Uutiset
17.7.2024
11.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus muotoilevat Metsämiesten Säätiön rahoituksella yhdessä tapoja, joilla metsäalalla työskentelevät voivat vahvistaa taitojaan tulevaisuustoimijoina.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston tutkijoille keväällä järjestetystä yleisestä apurahahausta kaikkiaan 297 000 euroa.
Yliopisto jätti esityksensä koulutusvastuusta ministeriölle ja esitteli sen tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselle tapaamisessa 30.9.2021.
Metsäalan on syytä tarkastella tulevaisuutta entistä avoimempana ja kehittää valmiuksia kohdata yllättäviä muutoksia, todetaan tuoreessa Itä-Suomen yliopiston ja Suomen Metsämuseo Luston yhteisjulkaisussa.
Monivuotisten biomassaviljelmien perustaminen voi tehokkaasti vähentää veteen päätyvien typpipäästöjen määrää sekä tuulieroosion aiheuttamaa maa-aineksen häviämistä.
MSc Dongxia Wun väitöskirjatyössä kehitettiin menetelmiä taloudellisesti merkittävien metsä- ja puutarhapuolen taimien eri genotyyppien karaisuun ja pakkaskestävyyden testaamiseen.
Tutkimuksessa vertailtiin ojitetun korpikuusikon erilaisia kasvatusvaihtoehtoja simuloimalla puiden kasvua ja hiilitasetta, vesitaloutta ja turpeen päästöjä.
Kansainvälisen tutkijaryhmän tulokset julkaistiin arvostetussa Nature-tiedelehdessä.
Suomen Akatemia on myöntänyt tutkijatohtorin rahoitukset yliopistotutkija Kaisa Huhdan ja tutkijatohtori Aino Korrensalon tutkimushankkeille.
Metsäbiotalouden näyteikkuna toimii tutkimustiedon välittäjänä, oppimisympäristönä ja matkailukohteena. Näyteikkunan ideana on esitellä tutkimustietoa monipuolisesti ja tuoda sitä kaikkien aiheesta kiinnostuneiden ulottuville. Näyteikkunan sisältöjä havainnollistetaan konkreettisina kohteina Punkaharjulla Luken tutkimuspuistossa ja Suomen Metsämuseo Luston korkeatasoisissa näyttelyissä sekä virtuaalisesti