Uutiset
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tutkimuksessa saadaan uutta tietoa valtimoterveyden yhteydestä aivojen terveydelle sekä siitä, voidaanko liikuntaa lisäämällä, paikoillaanoloa vähentämällä tai ruokavalion laatua parantamalla vaikuttaa näihin yhteyksiin.
Sosiaalipsykologian professorina aloittanut Eerika Finell kiinnostui yksilöiden ja ryhmien välisistä suhteista jo varhain urallaan.
Tutkimusjohtaja, dosentti Eino Solje kertoo otsalohkodementian oirekirjosta, diagnostiikan ja hoidon haasteista sekä ajankohtaisesta tutkimuksesta podcast-haastattelussa.
Insuliiniresistenssin ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden ehkäisyssä ja hoidossa kannattaisi tutkimuksen mukaan nuoresta pitäen kiinnittää huomiota uuteen riskitekijään, valtimoiden jäykistymiseen
Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos tutkii chatbottien käyttöä mielen hyvinvoinnin edistämisessä. Yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa kutsutaan nyt mukaan testaamaan kansainvälisessä ChatPal-hankkeessa kehitettyä, positiiviseen psykologiaan perustuvaa chatbottia.
Perustuslakivaliokunta ei käsitellyt tutkimuksen mukaan asianmukaisesti eri ihmisryhmien asemaa puoltaessaan koronapassin kansallista käyttöä loppuvuonna 2021.
Syksyn apurahahaun kautta myönnettiin rahoitusta 129 tutkimukselle ja ratkaisulle, jotka rakentavat lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointia sekä ennaltaehkäisevät tai ratkaisevat ongelmia.
– Sepelvaltimotautia on pitkään hoidettu lähinnä kolesterolia alentavilla lääkkeillä, mutta myös muunlaisille hoitomuodoille olisi tarvetta. Uudet lääkkeet voisivat kohdistua esimerkiksi verisuonen seinämässä tapahtuviin tautimuutoksiin, professori Minna Kaikkonen-Määttä toteaa.
Vuonna 2017 tyypin 2 diabeteksen lääkkeiden sairausvakuutuskorvauksia leikattiin. Tuore policy brief -julkaisu kokoaa tutkimustulokset muutoksen vaikutuksista potilaille.
Tutkimuksen perusteella D3-vitamiinilisällä voi olla tärkeä rooli tartuntatautien tai niiden vakavien oireiden ehkäisyssä.