Uutiset
18.9.2024
17.9.2024
Tapahtumat
20
Syys
2024
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Erasmus Mundus -koulutusohjelma yhdistää kielitieteen, neurolingvistiikan ja psykolingvistiikan opinnot.
Fotoniikka, koneoppiminen ja biometriikka kohtaavat monitieteisessä fotoniikan maisteriohjelmassa
Menetelmä voi avata uusia mahdollisuuksia esimerkiksi selkäydinvaurioiden, hermoston rappeumasairauksien ja kiputilojen tutkimukseen.
Tutkijoiden mukaan menetelmästä voisi olla hyötyä potilaiden ennusteen arvioinnissa.
Kohdennettu ultraääni on aivostimulaatiomenetelmä, joka voi avata uusia mahdollisuuksia Alzheimerin taudin hoitoon. Dementian ehkäisyssä lupaavana pidetään monialaista lähestymistapaa, jossa vaikutetaan samanaikaisesti useampaan riskitekijään.
Koronapandemian aiheuttama äkillinen koulujen sulkeminen ja hätäetäopetus koetteli etenkin sellaisten perheiden hyvinvointia, joihin kuuluu tehostettua tai erityistä tukea saavia lapsia.
Dementian riski oli viidenneksen muita suurempi ihmisillä, jotka raportoivat kokevansa joko stressiä tavallista enemmän tai masentuneisuutta, hermostuneisuutta tai uupumusta.
Tutkimus osoitti, että GMP- ja ERA-sääntelyn soveltamisala on rajallinen, eivätkä ne estä ympäristöpäästöjä lääkkeiden tuotantoketjuissa.
REVIP on Itä-Suomen, Jyväskylän ja LUT-yliopistojen tutkimus, jossa kehitetään reaaliaikaisia laskentamenetelmiä tuki- ja liikuntaelimistön kuntoutuksen automatisoimiseksi ja optimoimiseksi.
Säännöllisesti D-vitamiinivalmistetta käyttävien joukossa havaittiin tuoreessa tutkimuksessa vähemmän melanoomatapauksia kuin niillä, jotka eivät käyttäneet D-vitamiinia.