Uutiset
17.7.2024
11.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta myönsi rahoitusta Itä-Suomen yliopiston hankkeille yhteensä yli 5,2 miljoonaa euroa.
Itä-Suomen yliopisto esittäytyy kesäkuussa uudessa eurooppalaisessa terveysalan tapahtumassa yhteistyössä Kuopio Healthin kanssa.
Symposiumi on avoin kaikille aivokasvaintutkimuksesta kiinnostuneille tutkijoille. Ilmoittautuminen on maksuton yliopiston tutkijakouluihin kuuluville nuorille tutkijoille, mutta mukaan mahtuu vain rajallinen määrä osallistujia.
Uusien professorien esitelmien aiheet laajenevat säteilybiologiasta, metsäsuunnittelusta, lääkepolitiikasta ja aivoterveydestä kirjallisuuteen, kasvatukseen ja koulutukseen.
Ensihoitoa tai sairaalahoitoa vaativat alhaiset verensokerit ja diabeettiset ketoasidoosit vähenivät merkitsevästi jatkuvan glukoosiseurannan käyttöönoton jälkeen.
Euroopan aluekehitysrahaston tukeman UEF Aivotutkimusyksikkö 2.0 -kehittämishankkeen tavoitteena on edistää kliinisen tutkimuksen elinkeinoelämälähtöistä innovaatiotoimintaa.
Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahastosta myönnettiin tänä keväänä yli 580 000 euroa apurahoja Itä-Suomen yliopiston tutkijoille.
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi akatemiatutkijan rahoituksen Mirella Miettiselle ja Armi Mustosmäelle.
Itä-Suomen yliopiston kansainvälinen toksikologian maisteriohjelma on ainoa tutkintoon johtava alan koulutus Suomessa. Toksikologian osaamista hyödynnetään kemikaaleihin liittyvässä riskinarvioinnissa.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) tukee nuorta tutkijasukupolvea ja tieteen uudistumista rahoittamalla 44 uutta eri uravaiheissa olevaa akatemiatutkijaa.