokuvien automaattisen analyysin potilailta, joista ei ole tai ei voida ottaa magneettikuvaa.
Luma on kasvattanut suosiotaan etenkin viiden viimeisen vuoden aikana, ja sisäänpääsykeskiarvo on ollut noin 9,5, mikä on valtakunnallisestikin korkea.
Suomen Akatemia on myöntänyt ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairiselle rahoitusta 294 759 euroa Kriittiset materiaalit kaupunkien kiertotaloudessa (Romulus) -akatemiaohjelmasta.
Neljän tutkimusyhteisön seminaarissa esitellään laajojen kuopiolaisten kohortti- ja interventiotutkimusten tuloksia ja keskustellaan yhteistyön lisäämisestä ja tehostamisesta.
Kestävä resurssiyhteiskunta -tutkimusyhteisö (UEF RESOURCE) järjesti ensimmäisen kansainvälisen vuosikonferenssinsa 25.–26. lokakuuta 2021.
Itä-Suomen yliopiston entinen henkilöstöjohtaja Jouni Kekäle on päässyt kolmen parhaan henkilöstöjohtajan joukkoon kansainvälisessä kilpailussa.