Uutiset
13.9.2024
Tapahtumat
12
Syys
2024
16
18
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahastosta myönnettiin tänä keväänä yli 500 000 euroa apurahoja Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkijoille.
Alzheimerin tautia sairastavilta leikataan kaihia ikätovereitaan harvemmin ja ero leikkausten määrässä on nähtävissä jo vuosi Alzheimerin taudin diagnoosin asettamisesta, osoittaa tuore Itä-Suomen yliopiston tutkimus.
Varhaiskasvatuksen opettajista on Suomessa huutava pula. Tällä hetkellä heitä tarvittaisiin lisää noin 4 000. Pulaa aletaan nyt helpottaa varhaiskasvatuksen opettajien valtakunnallisella monimuotokoulutuksella.
Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat havainneet, että MECP2-säätelyproteiinin muokkauksella voi olla hermosoluja suojaavia vaikutuksia. Kyseisestä säätelyproteiinista voisikin tulla uusi lääkekehityksen kohde Alzheimerin taudin alkuvaiheen hoitoon.
Yhteiskunnan politiikkatoimilla ja yksilön valinnoilla on molemmilla merkitystä, kun siirrytään kohti kestävää hyvinvointia, muistuttaa professori Arto O. Salonen.
Itä-Suomen vetovoima on kunnossa. Itä-Suomen yliopiston kansainväliset maisteriopiskelijat ovat halukkaita sekä työllistymään että asumaan alueella valmistumisen jälkeen.
25-vuotisjuhla siirrettiin koronapandemian vuoksi tälle vuodelle. Ohjelmassa on 18.5. kansainvälinen webinaari ja 20.5. klo suorana verkkolähetyksenä suurelle yleisölle tarkoitettu, maksuton tiedekahvila.
Juhlavuottaan viettävä Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto jakoi 16. toukokuuta apurahoina 60-vuotisen historiansa suurimman summan, 964 000 euroa, tieteen, taiteen ja tapahtumien tukemiseen.
Itä-Suomen yliopisto etsii yhdessä 10 eurooppalaisen yliopiston muodostaman yliopistoallianssin, YUFEn (Young Universities for the future of Europe), kanssa opiskelijoita mukaan ainutlaatuiseen yhteisöllisen asumisen kokeiluun Kuopiossa.