Uutiset
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
TIA-rahoituksella tuetaan huippututkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Professori Arto Urtin johtamassa hankkeessa kehitettävä teknologia mahdollistaa lääkkeen kohdentamisen silmän verkkokalvolle.
– Muistisairaus on tärkeää todeta mahdollisimman varhain, mutta johtaako varhainen diagnoosi parempaan hoitoon ja tukeen vai stigmaan työpaikalla ja ihmissuhteissa, kysyi Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen pohjoismaisessa muistipoliklinikkakonferenssissa Kuopiossa.
Muistisairauksien ehkäisyssä testataan ensimmäistä kertaa diabeteslääke metformiinin ja elintapaohjelman yhdistelmää.
Ruokakasvatuksen toimintamalli Maistuva koulu tarjoaa alakoulun opettajille materiaalia ja työkaluja ruokakasvatuksen pedagogiseen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Syyt lasten ja nuorten digitaalisen pelaamisen yhteydessä ilmeneviin raivonpuuskiin ovat hyvin monitahoisia, ja lapset osaavat nimetä niitä hyvin.
Tutkimuksen mukaan ylipaino ja lihavuus lisäävät metabolisen oireyhtymän riskiä riippumatta kestävyyskunnon tasosta.
Adenosiinimodulaattorit ja kalsiumkanavan salpaajat olivat yhteydessä vähentyneeseen psykiatrisen sairaalahoidon riskiin skitsofreniassa ja kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä. Ne eivät ole varsinaisia psyykenlääkkeitä, vaan niitä käytetään muun muassa kihdin ja verenpainetaudin hoitoon.
Väitöstutkimuksessa todettiin metabolisten profiilien toimivan Alzheimerin taudin ja sen esiasteen erottelussa tehokkaammin kuin kliinisessä käytössä olevat biomerkkiaineet.
Kainuussa toteutetussa pilottihankkeessa kehitettiin uusi kokonaisvaltainen osallistavan hyvinvoinnin edistämisen malli ikäihmisten moninaisiin hyvinvointitarpeisiin.
Opiskelijoiden hyvinvointia tukevan Student2Student-palvelun puhelin ja chat ovat auttaneet jo satoja opiskelijoita. Palvelu jatkuu tulevana lukuvuonna.