Uutiset
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tutkimus osoittaa, kuinka siirtyminen arvon organisointiin alustapohjaisessa verkostossa korostaa alustan omistajan roolia yhteisen myyntistrategian kehittämiseen.
Tutkituissa kunnissa kokemukset kuntalaisten tasapuolisista vaikutusmahdollisuuksista ja osallistumisen vaikuttavuudesta luonnonvaroihin liittyvässä päätöksenteossa olivat pääasiassa kielteisiä.
Itä-Suomen yliopistolle myönnettiin rahoitusta viiden konsortion infrastruktuureihin yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.
Itä-Suomen yliopiston syöpätutkijat kliinisen lääketieteen yksikössä ovat avanneet Sitran tuella mammografiakuvien analysointiin liittyvän haastekilpailun syväoppimismallien kehittäjille.
Professori Jarkko Rautio sai rahoituksen hankkeelle, jonka aiheena on ”LAT1-kohdennetuilla boorinkantaja-aineilla parempaa glioomahoitoa boorineutronikaappaushoidossa”.
Syöpäsäätiö on myöntänyt professori Arto Mannermaalle Niilo Voipion palkinnon tunnustukseksi menestyksekkäästä rintasyövän perinnöllisyyden tutkimuksesta.
Kansainvälinen tutkijaryhmä havaitsi, että oppilailla, joiden käsitys koulurakennuksen kunnosta oli kielteinen, oli enemmän ahdistuneisuutta.