Uutiset
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Yksinkertaisempia ja kustannustehokkaampia menetelmiä unihäiriöiden seulontaan ja diagnosointiin tarvitaan kipeästi.
Apurahojen jakotilaisuus pidettiin Kuopion kampuksella torstaina 16. joulukuuta.
Helsingin yliopiston koordinoima Ilmastoyliopisto (Climate University) -verkosto on solminut opetusyhteistyösopimukset 18 korkeakoulukumppanin kesken. Nyt suurin osa Suomen korkeakouluopiskelijoista voi opiskella verkoston ilmasto- ja kestävyysaiheisia kursseja.
Itä-Suomen yliopisto on mukana kuudessa rahoitetussa FIRI-konsortiossa. Infrastruktuurirahoitusta myönnettiin yliopiston kaikkiin tiedekuntiin.
Ympäristöfysiikan alan väitöskirja tarkastetaan luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella.
MSc Rinez Thapan väitöstutkimuksen tuloksia voidaan käyttää uusien kiertotalouteen pohjautuvien talteenottomenetelmien kehityksessä, joissa esimerkiksi skandiumia kerätään kaivosten jätevirroista.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston tutkijoille keväällä järjestetystä yleisestä apurahahausta kaikkiaan 297 000 euroa.
Tutkijat yhdistivät mekanismit tietokonemalleihin, joilla voidaan ennustaa ruston rappeutumista ja koostumuksen palautumista kohti terveen kudoksen viitearvoja eturistisidevaurion ja leikkauksen jälkeen.